Yliopistoja ei päästetä likviditeettikriisiin

Yliopistouudistuksessa tulisi siirtyä pikaisesti toiseen vaiheeseen – koko korkeakoulusektorin rakenteelliseen kehittämiseen. Valtiosihteeri Raimo Sailas jakaa täysin innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvioinnin teesit rakenneremontin välttämättömyydestä. Hän pitää tätä myös kustannuskysymyksenä.

Sailas rauhoittelee yliopistoväkeä: ison muutoksen kourissa olevia yliopistoja ei päästetä likviditeettikriisiin.

Kun Professoriliitto juhli 20-vuotista taivaltaan 20. lokakuuta 1989 juhlaseminaarilla Tieteessä Suomen tulevaisuus, tilaisuudessa puhui myös valtiovarainministeriön budjettipäällikkö Raimo Sailas. Hänen otsikkonaan oli Suomen voimavarat ja laajeneva kansainvälinen tiedeyhteistyö.

Arkistoja penkoessa löytyy aika monta seminaaria ja muuta tapahtumaa, joissa Sailas on ollut puhumassa koulutukseen ja tutkimukseen liittyvistä kysymyksistä. Hänellä on ollut ja on sektoriin liittyviä luottamus- ja selvitystehtäviä. Tunteeko valtiovarainministeriön ylin virkamies jotain lukkarinrakkautta yliopistomaailman asioihin?

- Tässä virassa on oikeastaan pakko tuntea lukkarinrakkautta lähes joka sektoria kohtaan, mutta kyllä koulutuskysymykset ovat usein niistä päällimmäisinä.

Monissa haastatteluissa Sailas tunnustautuu vankkumattomaksi hyvinvointivaltion puolustajaksi. Hän on huolestunut siitä, että sanasta ’hyvinvointivaltio’ on tullut monen suussa klisee. Suurten ikäluokkien kasvattina Sailas näkee asialla syvemmän merkityksen.

Kaikki kitisevät aina rahasta

Yliopistojen määrärahoja leikattiin 17 prosentilla lamavuosina 1992-95. Jotkut väittävät, että tätä kuoppaa ei ole vieläkään paikattu.

Professori Juhani Keinosen edellä kuvaama puheenjohtajakausi sattui vuosituhannen vaihteeseen, jolloin maa oli vironnut lamasta. Yliopistojen määrärahat olivat kuitenkin 1990-luvun lopussa samalla tasolla, jolla ne olivat olleet saman vuosikymmenen alussa. Samaan aikaan yliopistojen sisäänottoja oli kasvatettu ja tutkintomäärät olivat nousseet. Yliopistoväki seurasi erittäin huolestuneena vuoden 2001 budjettivalmisteluja, jotka eivät luvanneet helpotusta asiaan.

Keväällä 2000 kaikki yliopistojärjestöt ja Suomen ylioppilaskuntien liitto löysivät toisensa yhteisen perusrahoituskampanjan merkeissä. Huhtikuun 27. päivänä Eduskuntatalon edessä oli yli 5000 opiskelijan ja henkilöstön edustajan mielenosoitus. Kun kaikki yliopistokaupungit lasketaan mukaan, tempauksessa oli mukana noin 13º000 yliopistolaista. Lisäksi päättäjille käytiin jättämässä yhteisiä kirjelmiä. Tuloksena yliopistoille saatiin miljardin markan tulevaisuuspaketti. Tampereen yliopiston entinen rehtori ja kansleri Jorma Sipilä on todennut kirjassaan Valta yliopistolla, että silloin kun opiskelijat ja henkilöstö löytävät toisensa, on koossa dynaaminen painostusryhmä.

Valtion ylin kirstunvartija on tottunut rahanpyytäjiin. Yliopistoväki ei rutise rahasta sen enempää kuin muutkaan.

Atavistinen pelko rahoituksesta

Rahoitus on kestoaihe. Yliopistojen rehtorit valittavat lähes joka syksy lukuvuoden avajaispuheissaan perusrahoituksen niukkuutta. Tämän lehden julkaisijaliitot jaksavat myös muistuttaa tiedotteissaan ja päättäjätapaamisissaan rahoituksen, lisääntyvän työmäärän ja tutkintotavoitteiden epäsuhdasta.

Tänä syksynä rehtorit nostivat esille ensi vuoden budjetin ja yliopistouudistuksen ristiriidan. Talousarvioesityksestä puuttuu muun muassa työnantajan työttömyysvakuutusmaksu 40 miljoonaa euroa, jota yliopistot joutuvat maksamaan ensi vuoden alusta lukien.

