Pääkirjoitus

Tiede laajasti ja kapeasti ymmärrettynä

Mitä tiede on? Ainakin yliopistoja, tutkijoita, löydöksiä, julkaisuja, keksintöjä ja Nobelin palkintoja. Toisaalta se on myös jotain paljon laajempaa, kulttuuriin ja yleisiin toimintatapoihin liittyvää.

Tieteellinen kulttuuri laajasti ymmärrettynä voi merkitä uskoa siihen, että monipuoliset ja hyvin perustellut näkemykset pääasiassa voittaisivat ensivaikutelmat ja ennakkokäsitykset. Että harmaan sävyihin sisältyy enemmän kuin mustaan ja valkoiseen. Että sitkeätkin virheet voi löytää ja korjata. Että ihmisiä, jotka näkevät asioiden eri puolia, kannattaa kuunnella pitempään kuin niitä, jotka katsovat vain yhdestä suunnasta.

Tiede laajasti ymmärrettynä pitää julkisen keskustelun tason korkealla ja varmistaa, että päätöksenteko ja vaikkapa tuotekehitys perustuvat parhaaseen saatavilla olevaan tietoon.

Tiedettä on kuitenkin helpompi mitata kapeasti kuin laajasti. Kotimaiset ja kansainväliset mittarit painottavat tieteen yksikköinä laskettavia ”tuotteita” ja arvioivat yliopistoja niitä valmistavina laitoksina.

Sekä yksittäisiltä tutkijoilta että yliopistoilta vaatii rohkeutta ja näkemyksellisyyttä olla seuraamatta rivien välissä olevaa kehotusta: valmista vain sitä, mikä lyhyellä aikavälillä tuottaa mahdollisimman paljon rahaa tai rahanarvoista näkyvyyttä.

Laajasti ymmärretyllä tieteellä ei ole liikaa puolestapuhujia, ja sitä kuvaavat sanat, vaikkapa ”sivistys”, saattavat kuulostaa jopa vanhanaikaisilta. Toisaalta tiedettä laajassa merkityksessä saatetaan pitää itsestäänselvyytenä. ”Kohoava osaamisen taso” kaikkine taloudelliseen menestykseen ja päätöksenteon laatuun liittyvine hyvine seurauksineen on kirjoitettu jokaiseen viimeaikaiseen hallitusohjelmaan.

Viimeistään viime vuosina on kuitenkin käynyt selväksi, että yhteiskunnallisen keskustelun tai päätöksenteon laadun jatkuva kohoaminen ei todellakaan tapahdu automaattisesti.

Käytännön tieteentekemisessä tieteen laajempia merkityksiä ymmärretään yhä varsin hyvin. Kokonaista tietoon nojaavaa kulttuuria ei luo yksittäinen spesialistien tai huippujen ammattiryhmä, vaan siihen tarvitaan monenlaista osaamista, opiskelijoitakin. Tiedepoliittiset nokittelut – suuret vastaan pienet, tai tutkija-opettajat vastaan ”muu henkilökunta” – useimmiten loistavat poissaolollaan siellä, missä näihin ryhmiin laskettavat ihmiset todella kohtaavat toisiaan.

Tieteellä on kuitenkin ainakin kommunikaatio-ongelma. Sen tekijät laidasta laitaan kokevat näköalattomuutta ja tunnetta siitä, ettei heidän osaamistaan huomioida. Poliitikot ja elinkeinoelämä valittavat, että tieteeseen laitetut resurssit eivät tuota toivottua tulosta. On yhä vaikeampi puolustaa tiedettä ei vain yksittäisten tuotteiden tuottajana vaan myös sen laajemmissa merkityksissä.

Yliopistoväen huolestuminen hallituksen tekemistä koulutuksen ja tutkimuksen leikkauksista ei johdu vain heidän omista työpaikoistaan. Kun kokonaisen ikäluokan tie tieteellisen kulttuurin ammattilaisiksi uhkaa tukkeutua rahapulaan, herää vakava epäilys siitä, että usko tieteeseen laajasti ymmärrettynä on nyt virallisesti kuollut.

Voimme kuitenkin tehdä enemmän kuin vain toivoa, että näin ei olisi. Tämän lehden julkaisijaliitot voivat puolustaa tiedettä yli yksittäisten ammattiryhmien, koulukuntien, tieteenalojen tai yliopistojen rajojen. Acatiimin tässä numerossa esitellään Vuoden tieteentekijä 2015. Tieteentekijöiden liiton vuodesta 1997 asti jakama palkinto annetaan henkilöille, jotka omalla toiminnallaan edistävät ja tekevät tunnetuksi tiedettä laajasti ymmärrettynä.

Petri Koikkalainen
puheenjohtaja,
Tieteentekijöiden liitto

• Painetussa lehdessä sivu 2