Säätiöiden verotus kaipaa selvennystä
Tuloverolaissa ei määritellä
tarpeeksi täsmällisesti, minkä
verran ja miten apurahasäätiön
pitää tulojaan jakaa, jotta se
säilyttäisi yleishyödyllisen
yhteisön aseman.
Asema on säätiöille hyvin tärkeä,
sillä se tuo mukanaan laajat verovapaudet.
Tuloverolain mukaan yhteisö on yleishyödyllinen, jos
- se toimii yksinomaan ja välittömästi yleiseksi
hyväksi aineellisessa, henkisessä, siveellisessä tai yhteiskunnallisessa
mielessä
- sen toiminta ei kohdistu vain rajoitettuihin
henkilöpiireihin
- se ei tuota toiminnallaan siihen osalliselle taloudellista
etua osinkona, voitto-osuutena taikka
kohtuullista suurempana palkkana tai muuna hyvityksenä.
(tuloverolaki, 22 §, 1 momentti)
Yleishyödyllisinä yhteisöinä voidaan pitää esimerkiksi
urheiluseuraa, työmarkkinajärjestöä tai
puoluetta. Myös apurahasäätiötä voidaan yleensä pitää
lain tarkoittamana yleishyödyllisenä yhteisönä,
vaikka stipendit ja apurahat ovatkin suoraa taloudellista
etua tietylle rajoitetulle piirille. Varsinkin tieteellisen
tutkimuksen tulokset hyödyttävät lopulta koko
yhteiskuntaa ja koituvat siten viime kädessä yleiseksi
hyväksi. Myös mahdollisten hakijoiden ja tuen saajien
piiri on periaatteessa laaja.
Tällöin kuitenkin edellytetään, että säätiö jakaa
riittävän osan tuotoistaan stipendeinä, apurahoina tai
tunnustuspalkintoina eikä ainoastaan kerrytä varallisuuttaan
esimerkiksi sijoitustoiminnan turvin.
Ongelmalliseksi asian tekee se, että laissa ei määritetä
yleishyödyllisten säätiöiden rahanjaolle ja tulojen
rahastoinnille selviä rajoja.
Yleishyödyllisyyden voi menettää
Avustusten jakopolitiikkaa on jouduttu pohtimaan
ratkaisussa KHO 2000:15, joka käsitteli sivistys- ja
urheilutalon ylläpitämistä varten perustetun säätiön
yleishyödyllisyyttä.
Säätiö oli perustettu vuonna 1950, ja sen tarkoitus
oli kattaa talon ylläpidon kustannukset ylijäämiä
tavoittelematta. Urheilutalo kuitenkin luovutettiin
kaupungille jo 1973. Sen jälkeen säätiö lähinnä vuokrasi
muita hallitsemiaan kiinteistöjä.
Laajamittainen, käypään hintaan tapahtunut
vuokraustoiminta tuotti säätiölle huomattavat tuotot
ja ylijäämät. Pelkästään verovuonna 1995 säätiö
oli saanut tuottoja yli 2,5 miljoonaa markkaa, lähes
kaikki vuokratuottoa, ja tuloslaskelma osoitti liki
miljoonan markan ylijäämää. Säätiön sääntöjen mukaan
osa ylijäämävaroista voitiin käyttää muuhunkin
sivistyksellisen ja urheilutoiminnan edistämiseen.
Säätiö oli vuosien saatossa jakanut avustuksia
ja stipendejä yhteensä kuitenkin vain reilut 2,5 miljoonaa
markkaa.
KHO totesi, että jaettujen avustusten ja stipendien
määrä oli ollut säätiön vuosittaisiin ylijäämiin ja
varallisuusmassaan nähden vähäinen. Säätiön keskeiseksi
toiminnaksi oli niin ollen muodostunut kiinteistöjen
ja osakkeiden omistus sekä käypään hintaan
tapahtuneen vuokraustoiminnan
muodossa toteutettu tulonhankinta.