- Tämä oli ihan työtapaturma. Opetusministeriö ei ollut huomannut, että uuden työnantajaroolin myötä yliopistojen tulee huolehtia myös työttömyysvakuutusmaksuista. Myös meillä valtiovarainministeriössä tämä olisi pitänyt huomata.

Sailas pitää virhettä kiusallisena. Hallitus esittääkin talousarvioesitykseen muutosta jonka mukaan yliopistoille säädettäisiin vuosille 2010–2011 "alennettu" työttömyysvakuutusmaksu, mikä rasittaisi yliopistojen budjetteja 10,5 milj. euroa.

Yliopistojen maksuvalmiuden turvaamiseen on jo aiemmin luvattu 150 miljoonaa euroa. Tästä on ensi vuoden alussa jaossa 96 miljoonaa ja 50 milj. on luvattu vuodelle 2011.

- Yksikään yliopisto ei joudu likviditeettikriisiin, se on ihan atavistinen pelko. Sellaiseen tilanteeseen ei päästetä, sehän jo horjuttaisi luottokelpoisuuttammekin.

Rehtorien keskuudessa elää myös sitkeä huhu ns. vastinrahan leikkaamisesta. Kesäkuussa 2008 talouspoliittinen ministeriryhmä päätti, että yliopisto saa 2,5-kertaisena sen summan, minkä se onnistuu keräämään yksityisiltä tahoilta. Åbo Akademin kansleri, ministeri Christoffer Taxell peräänkuulutti puheessaan Kuopion yliopiston lukuvuoden avajaisissa yliopistopolitiikan uskottavuutta: se edellyttää, että heikosta taloudellisessa tilanteessa huolimatta valtio pysyy sitoumuksissaan. Sailas ei ole kuullut huhua 2,5-kertaisuudesta tinkimisestä.

Aaltoa synnytettiin sata kunnian päivää

Edellä on puhuttu lähinnä rahasta, mutta Raimo Sailas on ollut vahvasti mukana myös yliopistojen uudistuksessa. Häntä voi tituleerata Aalto-yliopiston kätilöksi. Opetusministeri Antti Kalliomäki asetti 27.10.2006 suunnitteluryhmän, jonka tehtävänä oli laatia ehdotus Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhteistyön syventämisestä. Ryhmän puheenjohtajaksi nimettiin valtiosihteeri Sailas. Hän kertoo nukkuneensa yhden yön ennen lupautumistaan tehtävään.

Ryhmä päätyi erittäin nopealla aikataululla esittämään korkeakoulujen yhdistymistä. Säätytalon kristallikruunujen alla pidetyssä julkistustilaisuudessa 19.2.2007 lausuttiin innovaatioyliopiston syntysanat.

- Suunnitteluryhmän työ kesti sata kunnian päivää. Aika oli lyhyt, mutta riittävä.

Myös jatkotyölle asetettiin kireä aikataulu. Hankkeen aluksi saamia innovaatio- ja huippuyliopistonimityksiä Sailas pitää huonoina, mutta Aalto-yliopiston valmisteluja hän on seurannut hyvillä mielin.

Se, että säätiöpohjasta tuli uuden teknisten tieteiden, kauppatieteiden ja taideteollisen alan yliopiston oikeushenkilömuoto, ei ollut Sailaksen mukaan alusta lähtien itsestään selvyys.

- Kun sitten lähdettiin tekemään selvää pesäeroa perusvaltioon, päädyttiin säätiöpohjaan.

Valtiosta erkaantumiseen liittyy myös henkilöstön siirtyminen työsuhteisiin.

Sailaksen mielestä yliopistouudistuksessa lähdettiin Suomessa liikkeelle liian myöhään.

- Ainakin viisi vuotta aiemmin olisi pitänyt aloittaa. Meidän tulee olla kärkikastissa eikä häntäpäässä. Muualla Euroopassa oli jo päästy paljon pitemmälle.

Yliopistouudistukseen liittyvä kritiikki paljastaa Sailaksen mielestä sen, kuinka huonosti yliopistoväki tuntee muiden maiden tilannetta.

- On hyvä, että uudistuksiin liittyy rankkaakin kritiikkiä, mutta minulle on ollut pettymys, kuinka kehnosti täällä ollaan perillä siitä, mitä muissa maissa oli jo tehty.

