Tutkijakoulutus yhä enemmän
yliopistojen kontolle
Yliopistot saavat tutkijakoulutuksen
järjestämisessä yhä enemmän
valtaa ja vastuuta. Byrokraattisten
ratkaisujen sijaan tohtorikoulutuksen
tulisi olla tutkimusyhteisölähtöistä.
Tutkijakoulutukseen liittyvät aiheet ovat olleet tapetilla
koko syyskauden. Suomen Akatemian asettaman
tutkijakoulutukiryhmän ehdotukset tutkijankoulujärjestelmän
kehittämiseksi ja tohtorikoulutuksen
järjestämiseksi lähetettiin lausunnolle kesällä.
Samaan aikaan Korkeakoulujen arviointineuvosto
(KKA) on tehnyt seuranta-arviointia tohtorikoulutuksen
tilasta yliopistoissa.
Arvioinnin tulokset julkistettiin marraskuun
alussa yhteisseminaarissa Akatemian kanssa. Arviointiryhmän
puheenjohtaja, professori Hannele Niemi
esitteli keskeisiä tuloksia.
— Arvioinnissa tuli hyvin selvästi esille, että tohtoriohjelmien
määrä, 112 vuonna 2010, on aivan liian
suuri. Tämä on johtanut koulutuksen hajanaisuuteen,
epäselviin käytäntöihin, rahoituksen pirstaloitumiseen
sekä opiskelijoiden epävarmuuteen rahoituksesta,
Niemi korosti.
Tuloksista kävi ilmi myös se, että tohtorikoulutusta
on Suomessa kehitetty ensisijaisesti päätoimisuuden
ehdoilla. Jatkossa olisikin parempi tunnustaa
ja huomioida erilaisten ryhmien erityispiirteet jo rekrytointivaiheessa.
— Rahoitusta ja muita voimavaroja tulee jatkossa
kohdentaa erityisesti niihin uusiin tohtorikoulutettaviin,
joille voidaan taata laadukas ohjaus koko opintojen
ajaksi ja joiden tutkimus liittyy laajempiin tutkimusyhteisön
painopisteisiin, Niemi totesi.
Arviointi paljasti ohjausresurssien riittämättömyyden
suhteessa tohtorikoulutettavien määrään. Tohtorikoulutettavat
tuntevat olevansa hyvin eriarvoisessa
asemassa ohjauksen ja tuen saamisen suhteen.
Myös rahoitus loi eriarvoisuutta: vain ani harvoille
pystytään turvaamaan neljän vuoden jatkuva rahoitus.
Ja rahoitus uhkaa pirstaloitua entisestään. Niemi katsoikin,
että jokaisella tohtorikoulutukseen hyväksytyllä
pitäisi olla tavoitteellinen ja realistinen rahoitus- ja resurssisuunnitelma
koko jatko-opintojen ajaksi.
Arvioinnissa tuli esille myös byrokratian pelko.
Tohtorikoulutuksen kehittämisen pitäisikin jatkossa
olla enemmän tutkimusyhteisölähtöistä. Yliopistojen
omien tutkijakoulujen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön
(OKM) ja Akatemian rahoittamien tohtoriohjelmien
roolia ja yhteistoimintaa tulee selkiyttää
kansallisessa rahoituspolitiikassa ja yliopistojen strategisessa
suunnittelussa. ”Nyt vallitsee hämmennyksen
tila”, Niemi kommentoi.
KKA:n arviointiryhmä haluaa myös viritellä kansallista
keskustelua väitöskirjojen laajuudesta.
— Volyymia tulee muuttaa siten, että neljän vuoden
tavoiteaika on mahdollinen, Niemi tähdensi.
Hallinto paisuttaa kustannuksia
Suomen Akatemian asettaman tutkijakoulutukiryhmän
puheenjohtajana toiminut Oulun yliopiston professori
Heikki Ruskoaho esitteli ryhmän ehdotuksia.
Valmis raportti aiotaan luovuttaa opetusministerille
15. joulukuuta. Lausuntokierroksella olleen raporttiluonnoksen keskeistä sisältöä on käsitelty Acatiimin
numerossa 7/2011, joten tässä vain muutamia huomioita.
Tukiryhmä on selvittänyt myös kansainvälistä tilannetta
tohtorikoulutuksessa. Ruskoaho kertoi, että
80 prosenttia USA:ssa valmistuvista uusista tohtoreista
sijoittuu elinkeinoelämän palvelukseen, Japanissa
70 %, Euroopan keskiarvo on 50 %, mutta Suomessa
vastaava prosenttiluku on vain 11. Seminaarissa
ei kuitenkaan päästy keskustelemaan siitä, miksi tilanne
on meillä näin onneton.
