8/14

  • pääsivu
  • sisällys

  • — Samat teesit, jotka auttavat opiskelijaa, auttavat toimimaan yhteisöllisesti, Sanna Vehviläinen tähdensi.


    — Opetuksen oppineisuus vaikuttaa keskeisesti korkeatasoiseen yliopisto- opetukseen, totesi Auli Toom.


    Yliopistonlehtori Liisa Peltonen toivoi, ettei kiinnostavasta yliopistotyöstä tarvitsisi jäädä koskaan eläkkeelle.


    - Opiskelijat ovat yhteisön jäseniä, eivät asiakkaita, sanoi professori Martti Raevaara.

     

    Hyvällä ohjauksella hyvä yhteisö

    Opetukseen ja ohjaukseen painottunut seminaari 13. lokakuuta alkoi Vuoden tieteentekijän julkistuksella. (Ks. juttu.) Yliopisto-opettaja Kimmo Svinhufvud korosti puheenvuorossaan yhteisöllisyyden merkitystä moniin opettajien ja tutkijoiden työn haasteisin.

    — Yliopistossa on paljon rakenteita, jotka eivät tue yhteisöllisyyttä. Vaikka puhumme esimerkiksi yhteisöllisestä ja yhteistoiminnallisesta oppimisesta, ainakin minun opintorekisterissäni suoritukset ovat henkilökohtaisia ja väitöskirjani kannessa lukee vain oma nimeni.

    — Tarkoitan yhteisöllisyydellä esimerkiksi seuraavanlaisia asioita: Joukko graduntekijöitä kokoontuu yhteen keskustelemaan tehtävään liittyvistä haasteista ja auttaa toisiaan valmistumaan. Joukko jatko-opiskelijoita järjestäytyy ja järjestää itse toimintaa, joka täydentää virallisen tutkijaseminaarin painotuksia. Samasta aiheesta innostuneet tutkijat tekevät tutkimusartikkelia yhdessä. Opettamiseen intohimoisesti suhtautuvat opettajat kokoontuvat säännöllisesti tapaamaan toisiaan ja jakamaan kokemuksiaan.

    Viimeksi mainitulla esimerkillä Kimmo Svinhufvud viittasi Helsingin yliopiston Opettajien akatemiaan, joka on toiminut kohta kahden vuoden ajan.

    — Ainakin minulle Opettajien akatemia on ensisijaisesti yhteisö, jossa voin tutustua toisiin opettamisesta innostuneisiin ihmisiin ja jossa hyvät käytännöt ja tietämys leviävät nopeasti. Opettajien akatemia on tietysti myös tunnustus, työstä saatua positiivista palautetta ja osoitus siitä, että opetukseen sitoutumistakin arvostetaan.

    Opetusansioituneisuutta tulee tukea

    Dosentti Auli Toom puhui opetusasiantuntijuudesta. Toom toimii yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa.

    — Yliopistoissa opettavat ovat ensisijaisesti tutkijoita, jotka tasapainoilevat tutkimustyön, opetustehtävien ja hallintotehtävien välillä. Yliopistotyössä on olettamus hyvä tutkija — hyvä opettaja. Pedagogisten taitojen oletetaan kehittyvän ikään kuin samanaikaisesti.

    Toom puhui opetuksen oppineisuudesta. Se realisoituu yliopisto-opettajan pedagogisissa käsityksissä ja käytännöissä. Käsitykset ja käytännöt liittyvät opetuksen eri ulottuvuuksiin, mm. suunnitteluun, opettamiseen, arviointiin, ammatilliseen kehittymiseen ja kollegiaalisuuteen. Yliopiston opettaja tarvitsee monenlaisia yhteisöjä opetuksen kehittämisessä. Näitä ovat esimerkiksi tiedekunta, laitos, kollegat ja opiskelijat.

