ACATIIMI 9/08 tulosta | sulje ikkuna

Tuottavuusohjelmasta luovuttava

Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry vaatii, että valtion tuottavuusohjelman henkilöstövähennyksistä on luovuttava. Tuottavuusohjelman jatko nousi marraskuun lopulla julkisuuteen ennen kaikkea Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen mittavien leikkausvaateiden vuoksi.

Tuottavuusohjelma jäi pöydälle hallituksen talouspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa 25. marraskuuta. Ministerit katsoivat, että ennen kaikkea Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen ja työvoimatoimistojen henkilötyövuosivähennykset vaativat lisäpohdintaa.

Opetusministeri Sari Sarkomaa joutui eduskunnan kyselytunnilla 27. marraskuuta tuleen Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen kohtalosta. Sarkomaa piti kiinni tuottavuusohjelmasta ja kertoi asettavansa työryhmän selvittämään, miten laitoksen tärkeimmät toiminnat säilytetään tuottavuusohjelman raameissa.

Kritiikkiä on tullut eduskunnasta jo aiemminkin. Sen tarkastusvaliokunta (mietintö 1/2008 vp) on todennut: “tuottavuusohjelman alkuperäiset tuottavuusperustelut ovat korvautuneet henkilöstön vähennystavoitteilla, eikä ohjelmassa ole riittävästi noudatettu hyvän hallinnon (…) periaatteita. Ohjelman toteutusta pidetään hallinnossa heikosti kommunikoituna ja koko prosessia ennustamattomana ja tempoilevana.”

Koko tuottavuusohjelma on saanut, ja aivan aiheesta, mediassa vastaansa aikamoisen ryöpyn. Valtiovarainministeriön arvovaltaiselta konsulttiyritykseltä tilaama selvitys tyrmäsi hankkeen jo viime toukokuussa. Konsultin arvio osoitti, että tuottavuusohjelma on vain henkilöstön vähentämisohjelma, jolla ei saavuteta tavoiteltua tuottavuuden kasvua.

Tuottavuusohjelman ideana on ikäluokkien pienentymisen vuoksi siirtää työikäistä väkeä valtionhallinnosta yksityiselle sektorille. Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestön mielestä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa, jossa työpaikat vähenevät yksityisellä sektorilla, ei ole mitään järkeä jatkaa valtion työpaikkojen leikkaamista. Sen sijaan pitää miettiä keinoja, miten työllisyyttä voidaan parantaa.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen eli Kotuksen henkilöstöstä tuottavuusohjelma leikkaisi kolmanneksen vuoteen 2015 mennessä. Opetusministeri Sarkomaalle luovutettiin 24. marraskuuta Kotuksen puolesta kerätty nettiadressi, jonka oli allekirjoittanut yli 9000 ihmistä. Ministerille annettiin myös järjestöjen vetoomus (allekirjoittajina mm. Tieteentekijöiden liitto, Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto, Suomalaisen Kirjallisuuden seura, Suomen Journalistiliitto, Suomen tiedetoimittajien liitto, Suomen tietokirjailijat), jossa vaadittiin Kotusta koskevien leikkaussuunnitelmien ja samalla muihinkin sektoritutkimuslaitoksiin kohdistuvien saneerausaikeiden pikaista uudelleenarviointia.

JUKO ry näkee Kotuksen tilanteen varoittavana esimerkkinä siitä, mitä seurauksia tuottavuusohjelman nimissä tehtävillä henkilöstövähennyksillä voi olla yhden valtion viraston toimintaan. JUKO vaatii, että Kotuksen henkilöstöleikkaukset otetaan uuteen valmisteluun opetusministeriössä. Laitokselle on turvattava myös jatkossa riittävät resurssit sen toimintaan valtakunnallisena kielentutkimuksen keskuksena ja kielen asiantuntijalaitoksena.

Yliopistojen kohtalo tuottavuusohjelmassa tuli esille opetusministeriön ja korkeakoulujohdon seminaarissa 19. marraskuuta (ks. juttu). Ensi vuonna leikkuri vie yliopistoista 250 henkilötyövuotta. Koska vuoden 2010 alusta yliopistot eivät ole enää “valtion tilivirastoja”, henkilötyövuositarkastelu muuttuu indeksileikkuriksi. Eli ohjelma jatkuu, mutta muuttaa muotoaan. Sektoritutkimuslaitoksille valtionhallinnon tuottavuusohjelma merkitsee 500 henkilötyövuoden vähentämistä vuoteen 2015 mennessä.

Opetusministeriön hallinnonalalta tuottavuusohjelma syö vuosina 2007-2011 yhteensä 1325 henkilötyövuotta. Vuosia 2012-2015 koskevaksi valtion kokonaistavoitteeksi on asetettu 4800 henkilötyövuotta, josta opetusministeriön hallinnonalan osuus on 240.

Kirsti Sintonen


ACATIIMI 9/08 tulosta | sulje ikkuna