Mullistava löytö metsäsaarekkeesta
Arkeologi Juha Ruohosen johtamissa
kaivauksissa löydettiin Suomen tähän
mennessä vanhimmaksi tulkitun kirkon
rauniot. Viimekesäinen löytö vahvistaa
aikaisemmin esitettyjä olettamuksia siitä,
että kristinusko vakiintui maassamme
luultua aiemmin.
Noin viisi kilometriä Turusta koilliseen
sijaitsee joen varrella Ravattulan kylä,
jossa on Ristimäen nimellä tunnettu
paikka. Kyseessä on pieni metsäsaareke
peltorinteessä Aurajoen lähellä.
Turun yliopiston arkeologian laitoksen
tutkija Juha Ruohonen valitsi paikan
tutkimuskohteeksi muutama vuosi
sitten, koska arveli nimen Ristimäki viittaavan rautakautiseen
kalmistoon. Alueella oli myös aikaisemmin havaittu hautamaisia
painanteita ja sitä on tutkittu vuodesta 2010 lähtien joka
vuosi aina pari viikkoa kerrallaan.
— Viime talvena raporttia tehdessäni aloin ajatella, että kalmiston
keskeltä löytynyt kiveyksen osa saattaisi kuulua kirkolliseen
rakennukseen. Kesällä 2013 keskityimmekin tutkimaan
pelkkää rakennusta. Kirkoksi tämä vahvistui heti kaivausten
alkupuolella, elokuun puolivälissä, kun kaksiosainen kivijalka
saatiin kokonaisuudessaan esille, Ruohonen kertoo.
Löytö on melkoinen sensaatio, sillä se osoittaa ensimmäistä
kertaa konkreettisesti, että jo ennen 1200-luvun puoliväliä,
jolloin varhaisin seurakuntaverkosto perustettiin, täällä on ollut
pieniä paikallisia kirkkorakennuksia hautausmaineen. Samalla
kumoutuu vanha tulkinta, jonka mukaan Suomen vanha
keskusalue Aurajokilaaksossa olisi ollut pakanallinen siihen asti, kun piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin
vuoden 1229 jälkeen.
Ruohonen ei alkanut heti hihkua innosta löydön
tehtyään, sillä kenttätutkimusten aikana kaivausten
menestyksellinen johtaminen on tärkeintä. Tutkijan
täytyy pitää kaikki langat käsissään, sitä paitsi vähäisten
resurssien vuoksi hänellä ei edes ollut aikaa
julkistaa löytöä kaivausten vielä ollessa käynnissä.
— Mutta kun kaivausten viimeisellä viikolla paikalla
vierailleet kollegat ja keskiajan tutkijat olivat
aivan tohkeissaan, alkoi tunnelma tarttua. Päätin julkistaa
löydön heti kaivausten päätyttyä. Sattui sikäli
hyvä tuuri, että Turussa järjestettiin juuri viimeisellä
viikolla pohjoismainen kirkkoarkeologinen konferenssi,
joten kansainvälisiä huippututkijoita pääsi
tutustumaan kohteeseen heti tuoreeltaan, Ruohonen
kertoo.
Lisätietoa varhaiskeskiajasta
Ravattulan löytö antaa uusia mahdollisuuksia etsiä
lisää varhaisten kirkkojen jäänteitä. Myös muut varhaiskeskiaikaa
ja uskontoa tutkivat tieteenalat hyötyvät
löydöstä. Rautakauden lopun ja varhaiskeskiajan
vaihteen murroskauteen ajoittuvan tutkimuskohteen
kautta on mahdollista saada lisätietoa niin aikakauden
maailmankuvasta, uskomuksista kuin yhteiskunnastakin.
Löytö tulee vaikuttamaan aikaisempiin käsityksiin
kristinuskon tulosta ja leviämisestä Suomeen.
Tämä tosin vaatii vielä maastotutkimuksia sekä aineiston
yksityiskohtaista analyysiä.
Löydön julkistamispäivänä paikalla kävi parikymmentä
median edustajaa tv:stä, radiosta ja lehdistä,
haastattelu- ja esitelmäpyyntöjä
on tullut tämän
jälkeen kymmenittäin.
—Osan olen vienyt paikalle
jutunteon yhteydessä. Niukkojen
resurssien vuoksi varsinaisia
kaikille avoimia yleisötilaisuuksia
ei paikalla voitu
tänä vuonna järjestää. Tutkimusten
toivottavasti jatkuessa ensi vuonna pyritään
järjestämään laajempia tilaisuuksia paikan päälle kirkon
kivijalan ollessa esillä.
Tätä haastattelua tehtäessä Ravattulassa ei ole
kovin paljon nähtävää. Viimeisenä tutkimuspäivänä
Ruohonen pystytti alttarin kohdalle puisen ristin.
Hän merkitsi kirkon nurkkakivien paikat maastoon
paaluilla, jotta paikalla vierailevat pystyisivät hahmottamaan
rakennuksen sijainnin ja koon. Kaivettu
tutkimusalue sen sijaan on yleisen käytännön mukaan
peitetty takaisin alkuperäisen maan tasoon.
Tämä tehdään alueen suojaamiseksi luvattomilta kaiveluilta
ja tutkimusten epävarmaa jatkoa ajatellen.
— Maakerrokset myös suojaavat ainutlaatuista
kulttuuriperintöä ja yhä maan sisässä olevaa tutkimusaineistoa
esimerkiksi aarteenetsijöiltä. Paikkahan
on tietysti muinaismuistolain nojalla suojeltu kiinteä
muinaisjäännös, jossa ei ilman lupia saa kaivaa. Tosin
liian innokkaita metallinilmaisinharrastajia eivät lain
pykälätkään tunnu nykyisin enää estävän.