    Toomin mielestä tutkijoiden opetusansioituneisuutta kannattaa tukea. Tätä voidaan tehdä mm. organisoimalla tiedekuntarajat ylittäviä informaaleja käytänteitä pedagogiikasta keskustelemiselle ja käytäntöjen jakamiselle, lisäämällä opetusansioiden painoarvoa arvioinneissa ja toimien täyttöprosesseissa, korostamalla opetuksen saralla meritoituneiden tutkijoiden arvostusta ja asemaa yliopistoyhteisössä.

    — Tehtävien täytöt rakentuvat yhä pitkälti tutkimusansioille, mutta opetusansioilla kommunikoidaan tutkimuksesta, Toom kiteytti.

    Hyvä ohjaus – hyvä työyhteisö

    Dosentti Sanna Vehviläinen puhui siitä, miksi hyvä ohjaus auttaa sekä opiskelijoita että opettajia. Vehviläinen toimii kouluttajana ja työhönohjaajana. Hänen kirjansa Ohjaustyön opas on ilmestynyt hiljattain Gaudeamuksen kustantamana.

    Vehviläisen esityksen ydinväittämä oli: ”Monet niistä ydinperiaatteista ja järkevistä käytännöistä, jotka auttavat ohjaamaan opiskelijoita paremmin, auttavat myös pedagogisia yhteisöjä toiminaan kollegiaalisemmin, yhteisöllisemmin ja rakentavammin”.

    Yliopistotyötä kehitetään paljolti lyhytjänteisesti ja katkoksellisesti, keskenään ristiriitaisilla toimenpiteillä. Vehviläinen katsoi, että juuri tällaisissa tilanteissa ohjauksellinen räätälöity tuki voi edistää yhteisöllistä toimintaa. Parhaimmillaan ohjaus on yhteistoimintaa, jossa sekä ohjattavan että ohjaajan toimijuus vahvistuvat.

    Ohjauksen vaikuttavuus näkyy monin tavoin: luonnollisesti oppimisessa ja tuotoksina (mm. opinnäytteet), luomuksina, teoksina, suunnitelmina, ratkaisuina, työtapoina, mutta myös hyvinvointivaikutuksina.

    Vehviläiseltä kysyttiin sitä, miten opiskelijat saataisiin paremmin mukaan?

    — Monet ohjauksen ongelmat ovat opetussuunnitelman ongelmia. Opettajaa ei saa jättää vastaamaan yksin tällaisiin kysymyksiin – koko yhteisö vastaa.

    Opettajan rooli valmentajana

    Opettajan rooli valmentajana Lokakuun alkuun Aalto-yliopiston opetuksesta vastaavana vararehtorina toiminut professori Martti Raevaara puhui opetuksen arvostamisesta. Hän havainnollisti kuvilla väestön kasvusta, huoltosuhteen kehityksestä, kaupunkirakenteen muutoksista sitä, että opiskelijoita kasvatetaan tulevien vuosikymmenten asiantuntijoiksi. Yhteiskunta ja maailma, jossa he tekevät työtä, on melko lailla erinäköinen kuin nykyinen.

    Valtakunnallisen koulutussuunnittelun tulee tarkasti pohtia, millaisiin ammatteihin osaajia tarvitaan, mutta myös opettajien ja yliopiston tulee entistä paremmin valmentaa opiskelijoita tulevaan. Tai olla ainakin ajan tasalla.

    Raevaara näytti kuvia Aalto-yliopiston moderneista oppimistiloista, joiden suunnitteluun opiskelijat ovat päässeet itse vaikuttamaan. Kontrasti seminaarin pitopaikkaan — Helsingin yliopiston päärakennuksen vanhan puolen auditorio XII:n epäergonomisiin "kirkonpenkkeihin" — oli melkoinen.

    Muiden seminaaripuhujien tavoin professori Raevaara korosti sitä, että yhdessä tekeminen lisää yhteisöllisyyttä ja antaa vastuuta. Hän puhui oppivasta yhteisöstä sekä sen yhteydestä ammatti- ja työelämäyhteyden rakentamiseen.