Ruskoahon mukaan hallinto paisuttaa suomalaisen
tohtorikoulutuksen kustannuksia. Esimerkiksi
Englannissa 100 tohtorikoulutettavaa kohden on yksi
koordinaattori. Eräs byrokratian ilmentymä on ehkä
myös se, että väitöskirjan muodosta säädetään valtioneuvoston
asetuksella. Raportin suositusten mukaan
yliopisto voisi jatkossa tämän itse määritellä.
Tukiryhmä esittää, että tieteellisen ja taiteellisen
jatkokoulutuksen osuutta yliopistojen rahoitusmallissa
yksinkertaistetaan ns. korvamerkintä poistamalla.
Näin allokointi tulisi yliopiston omalle kontolle.
Lausuntokierroksella tämä työryhmän esitys sai hieman
ristiriitaisen vastaanoton. Ryhmä ehdottaa lisäksi,
että samalla luovuttaisiin myös tohtoritutkintojen
määrällisistä koulutusaloittaisista tutkintotavoitteista.
Yliopistoille vastuu allokoinnista
Johtaja Anita Lehikoinen opetus- ja kulttuuriministeriöstä
kommentoi tehtyjä ehdotuksia. Lehikoinen
muistutti, että Suomessa sallitaan huomattava hävikki
sekä perus- että jatkotutkinnoissa. Hän peräsi
yliopistojen vastuuta ja tehokkuutta julkisten varojen
käytöltä.
Yliopisto myöntää jatko-opinto-oikeudet. Sen
verran pitää ottaa sisälle, kuin on mahdollista ohjata.
Ministeriön näkökulmasta yliopistojen pitäisi järjestää
tohtorikoulutusta strategioissaan määritellyillä
painoaloilla. Hän kannatti sitä, että tutkijakoulutuksen
rahoitus ei olisi enää korvamerkittyä. Tämä sisältyykin
yliopistojen uuteen rahoitusmalliehdotukseen.
— Huolestuttavalta kuulostaa, jos ei luoteta siihen,
että yliopistot pystyvät itse tekemään päätöksiä
ja huolehtimaan tutkijakoulutuksen rahoituksesta,
Lehikoinen huomautti.
Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila
katsoi, että raportit tulevat hyvään aikaan, kun tohtorikoulutuksen
merkitys on nyt kovasti kasvamassa.
Euroopassa on kuulemma miljoonan tohtorin vaje.
Mattila piti suomalaisten tutkijakoulujen kansainvälisten
kumppanuuksien kovin vähäistä määrää
häpeällisenä tilanteena.
Suomen yliopistot UNIFIn varapuheenjohtaja,
Teatterikorkeakoulun rehtori Paula Tuovinen esitti
rehtoreiden näkökulman. Hän katsoi, ettei allokointivastuun
siirtämistä yliopistoille pitäisi pelätä. Tutkimuksen
rahoittaminen on niille ydinasia.
Koululaistaminen on huono suuntaus
VTM, nuorempi tutkija Milja Saari esitti Tieteentekijöiden
liiton kommentit. Saari toimii liiton Nuorten
tutkijoiden työryhmän puheenjohtajana.
Saari katsoi, että tukiryhmän raportista oli unohdettu
keskeinen asiakirja eli tutkijoiden eurooppalainen
peruskirja, johon Akatemia ja rehtorien neuvosto
aikoinaan sitoutuivatkin. Tässä Euroopan yhteisöjen
komission suosituksessa tutkijakoulutettavan nimike
on nuorempi tutkija. Silti seminaarissa esitellyissä raporteissa
käytetään koko ajan käsitteitä tohtorikoulutettava
tai jatko-opiskelija.
— Väitöskirjan tekijöiden koululaistaminen on
huono suuntaus. Kyse ei ole kouluttautumisesta vaan
tutkijana pätevöitymisestä, Saari muistutti.
Hän myös pyysi, että yleisön joukossa olevat tohtorikoulutettavat/
nuoremmat tutkijat nostaisivat kätensä.
Vain kaksi kättä nousi.
Viimeisenä kommenttipuheenvuoron esittänyt
Professoriliiton varapuheenjohtaja Kaarle Hämeri piti
tutkijakoulun nimeä kömpelönä. Kaikista ei tule tutkijoita
ja ’koulu’ on huono termi. Hämeri myös katsoi,
että neljän vuoden tavoiteaika on ok, kun työsopimus
myös tehdään neljäksi vuodeksi.
teksti Kirsti Sintonen
kuvat Tuukka Tronberg
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 26
|