Keskustelua

Yliopistojen ei pitäisi omaksua yritysten toimintamalleja

Tutkijatohtori Kati Järvi kirjoitti lokakuun alussa Helsingin Sanomissa, että yliopistojen pitäisi omaksua yritysten toimintamalleja. Kirjoittaja ottaa esimerkin paperiteollisuuden kilpailukyvyn uudistamisesta. Hän tarjoaa samassa hengessä yliopistojen uudistamista liiketoimintamalli-innovaatioiden avulla. Näin edistettäisiin mm. maamme kilpailukykyä.

Yliopistot eivät kuitenkaan ole liikeyrityksiä. Niiden toiminta-ajatus on uuden tiedon tuottaminen ja koulutus, ei rahan ansaitseminen. Ne eivät voi huolehtia lyhyellä tähtäyksellä maan kilpailukyvystä. Se on yritysten ja maan hallituksen asia. Pitkällä tähtäyksellä yliopistot tukevat Suomen taloudellista menestystä - jos saavat työrauhan.

Innovaatiot ovat aina olleet yliopistojen ominta aluetta. Yritysmallilla ei ole tähän mitään uutta tarjottavaa. Vain yliopistojen paisunutta hallintoa voisi järkeistää yritysten tapaan, mutta ongelmana on yliopistolaki, joka kasvattaa hallintoa.

Kirjoittaja kannattaa yliopistojen profilointia ja kehottaa työntekijöitä erikoistumaan omiin vahvuuksiinsa: tutkimukseen, opetukseen tai ulkoisen rahoituksen hankintaan - koska yrityksissäkin pidetään toiminnot erillään.

Yliopistojen tutkimuksen ja opetuksen sisältö on profiloitu jo perinteisesti, ja tieteenalat sekä oppiaineet merkitsevät erikoistumista. Tutkimustehtävissä olevat joutuvat hakemaan ulkoista rahoitusta tutkimushankkeitaan varten, eivätkä voi sitä juurikaan delegoida.

Henkilöstöä ei pidä yliopistoissa johtaa kuin missä tahansa organisaatiossa, sillä yliopisto ei ole mikä tahansa organisaatio, vaan tutkimus- ja sivistyslaitos. Yliopistot eivät siten tarvitse "kipeästi" ammattijohtajia, vaan johtamistyö edellyttää akateemisen työn tuntemista.

Yliopistoissa ei edes pitäisi korostaa johtamista, vaan motivoivaa toiminnan ohjausta. Tieteen ja opeopetuksen tavoitteet tulevat tiedeyhteisön sisäisistä arvoista ja alan kehityksestä - eivät ammattijohtajien näkemyksistä. Yliopistojohtajat, jotka ovat keskittyneet johtamiseen, ovat yleensä epäonnistuneet.

Kirjoittaja arvelee, että yliopistojen tuotteita, tietoa ja tutkintoja, ei ole sanottavasti uudistettu vuosisatoihin. Tiede uudistaa itse itseään koko ajan ja tutkinnonuudistuksia on tehty liikaakin. Tieteen ja opetuksen asema ei kohennu siitä, että tiedosta kehitetään uusia tuotteita, joita markkinoidaan "monissa jakelukanavissa".

Tutkimustuloksista ja opetustarjonnasta on syytää edelleen tiedottaa yhteiskunnan eri intressipiireille, kuten on tehtykin. Mutta on virhe tehdä yliopistoista tiedon halpamyymälöitä: se heijastuu latistavasti niin tutkimukseen kuin opetukseenkin. Tieteelliset innovaatiot jäävät lapsipuolen asemaan, sillä ne ovat jotakin paljon syvällisempää kuin välitöntä myyntiarvoa omaavat pinnalliset tuoteinnovaatiot.

Asiakaslähtöinen eli rahoittajien ja opiskelijoiden tarpeiden mukainen tuotekehitys sopii täydennyskoulutukseen, tilaustutkimukseen ja muuhun yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, mutta ei tutkimukseen. Jos rahoittajat pääsevät vaikuttamaan tutkimukseen, sen vapaus ja samalla tieteen kehitys vaarantuvat. Opiskelijalähtöisyyttä on opetuksessa harrastettu jo vuosikymmenet, mutta sisällöistä päättävät opettajat, eivät vasta oppimassa olevat opiskelijat. Asiakas on aina oikeassa -ajattelu sopii palvelualan yritykseen, mutta ei yliopistoon.

Pekka Pihlanto
professori emeritus
Turku

• Lähetä kirjoituksesi osoitteeseen kirsti.sintonen@acatiimi.fi.
  Toimitus lyhentää ja muokkaa kirjoituksia tarvittaessa.

• Painetussa lehdessä sivu 41