    — Ala, jossa proffat vain puukottavat toisiaan selkään, ei kannusta opiskelijoita ja luo kyseisestä alasta hyvää kuvaa.

    Raevaara korosti visionääristä opetuksen johtamista ja toivoi opetuksen resurssointia nykyistä näkyvämmäksi.

    — Opettajan rooli on muuttunut enemmän valmentajaksi ja merkityksen tekijäksi.

    Oppiminen vaatii älyllistä investointia

    SYL:n hallituksen jäsen Mari Kröger toi seminaariin opiskelijoiden näkökulman. Hän vastaa ylioppilaskuntien liiton hallituksessa koulutuspolitiikan ja opiskelijakyvyn asioista. Kröger on valmistumassa äidinkielen opettajaksi Jyväskylän yliopistosta.

    — Oppiminen on opiskelijan ja koko yhteisön yhteinen asia. Joskus tuntuu siltä, että Kela on ainoa, joka seuraa opintojen edistymistä. Pelkkä opintopisteiden katsominen pilaa oppimisen ilon. Tutkintoautomaatti häviää aina.

    Kröger kertoi, että hän on itse oppinut eniten kursseista, joissa on oikein joutunut tekemään töitä. Opiskelijalla pitää olla aktiivinen rooli omassa oppimisessaan.

    Hän puhui opiskelukyvystä ja korosti muun muassa opiskelutaitojen merkitystä. Opiskelija oppii, jos motivaatio on kohdillaan. Oppiminen vaatii älyllistä investointia.

    Mari Kröger katsoi, että yliopisto-opetuksessa pitäisi ottaa nykyistä paremmin huomioon se, että lukiosta opitut taidot eivät yliopistossa riitä.

    Lopuksi Kröger kertoi Tulevaisuuden yliopisto -pilottihankkeesta, jossa on mukana yhdeksän yliopistoa. Tulevaisuuden yliopisto -blogista voi seurata tähän liittyvää pohdintaa ja ajatuksia.

    Hyvällä opettajalla on itsetunto kohdillaan

    Opettajan ja tutkijan hedelmällisestä ja hajottavasta kaksoisroolista puhui seminaarin päätteeksi dosentti Liisa Peltonen. Hän toimii fysiologian yliopistonlehtorina Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa. Peltonen tähdensi pedagogisen koulutuksen merkitystä opettajalle. Hyväksi opettajaksi kun ei kasva välttämättä vain opettamalla.

    Peltonen kuvasi ruokapyramidin avulla yliopistoihmisen osaamista. Alin kerros, jossa ruokapyramidissa on hedelmät ja vihannekset, on tutkijaopettajalla tietopohja. Parhaimmillaan tämä oman alan sisältötieto ja pedagoginen tieto yhdistyvät pedagogiseksi sisältötiedoksi.

    — Hyvällä yliopisto-opettajalla on myös itsetunto kohdillaan, muistutti Peltonen.

    Lopun keskusteluosuudessa nousi esille henkilöstön vaihtuvuus. Martti Raevaara kertoi, että Aalto-yliopistoon on tullut viimeisten kolmen vuoden aikana noin 200 uutta professoria. Hän katsoi, että näin suuri vaihtuvuus on iso haaste nimenomaan johtamisen näkökulmasta. Liisa Peltonen kaipasi enemmän opetusjohtamista ja muutostilanteissa myös hiljaisen tiedon kunnioittamista.

    Seminaarin juontajana toiminut Tieteentekijöiden liiton varapuheenjohtaja Eero Kuparinen kysyi lopuksi yleisöltä, kuka kannattaa yliopisto-opettajien pedagogisten koulutuksen pakollisuutta. Suurin osa nosti kätensä.

    — Onnistuneella ohjaustapahtumalla luodaan työhyvinvointia ja noustaan takaisin kolmen A:n luokkaan, Kuparinen kiteytti seminaari-iltapäivän päätössanoiksi.

    teksti Kirsti Sintonen
    kuvat Milla Talassalo

    • Painetussa lehdessä sivu 25