9/13

  • pääsivu
  • sisällys
  • Juha Ruohosen johdolla tehty Ravattulan Ristimäen löytö on niin merkittävä, että varhaiskeskiajan historiankirjoitus menee sen vuoksi uusiksi.

    Mullistava löytö metsäsaarekkeesta

    Arkeologi Juha Ruohosen johtamissa kaivauksissa löydettiin Suomen tähän mennessä vanhimmaksi tulkitun kirkon rauniot. Viimekesäinen löytö vahvistaa aikaisemmin esitettyjä olettamuksia siitä, että kristinusko vakiintui maassamme luultua aiemmin.

    Noin viisi kilometriä Turusta koilliseen sijaitsee joen varrella Ravattulan kylä, jossa on Ristimäen nimellä tunnettu paikka. Kyseessä on pieni metsäsaareke peltorinteessä Aurajoen lähellä. Turun yliopiston arkeologian laitoksen tutkija Juha Ruohonen valitsi paikan tutkimuskohteeksi muutama vuosi sitten, koska arveli nimen Ristimäki viittaavan rautakautiseen kalmistoon. Alueella oli myös aikaisemmin havaittu hautamaisia painanteita ja sitä on tutkittu vuodesta 2010 lähtien joka vuosi aina pari viikkoa kerrallaan.

    — Viime talvena raporttia tehdessäni aloin ajatella, että kalmiston keskeltä löytynyt kiveyksen osa saattaisi kuulua kirkolliseen rakennukseen. Kesällä 2013 keskityimmekin tutkimaan pelkkää rakennusta. Kirkoksi tämä vahvistui heti kaivausten alkupuolella, elokuun puolivälissä, kun kaksiosainen kivijalka saatiin kokonaisuudessaan esille, Ruohonen kertoo.

    Löytö on melkoinen sensaatio, sillä se osoittaa ensimmäistä kertaa konkreettisesti, että jo ennen 1200-luvun puoliväliä, jolloin varhaisin seurakuntaverkosto perustettiin, täällä on ollut pieniä paikallisia kirkkorakennuksia hautausmaineen. Samalla kumoutuu vanha tulkinta, jonka mukaan Suomen vanha keskusalue Aurajokilaaksossa olisi ollut pakanallinen siihen asti, kun piispanistuin siirrettiin Nousiaisista Koroisiin vuoden 1229 jälkeen.

    Ruohonen ei alkanut heti hihkua innosta löydön tehtyään, sillä kenttätutkimusten aikana kaivausten menestyksellinen johtaminen on tärkeintä. Tutkijan täytyy pitää kaikki langat käsissään, sitä paitsi vähäisten resurssien vuoksi hänellä ei edes ollut aikaa julkistaa löytöä kaivausten vielä ollessa käynnissä.

    — Mutta kun kaivausten viimeisellä viikolla paikalla vierailleet kollegat ja keskiajan tutkijat olivat aivan tohkeissaan, alkoi tunnelma tarttua. Päätin julkistaa löydön heti kaivausten päätyttyä. Sattui sikäli hyvä tuuri, että Turussa järjestettiin juuri viimeisellä viikolla pohjoismainen kirkkoarkeologinen konferenssi, joten kansainvälisiä huippututkijoita pääsi tutustumaan kohteeseen heti tuoreeltaan, Ruohonen kertoo.

    Lisätietoa varhaiskeskiajasta

    Ravattulan löytö antaa uusia mahdollisuuksia etsiä lisää varhaisten kirkkojen jäänteitä. Myös muut varhaiskeskiaikaa ja uskontoa tutkivat tieteenalat hyötyvät löydöstä. Rautakauden lopun ja varhaiskeskiajan vaihteen murroskauteen ajoittuvan tutkimuskohteen kautta on mahdollista saada lisätietoa niin aikakauden maailmankuvasta, uskomuksista kuin yhteiskunnastakin.

    Löytö tulee vaikuttamaan aikaisempiin käsityksiin kristinuskon tulosta ja leviämisestä Suomeen. Tämä tosin vaatii vielä maastotutkimuksia sekä aineiston yksityiskohtaista analyysiä.

    Löydön julkistamispäivänä paikalla kävi parikymmentä median edustajaa tv:stä, radiosta ja lehdistä, haastattelu- ja esitelmäpyyntöjä on tullut tämän jälkeen kymmenittäin.

    —Osan olen vienyt paikalle jutunteon yhteydessä. Niukkojen resurssien vuoksi varsinaisia kaikille avoimia yleisötilaisuuksia ei paikalla voitu tänä vuonna järjestää. Tutkimusten toivottavasti jatkuessa ensi vuonna pyritään järjestämään laajempia tilaisuuksia paikan päälle kirkon kivijalan ollessa esillä.

    Tätä haastattelua tehtäessä Ravattulassa ei ole kovin paljon nähtävää. Viimeisenä tutkimuspäivänä Ruohonen pystytti alttarin kohdalle puisen ristin. Hän merkitsi kirkon nurkkakivien paikat maastoon paaluilla, jotta paikalla vierailevat pystyisivät hahmottamaan rakennuksen sijainnin ja koon. Kaivettu tutkimusalue sen sijaan on yleisen käytännön mukaan peitetty takaisin alkuperäisen maan tasoon. Tämä tehdään alueen suojaamiseksi luvattomilta kaiveluilta ja tutkimusten epävarmaa jatkoa ajatellen.

