9/12

  • pääsivu
  • sisällys
  • Riitta Pyykkö

    — Tästä projektista on vaikea löytää negatiivisia puolia, vararehtori Riitta Pyykkö kuvaa laatuleimahanketta.

     

    EU:n laatuleima parantaa yliopistojen houkuttelevuutta

    Turun yliopisto haluaa soveltaa tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan suosituksia. Tämä takaa sille kansainvälisen laatusertifikaatin keväällä 2013, kun toimintasuunnitelma on tehty.

    Turun yliopiston vararehtori Riitta Pyykkö huokuu tyytyväisyyttä. Yliopisto on osallistumassa Aallon, Itä-Suomen ja Jyväskylän yliopistojen kanssa Charter & Code -projektiin.

    Hankkeen tavoitteena on saada HR Strategy for Researchers -laatuleima. Se on Euroopan unionin myöntämä sertifikaatti niille yliopistoille, jotka soveltavat tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan, Charter & Coden, suosituksia.

    — Ruotsissa on katsottu, että jokos me ollaan Suomessa menossa tähän mukaan. Ihan yksinäiseen seuraan ei olla kuitenkaan liittymässä, sillä laatuleima on annettu jo noin 160 yliopistolle, Pyykkö juttelee.

    Turun yliopisto ja kolme muuta suomalaisyliopistoa osallistuvat kolmanteen sykliin, jossa uusia laatuleimoja myönnetään.

    Pyykkö uskoo, että hankkeeseen osallistuminen on ennen muuta positiivinen asia.

    — Tästä projektista on vaikea löytää negatiivisia puolia, sillä kustannuksetkin ovat pienet. Emme joudu värväämään yhtään uutta henkilökuntaa ja ajallisesti tämä voidaan hoitaa muiden töiden ohella.

    Laatuleima parantaa Pyykön mukaan tutkijoiden asemaa ja työhyvinvointia. Jos yliopiston työntekijä kokee itsensä väärinkohdelluksi, hän voi vedota tutkijoiden eurooppalaisen peruskirjan suosituksiin.

    Yhtenä tavoitteena on lisätä Turun yliopiston kansainvälisyyttä. Laatuleima yhtenäistää työhönotto käytäntöjä Euroopassa. Samaten HR-logo voidaan nähdä hyvän työpaikan merkkinä.

    — Me olemme tässä mukana myös brändi-syistä. Logo ei ole vielä kovinkaan tunnettu, mutta sen tunnettuvuus on kasvussa. EU:n myöntämiä tutkimusapurahoja voidaan mahdollisesti saada useammin leiman takana oleville suomalaisyliopistoille, Pyykkö listaa positiivisia vaikutuksia.

    On melkeinpä naurettavaa, miten vähän byrokratiaa laatuleiman saaminen edellyttää. HR-logon haluavat yliopistot tekevät toimintasuunnitelman työolojen muutoksesta. Tämän jälkeen heillä on käytössä HR excellence in Research -logo.

    Kaksi vuotta logon saamisen jälkeen on suoritettava itsearviointi suunnitelman toteutumisesta. Ulkopuoliset arvioijat tulevat yliopistolle neljän vuoden päästä logon myöntämisestä. Logon saaminen ja pitäminen edellyttää tiettyjen kriteerien täyttämistä.

    Turun yliopiston työryhmät käyvät läpi Charter & Code -asiakirjasta löytyvät 40 kohtaa. Nämä kohdat liittyvät eettisiin ja professionaalisiin näkökulmiin, rekrytointiin, työehtoihin ja sosiaaliturvaan sekä koulutukseen.

    — Perustyö on aika yksinkertaista. Kohta kohdalta laitetaan asiat kuntoon. Työ on siinäkin mielessä silmiä avaavaa, että nyt voimme verrata saman pöydän ääressä tiedekuntien välillä olevia eroavaisuuksia ja yhtenäistää käytäntöjä.

    Odotettavissa on, että parhaita käytäntöjä otetaan käyttöön laajasti eri yliopistoissa ja tiedekunnissa. Laatuleiman saaminen edellyttää vain suositusten täyttämistä, mutta täytäntöönpanotapoja ei kontrolloida tarkasti.

    Nuoremman tutkijan nimike on herättänyt keskustelua eurooppalaisten tutkijoiden peruskirjassa. Nykyisin yliopistolla tutkijan uraansa aloittavia kutsutaan tohtorikoulutettaviksi. Pyykön mielestä uudessa nimessä ei ole ongelmaa.

    — Tohtorikouluista puhuttaessa mielikuvat eivät välttämättä vastaa sitä, mistä tutkimuksessa on kyse. Nuorempi tutkija -nimike antaa sen kuvan, että on olemassa myös vanhempia tutkijoita. Nuoret voivat käyttää vanhempia opastajina etenevällä uralla tieteen parissa.

    Pisimmällä laatuleiman hankinnassa ovat Turun yliopisto ja Aalto. Turussa työryhmät tekevät tällä hetkellä omia arvioitaan ehtojen toteutumisesta. Työryhmät luovuttavat yhteenvedon kehittämiskohteistaan yliopiston ohjausryhmälle, joka laatii oman ehdotuksensa toimintasuunnitelmaksi. Toimintasuunnitelma käy tämän jälkeen kierroksella ylimmässä johdossa.

    — Odotettavissa on, että saamme viimeistään kesän 2013 kynnyksellä HR-logon käyttöömme. Tiedotamme siitä henkilökunnalle, ja hyödynnämme logoa markkinoinnissamme, projektin nokkanainen Riitta Pyykkö päättää.

    teksti Joel Kanerva

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 14