Yleishyödylliseksi tarkoitettu
toiminta oli sen sijaan jäänyt
vähäiseksi, ja sitä oli estänyt
muun muassa varojen sitominen
vuokraustoimintaan. Näin ollen
KHO katsoi, että säätiötä ei voitu
verovuonna 1995 pitää tuloverolain
22 pykälässä tarkoitettuna
yleishyödyllisenä yhteisönä.
Se oli koko toiminnastaan, myös
vuokraustoiminnasta, verovelvollinen.
Säätiön sääntöjen mukainen
tarkoitus, sivistys- ja urheilutalon
ylläpitäminen, oli yleishyödyllinen.
Vain sääntöjen nojalla tehty
arviointi olisi täyttänyt yleishyödyllisyyden vaatimukset.
Arviointi tulee kuitenkin tehdä tosiasiallisen toiminnan
pohjalta. Tällöin huomattiin, että säätiö ei
ollut enää vuosiin toiminut tuon tarkoituksen toteuttamiseksi.
Tapauksesta on kuitenkin vaikea tehdä pitkälle
meneviä johtopäätöksiä, sillä säätiöllä oli myös muuta
toimintaa ja ratkaisussa kiinnitettiin huomiota muun
muassa lainavaroin harjoitettuun vuokraustoimintaan.
VM ja verohallinto ohjaavat tulkintoja
Tulkintoja ohjaa myös verohallinnon 1.7.2011 antama
ohje. Siinä esitettiin muun muassa seuraava esimerkki:
Apurahasäätiön tarkoituksena on tukea tietyn tieteenalan
tutkimus- ja kehittämistoimintaa jakamalla
apurahoja joka toinen vuosi. Apurahoja jaetaan hakemusten
perusteella siten, että vuosittain jaettava määrä
pysyy samana. Säätiön sijoitustoiminnan
tuotot, joiden avulla apurahoja
jaetaan, vaihtelevat vuosittain.
Näin ollen yksittäisen vuoden osalta
jaettavat apurahat voivat olla määrältään
vähäiset suhteessa kyseisen
vuoden sijoitustoiminnan tuottoihin.
Pitkällä aikajänteellä tarkasteltuna
säätiö jakaa kuitenkin huomattavan
osa nettotuotoistaan apurahoina.
Säätiötä voidaan pitää yleishyödyllisenä
yhteisönä.
Problematiikkaa on tarkasteltu
myös valtiovarainministeriön
(VM 31/2009 s. 31 ss.) selvityksessä.
Kun yleishyödyllisen yhteisön
tulee toimia yksinomaan
yleiseksi hyväksi, tämän johdosta
pelkästään apurahoja jakava yhteisö ei voi rahastoida
tulojaan suhteettoman suuressa määrin menettämättä
yleishyödyllisyyttään. Jos yhteisöllä on muutakin
toimintaa, voidaan yhteisöä pitää yleishyödyllisenä tällä perusteella.
Säätiöiden jakamien apurahojen ja tunnustuspalkkioiden
jakotapa voi poiketa toisistaan. Osa säätiöistä jakaa
apurahoja ja tunnustuspalkkioita pääsääntöisesti sen
mukaan, miten säätiön peruspääoma
on tuottanut ylijäämää. Tällöin jaettavien
apurahojen ja tunnustuspalkkioiden
euromäärä vaihtelee vuosittain.
Säätiö voi myös jakaa apurahoja
riippumatta vuosittaisesta ylijäämästä,
jolloin jaettavien apurahojen
ja tunnustuspalkkioiden euromäärä
ei vaihtele suuresti vuosittain.
Tällaisissa tilanteissa säätiö on
suhteuttanut jaettavien apurahojen
ja tunnustuspalkkioiden määrän
säätiön peruspääoman tuottamaan
tuloon pitkällä aikavälillä. Tällöin
säätiö on arvioinut pääoman tuottoa
10-20 vuoden perusteella. Näissä tilanteissa
säätiön tarkoituksena on
turvata vakaa apurahojen jakaminen
tarkoituksensa mukaisesti pitkällä
aikavälillä.