    — Maakerrokset myös suojaavat ainutlaatuista kulttuuriperintöä ja yhä maan sisässä olevaa tutkimusaineistoa esimerkiksi aarteenetsijöiltä. Paikkahan on tietysti muinaismuistolain nojalla suojeltu kiinteä muinaisjäännös, jossa ei ilman lupia saa kaivaa. Tosin liian innokkaita metallinilmaisinharrastajia eivät lain pykälätkään tunnu nykyisin enää estävän.

    Vuosibudjetti 3500 euroa

    Merkittävän löytönsä Ruohonen teki 3500 euron vuosibudjetilla, joka oli tarkoitettu kolmen viikon kaivauksiin. Summasta esimerkiksi lakisääteisen wc-tilan vuokraus vei neljänneksen, loput on varattu pääasiassa esinelöytöjen konservointia varten.

    — Tutkimuskaivausten ohella kyseessä on opetuskaivaus, ja kaivajat ovat kurssisuoritusta tekeviä toisen vuoden opiskelijoita. Palkattuna on itseni lisäksi ainoastaan kenttätyöharjoittelija. Silti rahaa on liian vähän esimerkiksi luonnontieteellisten analyysien tekemiseen, Ruohonen laskeskelee.

    — Tämänvuotisten tulosten jälkeen on selvää, ettei kyseisellä summalla voida näin ainutlaatuisella paikalla jatkaa kaivauksia. Apurahaa Ristimäen tutkimuksiin haettiin jo viimekin vuonna eri säätiöiltä, mutta tuloksetta. Nyt tilanne näyttää jo hieman valoisammalta, mutta tiedossa on vasta alle kolmannes täysimittaiseen tutkimukseen tarvittavasta rahoituksesta.

    Alan tutkimusrahoitus pyörii lähes kokonaan ulkopuolisilla apurahoilla. Ja kuten tiedämme, se on erittäin kilpailtua. Rahoittajat eivät välttämättä tunne arkeologisen tutkimuksen vaatimia resursseja ja muita erityispiirteitä esimerkiksi historiantutkimukseen nähden. Arkeologisen perustutkimuksen taso etenkin maamme kiinteiden muinaisjäännösten osalta on muutenkin heikolla tolalla.

    — Miten muuten voi olla mahdollista, että tällainenkin kirkkorakennus hautausmaineen ja aitoineen on jäänyt löytymättä vaikka se sijaitsee vain muutaman kilometrin etäisyydeltä Turun historiallisesta keskustasta? Kilometrin säteellä tästä paikasta on tehty kaivauksia Suomen johtavien arkeologien toimesta jo 1900-luvun alusta lähtien, mutta silti tunnemme vain yksittäisiä kohteita sieltä täältä, Ruohonen puistelee päätään.

    Arkeologia on parhaimmillaan pitkäjänteistä tutkijantyötä, johon kenttätöiden kautta saa käytännönläheistä vaihtelua. Alassa kiehtoo erityisesti se, että yllätysmomentti on aina läsnä: koskaan ei voi etukäteen tietää, mitä lopulta tulee löytymään.

    — Ennen kouluikää keräilin pelloilta aarteita, lähinnä liitupiippujen katkelmia ja ruostuneita rautanauloja talteen muoviseen siirappipurkkiin, joka sittemmin ikävä kyllä katosi. Lukioiässä päätin lähteä yliopistoon lukemaan Suomen historiaa, mutta huomatessani mahdollisuuden opiskella arkeologiaa valitsin sen pääaineeksi. Työssäni pystyn yhdistelemään ja soveltamaan molempien tieteenalojen menetelmiä ja aineistoja.

    Monet toimittajat ovat muuten luulleet, että Ruohonen työskentelee päätoimisesti Ristimäen kirkonpaikan aineiston parissa ja siksi ihmetelleet tutkimuksen hidasta etenemistä. Virallisesti hän on oppiaineen assistentti ja vuodenvaihteessa titteli muuttuu tohtorikoulutettavaksi.

    — Suurimman osan ajastani pitäisi kulua sisämaan kansanomaisia hautaustapoja keskiajan lopulta 1700-luvulle käsittelevän väitöskirjani viimeistelyyn, mutta pääasiallinen työaikani on viime aikoina kulunut muuhun tutkimukseen, opetukseen ja hallinnollisiin tehtäviin. Opetustehtävissä vastaan esimerkiksi kandidaatintutkielmista, kaivausharjoittelusta sekä muista pienemmistä kursseista.

    Olisi kiinnostavaa tietää, miksi Ristimäen kirkon käyttö on päättynyt. Koska tutkimukset ovat vielä kesken, Ruohonen voi esittää syistä vain arvauksia.

    — Ehkä rakennus paloi eikä uutta enää rakennettu paikalle. Viimeistään seurakunnallisen järjestäytymisen myötä 1200-luvun alkupuolella kylän asukkaat velvoitettiin osallistumaan Kaarinan keskuskirkon ylläpitoon ja tilaisuuksiin sekä käyttämään kyseistä kirkkomaata hautausmaanaan. Voi olla, että vanha kirkkorakennus sai tuolloin lahota paikoilleen. Tulevissa tutkimuksissa toivottavasti käy selväksi kirkon tarkan perustamisajankohdan ohella myös sen viimeiset vaiheet.

    Juha Ruohonen

    • syntynyt Kuusjoella 1976
    • Fil. maist. Turun yliopisto
    • harrastukset: historialliset kartat, kirjoittaminen, postimerkkeily lasten kanssa
    • perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi poikaa

    teksti Arja-Leena Paavola
    kuva Timo Jakonen

    • Painetussa lehdessä sivu 24