ACATIIMI 9/13 tulosta | sulje ikkuna

Sauna, sisu, salmiakki, Sole ja SAP

Yliopistojemme henkilökunta kansainvälistyy hyvää vauhtia. Ja miksei kansainvälistyisi, kun vuosina 2013—16 sovellettava yliopistojen rahoitusmalli kannustaa yliopistoja rekrytoimaan ulkomailta. Professoriliitto on kritisoinut mallia ja todennut, että ulkomaalaisuuden sijasta pätevyyden tulisi ratkaista rekrytoinneissa.

Vuonna 2010 oli yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstössä ulkomaalaisia 12 prosenttia, vuonna 2011 heitä oli 13 prosenttia ja vuonna 2012 jo liki 16 prosenttia. Osuus vaihtelee yliopistoittain. Åbo Akademi ylsi viime vuonna 21 prosenttiin, mutta Taideyliopiston opettajakunnasta ulkomaalaisia oli noin 1 prosentti.

Myös Suomen Akatemian rahoituksella työskentelevistä yhä useampi on ulkomaalainen. Tieteen tila 2012 -raportin mukaan vuonna 2011 joka viides akatemiatutkija tuli Suomen ulkopuolelta. Raportti suositteleekin, että ”erityisesti post doc -tutkijoiden ja alkuvaiheen professorien rekrytointi on nopea ja tehokas tapa vahvistaa suomalaisen tiedeja¨rjestelma¨n kansainva¨lisyyttä”. Myös seuraavassa Tieteen tila 2014 -raportissaan Akatemia kantaa huolta kansainvälistymisestä. Osana raporttia on työnantajalle suunnattu professorikysely. Siinä selvitetään mm. sitä, millaisin erityistoimin professuureja on saatu kansainvälisesti houkutteleviksi.

Kansainvälisen rekrytoinnin lisäämisestä on sovittu yliopistojen ja ministeriön kesken vuosiksi 2013—16. Aalto-yliopiston tavoite ulottuu pitemmälle: vuonna 2020 kolmannes professoreista ja post doc -tutkijoista on ulkomailta. Päämäärän asettelu onkin kiinnostava kysymys. Mikä on sopiva ulkomaalaisen henkilökunnan osuus? Tavoitteiden täsmentymistä odotellessa voisi kiinnittää huomiota ulkomaalaisten vastaanottoon.

Yliopistojen tukitoimet tulokkaan opastamiseksi ovat usein riittämättömät. Peruskysymyksistä pitäisi aloittaa: Missä on ruokakauppa? Yliopiston väliaikaisen vierasasunnon nettiyhteys ei toimi ja vessan lamppu on palanut. Koti olisi löydettävä ja puolisolle työpaikka, verotuksesta pitäisi saada selko, samoin lasten koulusta ja perheen terveydenhoidosta. Kela kirjoittaa kirjeensä suomeksi, pankki ei anna verkkotunnuksia eikä operaattori kännykkäliittymää.

Tutkimustyö on kansainvälistä, ja tiedeyhteisön jäseneksi on helppo tulla. Sen sijaan yliopiston muu toiminta vaatii paljon perehtymistä: miten päätöksentekoprosessit menevät, mitä ovat opetussuunnitelma, työsuunnitelma ja opetusohjelma, mitä ovat nuo kaikki sähköiset järjestelmät? Myös opetuskulttuurissa on ihmeteltävää. Miten puhuttelen opiskelijaa? Miksi opiskelijat eivät osta kurssikirjoja? Mitä ovat kotitentti, essee, kurssipäiväkirja tai ryhmätyö? Pidänkö työhuoneen oven auki vai kiinni kun ohjaan opiskelijaa?

Lähijohtaja on helisemässä, ellei avustavaa henkilökuntaa ole. Yliopiston tulisikin hoitaa perehdytysprosessit kuntoon, yhteisvastuullisiksi ja läpinäkyviksi. Tulokkaaseen on solmittava kontaktit jo ennen kuin hän saapuu Suomeen. Mentorointijärjestelmiäkin olisi hyvä rakentaa. Mutta siitä voisi aloittaa, että yliopiston verkkosivuille vietäisiin keskeiset työssä tarvittavat sisällöt myös englanniksi.

Moni tulija haluaa oppia suomen tai ruotsin kieltä. Hyvä niin — kielitaito on pi tempiaikaisen viihtymisen edellytys. Ensiavuksi tulisi tarjota intensiivikursseja ja sen jälkeen kohdennettuja kieliopintoja. Kulttuuritietoakin tarvitaan. Sen sijaan stereotyyppisten kulttuurierojen ylläpitämisestä voisi jo luopua. Liian moni tulija on evästetty tiedolla, että me suomalaiset olemme sitten umpimielisiä jurottajia, joista ei ole keskustelukumppaneiksi.

Maarit Valo
puheenjohtaja, Professoriliitto
maarit.valo@jyu.fi

  • Painetussa lehdessä sivu 2

ACATIIMI 9/13 tulosta | sulje ikkuna