Keskeistä arvioinnissa on kuitenkin
se, että säätiö jakaa apurahoja
ja tunnustuspalkkioita samojen perusteiden
mukaisesti vuosittain ja useamman vuoden tarkastelu
johtaa samaan lopputulokseen.
Valtiovarainministeriön työryhmän käsityksen
mukaan säätiön jakamien apurahojen ja tunnustuspalkkioiden
määrää tulee tarkastella useamman vuoden
perusteella, vaikka yleishyödyllisyysarviointi
tehdään verotuksessa vuosittain. Tämä ei kuitenkaan
estä sitä, että säätiö jakaa apurahoja tai tunnustuspalkintoja
vuosittaisen tuottonsa mukaan ja että yleishyödyllisyysarviointi
tehdään tällä perusteella, kuten
seuraavasta VM:n esimerkistä selviää:
Säätiön peruspääoma on 1 500 000 euroa. Säätiö on
sijoittanut varat varmalla ja tuloa tuottavalla tavalla.
Osa säätiön varoista on pankkitalletuksina, osa rahastoissa
ja osa osakesijoituksia.
Säätiön vuosittainen tuotto vaihtelee 0–15 prosentin
välillä. Säätiö jakaa apurahoja taiteen hyväksi vuosittain.
Säätiö on laskenut ja arvioinut sijoitusten pitkäaikaisen
tuoton. Arviointi on tehty noin 10–20 vuoden tuottojen
perusteella. Säätiön tavoitteena on säilyttää jaettavien
apurahojen määrä mahdollisimman samansuuruisena
vuodesta toiseen ja riippumatta siitä,
kuinka suuri sijoitustoiminnan
vuosittainen tuotto on.
Pitkällä aikavälillä eli noin 10–
20 vuoden tarkastelujaksolla säätiö
on käyttänyt suurimman osan
tuotoistaan yleishyödylliseen tarkoitukseen.
Vaikka jaettavien apurahojen
suhteellinen määrä sijoitustoiminnan
tuottoihin vaihtelee,
säätiötä voidaan tällä perusteella
pitää yleishyödyllisenä yhteisönä,
sillä säätiölle ei pitkällä aikavälillä
kerry suhteettoman suuria määriä
pääoman tuottoja.
Säätiö ei menetä näin yleishyödyllisyyttään
pelkästään sillä
perusteella, että niinä vuosina,
kun sijoitustoiminnan tuotot ovat
merkittävästi keskimääräisiä tuottoja
korkeampia, tuottoja jätetään
jakamatta. Näin jakamatta jääneet
tuotot tulevat jaetuksi myöhäisimpinä
vuosina, kun sijoitustoiminnan tuotot ovat keskimääräisiä
tuottoja merkittävästi pienemmät.
Pitkällä noin 10–20 vuoden aikana säätiölle ei rahastoidu
suhteettoman suurta määrää vuosittaisista
tuotoista.
Lakien säätäminen kuuluisi eduskunnalle
Näillä esimerkeillä samoin kuin KHO:n ratkaisuilla
on merkittävä sija verotuskäytännössä. Oikeustila ei
kuitenkaan ole täysin tyydyttävä, koska käytännössä
Verohallinto ja KHO ovat joutuneet toimimaan eräällä
tavalla lainsäätäjinä, vaikka tämä oikeus ja velvollisuus
kuuluu yksinomaan eduskunnalle.
Selvempää olisi, jos saataisiin lakiin selvät säännökset
siitä, minkälaista jakopolitiikkaa lainsäätäjä
edellyttää ja kuinka paljon on mahdollista rahastoida
tuloja ilman, että säätiö menettää yleishyödyllisyytensä.
teksti Matti Myrsky
vero-oikeuden professori, Itä-Suomen yliopisto
- Painetussa lehdessä sivu 18
|