Rakennekehitys on myös säästökeino

Valtiosihteeri on ottanut haastattelua varten sohvapöydälle esille 28. lokakuuta julkistetun suomalaisen innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvioinnin raportin. Hänen mielestään raportin ehdotusten pohjalta laaditun opetusministeriön sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteistiedotteen kappaleella ”Yliopistouudistuksen jälkeen siirryttävä korkeakoulusektorin uudistamiseen” voisi kuitata hänen ajatuksensa:

”Yliopistouudistuksessa tulisi nopeasti siirtyä seuraavaan vaiheeseen eli korkeakoulusektorin rakenteiden uudistamiseen. Se tarkoittaisi ammattikorkeakoulujen roolin täsmentämistä ja korkeakoulujärjestelmän hajanaisuuden vähentämistä. Yliopistojen laitoskoko on Suomessa hyvin pieni ja erikoistuminen vähäistä. Tämä selittää osin heikkoa kansainvälistymistä ja tutkimuksen laadun parantamiseen kohdistuvaa painetta.”

Sailas ymmärtää, että yliopistolain uudistuksen ajaksi rakennekehitys jäi pimentoon, mutta siihen on syytä palata pikaisesti.

- Rakenteellinen kehittäminen on vähintään yhtä tärkeää kuin rahasta puhuminen. Rakennekehitys merkitsee myös kustannussäästöjä.

Kansainvälinen arviointipaneeli moitiskelee raportissaan myös sitä, että sektoritutkimuksen uudistaminen on edennyt hitaasti. Lähempänä perustutkimusta oleva osa sektoritutkimuslaitosten työstä tulisi siirtää yliopistoihin ja nykyisten 18 sektoritutkimuslaitoksen sijaan muodostettaisiin 4-5 tutkimuslaitosta, joihin jäljelle jäävä tutkimus keskittyisi.

Sailaksen mukaan sektoritutkimusjärjestelmän uudistaminen junnaa, koska ministeriöt pitävät kynsin hampain kiinni omista laitoksistaan.

- Raportin ehdotuksia tulee ryhtyä panemaan toimeen ja nopeasti. Ensi vuosikymmenellä on edessä sellaisia haasteita, että liikkeelle pitää lähteä ja kovaa.

Opintomaksuista pitää voida puhua

Valtioneuvoston linnan neljännen kerroksen kulmahuoneesta on upeat näkymät yli Senaatintorin, vastapäiseen Helsingin yliopiston päärakennukseen. Sailas säilyttää tallella yliopiston entisen kanslerin Kari Raivion läksiäispuhetta, joka sisälsi hänen mielestään paljon hyvää yliopistolaitoksen itsekritiikkiä. Raivio esiintyi julkisuudessa myös opintomaksujen puolesta.

Maksut otetaan esille opetusministeriön ja TEM:n yhteisesti teettämän innovaatiojärjestelmän kansainvälisen arvion yliopistoja koskevassa luvussa: ”Jos opiskeluaikoja todella halutaan lyhentää, ilmainen opiskeluoikeus pitää ottaa uudelleenarviointiin”.

- Olen samaa mieltä – maksuista pitäisi voida puhua. Mutta minulla ei ole kantaa siihen, mitä niiden suhteen tulee tehdä, mutta puhua niistä pitää.

Yliopistouudistuksen yhteydessä maksuton opiskelu oli ”kiveen hakattu”. Maksuista puhuminen ei saisi olla tabu, koska asia on kytköksissä opintoaikojen lyhentämiseen, työurien pidentämiseen ja yliopistojen rahoituspohjan laventamiseen.

Sailas muistuttaa, että tästä taantumasta on hankalampaa päästä ylös kuin 1990-luvulla, koska näköpiirissä ei ole yhtä suurta taloudellista kasvua. Nyt velkaantumiskierteestä toipuminen kestää.

- Viime laman jälkeen (1993-2007) tuotanto kasvoi keskimäärin 3,8 % vuodessa, nyt näköpiirissä olevat kasvuluvut ovat vain 1,5-2 %:n luokkaa – näitäkin lukuja jotkut pitävät optimisina.

Viime lamaa hankalammaksi tästä taantumasta nousun tekee myös se, että työikäinen väestö alkaa supistua ensi vuonna. Demografinen muutos pienentää kasvua ja tulopohjaa. Sailas itse naurahtaa edustavansa syyskuussa 1945 syntyneenä suurinta suomalaista ikäluokkaa kuukausitasolla.

Teksti: Kirsti Sintonen
Kuva: Veikko Somerpuro