Vuosibudjetti 3500 euroa
Merkittävän löytönsä Ruohonen teki 3500 euron vuosibudjetilla,
joka oli tarkoitettu kolmen viikon kaivauksiin.
Summasta esimerkiksi lakisääteisen wc-tilan
vuokraus vei neljänneksen, loput on varattu pääasiassa
esinelöytöjen konservointia varten.
— Tutkimuskaivausten ohella kyseessä on opetuskaivaus,
ja kaivajat ovat kurssisuoritusta tekeviä toisen
vuoden opiskelijoita. Palkattuna on itseni lisäksi
ainoastaan kenttätyöharjoittelija. Silti rahaa on liian
vähän esimerkiksi luonnontieteellisten analyysien
tekemiseen, Ruohonen laskeskelee.
— Tämänvuotisten tulosten jälkeen on selvää,
ettei kyseisellä summalla voida näin ainutlaatuisella
paikalla jatkaa kaivauksia. Apurahaa Ristimäen tutkimuksiin
haettiin jo viimekin vuonna eri säätiöiltä,
mutta tuloksetta. Nyt tilanne näyttää jo hieman valoisammalta, mutta tiedossa on vasta alle kolmannes
täysimittaiseen tutkimukseen tarvittavasta rahoituksesta.
Alan tutkimusrahoitus pyörii lähes kokonaan ulkopuolisilla
apurahoilla. Ja kuten tiedämme, se on
erittäin kilpailtua. Rahoittajat eivät välttämättä tunne
arkeologisen tutkimuksen vaatimia resursseja ja muita
erityispiirteitä esimerkiksi historiantutkimukseen
nähden. Arkeologisen perustutkimuksen taso etenkin
maamme kiinteiden muinaisjäännösten osalta on
muutenkin heikolla tolalla.
— Miten muuten voi olla mahdollista, että tällainenkin
kirkkorakennus hautausmaineen ja aitoineen
on jäänyt löytymättä vaikka se sijaitsee vain
muutaman kilometrin etäisyydeltä Turun historiallisesta
keskustasta? Kilometrin säteellä tästä paikasta
on tehty kaivauksia Suomen johtavien arkeologien
toimesta jo 1900-luvun alusta lähtien, mutta silti
tunnemme vain yksittäisiä kohteita sieltä täältä, Ruohonen
puistelee päätään.
Arkeologia on parhaimmillaan pitkäjänteistä tutkijantyötä,
johon kenttätöiden kautta saa käytännönläheistä
vaihtelua. Alassa kiehtoo erityisesti se, että
yllätysmomentti on aina läsnä: koskaan ei voi etukäteen
tietää, mitä lopulta tulee löytymään.
— Ennen kouluikää keräilin pelloilta aarteita, lähinnä
liitupiippujen katkelmia ja ruostuneita rautanauloja
talteen muoviseen siirappipurkkiin, joka
sittemmin ikävä kyllä katosi. Lukioiässä päätin lähteä
yliopistoon lukemaan Suomen historiaa, mutta huomatessani
mahdollisuuden opiskella arkeologiaa valitsin
sen pääaineeksi. Työssäni pystyn yhdistelemään
ja soveltamaan molempien tieteenalojen menetelmiä
ja aineistoja.
Monet toimittajat ovat muuten luulleet, että Ruohonen
työskentelee päätoimisesti Ristimäen kirkonpaikan
aineiston parissa ja siksi ihmetelleet tutkimuksen
hidasta etenemistä. Virallisesti hän on oppiaineen
assistentti ja vuodenvaihteessa titteli muuttuu
tohtorikoulutettavaksi.
— Suurimman osan ajastani pitäisi kulua sisämaan
kansanomaisia hautaustapoja keskiajan lopulta
1700-luvulle käsittelevän väitöskirjani viimeistelyyn,
mutta pääasiallinen työaikani on viime aikoina kulunut
muuhun tutkimukseen, opetukseen ja hallinnollisiin
tehtäviin. Opetustehtävissä vastaan esimerkiksi
kandidaatintutkielmista, kaivausharjoittelusta sekä
muista pienemmistä kursseista.
Olisi kiinnostavaa tietää, miksi Ristimäen kirkon
käyttö on päättynyt. Koska tutkimukset ovat vielä
kesken, Ruohonen voi esittää syistä vain arvauksia.
— Ehkä rakennus paloi eikä uutta enää rakennettu
paikalle. Viimeistään seurakunnallisen järjestäytymisen
myötä 1200-luvun alkupuolella kylän asukkaat
velvoitettiin osallistumaan Kaarinan keskuskirkon
ylläpitoon ja tilaisuuksiin sekä käyttämään kyseistä
kirkkomaata hautausmaanaan. Voi olla, että vanha
kirkkorakennus sai tuolloin lahota paikoilleen. Tulevissa
tutkimuksissa toivottavasti käy selväksi kirkon
tarkan perustamisajankohdan ohella myös sen viimeiset
vaiheet.
Juha Ruohonen
- syntynyt Kuusjoella 1976
- Fil. maist. Turun yliopisto
- harrastukset: historialliset kartat, kirjoittaminen, postimerkkeily lasten kanssa
- perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi poikaa
teksti Arja-Leena Paavola
kuva Timo Jakonen
- Painetussa lehdessä sivu 24
|