Pääkirjoitus
Tieto päätöksenteon perustaksi
Professoriliiton
syysseminaarin aiheena
oli tänä syksynä
tieto. Tarkastelimme
tiedon tulevaisuutta
ja tulevaisuuden
tietoa. Aiheen valinnan
taustalla oli vakaumus siitä, että
Suomen tulevaisuus on rakennettava
tiedon ja osaamisen varaan.
Syysseminaari oli Professoriliiton
45-vuotisjuhlaseminaari.
Liitto perustettiin vuonna 1969,
kun professorit halusivat koota
voimansa yliopistojen silloista hallinnonmuutoshanketta
vastaan.
Hallintoa oltiin tuolloin muuttamassa
ns. mies ja ääni -periaatteen
mukaiseksi. Jo eduskuntaan
ehtinyt lakiesitys sisälsi yhtäläisen
ääni- ja vaalikelpoisuuden yliopistohallinnon
kaikille tasoille. Asioista
päätettäessä olisi jokaisella
yliopistolaisella (työntekijällä tai
opiskelijalla) ollut yksi ääni. Professorit
pitivät hallinnonuudistusta
sinänsä tarpeellisena, mutta
ei niin, että ylivalta olisi ollut alati
vaihtuvilla opiskelijoilla. Yliopiston
kaikessa toiminnassa ja tietysti
myös hallinnossa tarvitaan vahvaa
osaamista sekä syvällistä tietoa ja
sitoutuneisuutta.
Yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstö
puolustaa edelleen
tieteellisen asiantuntemuksen
merkitystä sekä jokapäiväisessä
työssään että silloin, kun yliopistoissa
tehdään isoja ja kauaskantoisia
päätöksiä. Lähiaikoina näitä
ovat profilointi ja rakenteellinen
kehittäminen. Ensi vuodeksi yliopistojen
perusrahoituksesta siirretään
50 miljoonaa euroa Suomen
Akatemialle. Kyse on ns. profilointirahasta
tieteen- ja koulutusalojen
vahvistamiseen tai vaikkapa
lakkauttamiseen. Yliopistot hakevat
rahoitusta takaisin Akatemialta
tammikuussa.
Nyt tarvitaan yliopistoissa vilkasta
keskustelua valinnoista ja
”poisvalinnoista”. Yliopistot eivät
voi tehdä ratkaisuja ilman vahvaa
tieteellistä asiantuntemusta. Professoreilla
on tieteenalavastuu ja
ajantasainen tieto siitä, miten ja
millaisin painotuksin oma ala on
edustettuna maailman yliopistoissa
ja tutkimuslaitoksissa. Esimerkiksi
yliopistojen hallitusten ns. ulkopuolisilla jäsenillä voi olla
näistä asioista varsin suppea näkemys.
Myös valtakunnallisen tiedepolitiikan
tulee perustua vankkaan
tietoon. Suomen Akatemian Tieteen
tila 2014 -raportissa esitetään
tavoite, että ”tietoon pohjautuva
suunnittelu ja päätöksenteko tulee
nostaa uudelle tasolle tiedepolitiikassa”.
Tämä on mainio päämäärä,
jonka konkretisoitumista jäämme
seuraamaan ja arvioimaan. Olisi
kyllä voinut luulla ja toivoa, että
tiedepolitiikkaa on tähänkin asti
tehty tutkitun tiedon pohjalta.
Vaatimus tutkitun tiedon hyödyntämisestä
on viime vuosina
esitetty myös koko poliittiselle
järjestelmällemme. Emerituskansleri
Kari Raivio on nyt laatinut
suosituksensa siitä, miten valtioneuvoston
kanslia ja ministeriöt
voisivat entistä paremmin pohjata
päätöksensä tietoon. Raivio esittää
hämmentäviä lukuja siitä, miten
pienellä osalla ministeriöiden
henkilöstöstä on tutkijankoulutus.
Liikenne- ja viestintäministeriössä
vain 3 %:lla on tohtorin tutkinto,
valtioneuvoston kansliassa 6 %:lla
ja opetus- ja kulttuuriministeriössäkin
vain 14 %:lla.
Mediaa seuratessa vaikuttaa joskus
siltä, että kvasitieto leviää,
huuhaa kiinnostaa ja yksittäinen
kokemus korvaa faktan. Mielipiteet
ilmastonmuutoksesta
tuntuvat toisinaan syrjäyttävän
tutkimustulokset, ja populismilla
näyttää politiikassa pärjäävän.
Mutta meidän yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa
työskentelevien
on kuitenkin uskottava siihen,
että tietoa lopulta arvostetaan.
Suomalaiset hakeutuvat korkeakoulutukseen,
kunnioittavat tieto-
organisaatioitaan ja luottavat
tiedeyhteisöönsä. Tutkimus kiinnostaa
myös koululaisia. Tiedossa
on tulevaisuus, ja tähän tukeutuen
jatkamme työtämme.
Maarit Valo
maarit.a.valo@jyu.fi
puheenjohtaja, Professoriliitto
- Painetussa lehdessä sivu 2
|