Pääkirjoitus

Tieto päätöksenteon perustaksi

Professoriliiton syysseminaarin aiheena oli tänä syksynä tieto. Tarkastelimme tiedon tulevaisuutta ja tulevaisuuden tietoa. Aiheen valinnan taustalla oli vakaumus siitä, että Suomen tulevaisuus on rakennettava tiedon ja osaamisen varaan.

Syysseminaari oli Professoriliiton 45-vuotisjuhlaseminaari. Liitto perustettiin vuonna 1969, kun professorit halusivat koota voimansa yliopistojen silloista hallinnonmuutoshanketta vastaan. Hallintoa oltiin tuolloin muuttamassa ns. mies ja ääni -periaatteen mukaiseksi. Jo eduskuntaan ehtinyt lakiesitys sisälsi yhtäläisen ääni- ja vaalikelpoisuuden yliopistohallinnon kaikille tasoille. Asioista päätettäessä olisi jokaisella yliopistolaisella (työntekijällä tai opiskelijalla) ollut yksi ääni. Professorit pitivät hallinnonuudistusta sinänsä tarpeellisena, mutta ei niin, että ylivalta olisi ollut alati vaihtuvilla opiskelijoilla. Yliopiston kaikessa toiminnassa ja tietysti myös hallinnossa tarvitaan vahvaa osaamista sekä syvällistä tietoa ja sitoutuneisuutta.

Yliopistojen tutkimus- ja opetushenkilöstö puolustaa edelleen tieteellisen asiantuntemuksen merkitystä sekä jokapäiväisessä työssään että silloin, kun yliopistoissa tehdään isoja ja kauaskantoisia päätöksiä. Lähiaikoina näitä ovat profilointi ja rakenteellinen kehittäminen. Ensi vuodeksi yliopistojen perusrahoituksesta siirretään 50 miljoonaa euroa Suomen Akatemialle. Kyse on ns. profilointirahasta tieteen- ja koulutusalojen vahvistamiseen tai vaikkapa lakkauttamiseen. Yliopistot hakevat rahoitusta takaisin Akatemialta tammikuussa.

Nyt tarvitaan yliopistoissa vilkasta keskustelua valinnoista ja ”poisvalinnoista”. Yliopistot eivät voi tehdä ratkaisuja ilman vahvaa tieteellistä asiantuntemusta. Professoreilla on tieteenalavastuu ja ajantasainen tieto siitä, miten ja millaisin painotuksin oma ala on edustettuna maailman yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. Esimerkiksi yliopistojen hallitusten ns. ulkopuolisilla jäsenillä voi olla näistä asioista varsin suppea näkemys.

Myös valtakunnallisen tiedepolitiikan tulee perustua vankkaan tietoon. Suomen Akatemian Tieteen tila 2014 -raportissa esitetään tavoite, että ”tietoon pohjautuva suunnittelu ja päätöksenteko tulee nostaa uudelle tasolle tiedepolitiikassa”. Tämä on mainio päämäärä, jonka konkretisoitumista jäämme seuraamaan ja arvioimaan. Olisi kyllä voinut luulla ja toivoa, että tiedepolitiikkaa on tähänkin asti tehty tutkitun tiedon pohjalta.

Vaatimus tutkitun tiedon hyödyntämisestä on viime vuosina esitetty myös koko poliittiselle järjestelmällemme. Emerituskansleri Kari Raivio on nyt laatinut suosituksensa siitä, miten valtioneuvoston kanslia ja ministeriöt voisivat entistä paremmin pohjata päätöksensä tietoon. Raivio esittää hämmentäviä lukuja siitä, miten pienellä osalla ministeriöiden henkilöstöstä on tutkijankoulutus. Liikenne- ja viestintäministeriössä vain 3 %:lla on tohtorin tutkinto, valtioneuvoston kansliassa 6 %:lla ja opetus- ja kulttuuriministeriössäkin vain 14 %:lla.

Mediaa seuratessa vaikuttaa joskus siltä, että kvasitieto leviää, huuhaa kiinnostaa ja yksittäinen kokemus korvaa faktan. Mielipiteet ilmastonmuutoksesta tuntuvat toisinaan syrjäyttävän tutkimustulokset, ja populismilla näyttää politiikassa pärjäävän. Mutta meidän yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien on kuitenkin uskottava siihen, että tietoa lopulta arvostetaan. Suomalaiset hakeutuvat korkeakoulutukseen, kunnioittavat tieto- organisaatioitaan ja luottavat tiedeyhteisöönsä. Tutkimus kiinnostaa myös koululaisia. Tiedossa on tulevaisuus, ja tähän tukeutuen jatkamme työtämme.

Maarit Valo maarit.a.valo@jyu.fi
puheenjohtaja, Professoriliitto

• Painetussa lehdessä sivu 2