ACATIIMI 9/09 tulosta | sulje ikkuna

Professoriliitto 40v: yhden asian liikkeestä professorien ja tieteen edunvalvojaksi

Korkeakoulujen professoriliitto – Högskolornas Professorsförbund perustettiin 11.10.1969 vastustamaan yliopistolaitoksen hallinnonuudistukseen kaavailtua “mies ja ääni”-periaatetta. Hallinnonuudistus koettiin sinällään tarpeelliseksi, mutta suunnitelmia sen toteuttamiseksi pidettiin yksipuolisina, radikaaleina ja yliopistojen kehittämiselle turmiollisina. Opetusministeri Johannes Virolainen kannatti “mies ja ääni”-periaatetta ja sai tukea mm. nimim. Liimataiselta, joka kyseenalaisti koko Professoriliiton perustamisen, sillä se hänen mukaansa teki ihailluista mallikansalaisista pelkkää etujärjestömassaa.

Mies ja ääni-periaatteen sisältävä Lex Virolainen annettiin eduskunnalle vain muutamia kuukausia ennen kevään 1970 eduskuntavaaleja. Opetusministeri puolusti lähetekeskustelussa voimakkaasti esitystä todeten, että uudistuksen lähtökohtana on opetuksen ja tutkimuksen vapaus, minkä vuoksi päätösvaltaa siirretään korkeakouluille itselleen. Oppositio puolestaan arvosteli lakiesitystä hyppynä tuntemattomaan sekä kritisoi yletöntä kiirettä hankkeen läpiviemisessä. Silloinen retoriikka muistuttaa kovasti nykyisen yliopistouudistuksen yhteydessä käytyä keskustelua.

“Mies ja ääni”-periaatteen vastustaminen huipentui maaliskuussa 1970 lain siirtämiseen vaalien yli ns. jarrutuspuheenvuoroilla, joita kertyi yli 120 tuntia. Liiton jäsenet osallistuivat puheiden kirjoittamiseen. Lex Virolainen vedettiin pois ja yliopistojen hallinnonuudistus toteutui vasta myöhemmin nykyisen kolmikantaperiaatteen pohjalta.

Maininkien laantuessa alkoi Professoriliiton toiminta suuntautua yhä enemmän jäsentensä aineellisten etujen ajamiseen. Liitto liittyi Akavaan vuonna 1974 ja muuttui täysiveriseksi ammattijärjestöksi, joka sääntöjensä mukaisesti “toimii yliopistojen ja tutkimuslaitosten opettajien ja tutkijain työmarkkinajärjestönä ja toisaalta edistää niissä suoritettavaa tutkimustyötä ja annettavaa opetusta, seuraa tutkimuksen ja opetuksen vapautta sekä tutkimuksen ja opetuksen edellytysten säilymistä ja parantamista, ja korkeakoululaitoksen jatkuvaa kehittymistä sekä toimii tiedeyhteisön ja muun yhteiskunnan vuorovaikutuksen edistämiseksi.”

Kuluneita vuosikymmeniä on työllistänyt mm. 1980-luvun lakkosuunnitelmat, 1990-luvulta alkanut yliopistojen resurssien jatkuva niukkeneminen, tutkinnon uudistukset, taloushallinnon uudistus, virkamieslain uudistus, apulaisprofessorin nimikkeen poistuminen, kokonaistyöaikaan siirtyminen, uusi palkkajärjestelmä ja parhaillaan toteutettava yliopistouudistus.

1960-luvun lopulla opiskelijat ja valtion korkein johto väittivät, että yliopisto ja professorit edustivat yhteiskunnallista pysähtyneisyyttä. Nyt sanotaan suomalaisen tieteen olevan ahdingossa laskevien julkaisumäärien, sitaatioiden ja vaisun kansainvälistymisen seurauksena. Lienee vääjäämätöntä, että suomalaisten tutkijoiden tuloksellinen työ tulee ennen pitkää törmäämään ylipääsemättömiin toimintavaikeuksiin, jos perustukimuksen ja -opetuksen rahoitus niukkenee edelleen samaa tahtia kuin jo viimeisen 15 vuoden aikana on tapahtunut. Panoksen ja tuloksen kannalta on kuvaavaa, että yhden maailman huippututkimuksen kehdon, MIT, vuosibudjetti vastaa koko Suomen yliopistolaitoksen vuosibudjettia. Meillä tulevana vuonna vain Aalto-yliopistolle luvataan lisärahoitusta ja muiden 14 yliopiston pitäisi kiivetä huipulle melkein rahatta, kun niitä rankaistaan raskaasti määrärahojen merkittävällä reaalisella leikkauksella. Ei epäilystäkään, etteikö Professoriliitolle ja sen yliopistollisille sisarjärjestöille riitä tehtävää tulevaisuudessakin yllinkyllin.

Risto Laitinen
puheenjohtaja, Professoriliitto


ACATIIMI 9/09 tulosta | sulje ikkuna