8/13

  • pääsivu
  • sisällys
  • Hyvää opetusta ja opiskelua pohdittiin myös työpajoissa. Jyväskylän yliopistossa sosiologiaa lukevan Antti Seppäsen mukaan opiskelijat tuskailevat usein itsenäisen aseman ja ohjausholhouksen välillä.

    Yliopisto-opetus suunnannäyttäjänä

    Yliopisto-opettaja taipuu moneen. Yhteinen soundi, kannustava ilmapiiri ja työn vapaus auttavat.

    Yliopisto-opetuksen ja oppimisen kehittäminen olivat teemoina lokakuun loppupuolella parissakin isohkossa seminaarissa. Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ja Yliopistojen opetusalan liitto YLL pohtivat Dipolissa yliopisto-opetusta suunnannäyttäjänä.

    Seminaarin avasi professori Helena Ranta kertomalla korkeakoulutuksen antamista eväistä kansainväliselle toiminnalle.

    En ole koskaan saanut minkäänlaista opettajan koulutusta. Mutta olen oppinut perustutkijan asenteen: epäilen kaikkia yleisesti hyväksyttyjä totuuksia. Haastan kyseenalaistamaan.

    Kansainvälisillä kriisikentillä toimiessaan Ranta on huomannut poikkitieteellisyyden ja monialaisuuden välttämättömyyden. Rannalla on hammaslääketieteen perustutkinto, mutta entisen Jugoslavian vaikeissa paikoissa hän huomasi, että juristikieli ja oikeustieteen opinnot ovat tarpeen.

    Nykyistä enemmän tulisi sallia vapaata liikkumista ja hyppimistä korkeakoulujen siis myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä. Yliopistojen johto ei ehkä tarpeeksi näe kuinka muuttunut maailman on ympärillämme. Reagointi on aika jähmeää.

    Vielä enemmän kuin opetukseen, Ranta toivoi rajoja ylittävää yhteistyötä tutkimuksen saralle.

    Käydyssä keskustelussa Aalto-yliopiston saksan kielen lehtori Hans-Joachim Schulze kertoi kurssirajojen ylittämisen vaikeuksista. Hänen mielestään siinä ei ole onnistuttu vielä edes Aalto-yliopiston muodostaneiden eri korkeakoulujen välillä, saati sitten eri yliopistojen kesken.

    YLL:n entinen puheenjohtaja Tuula Hirvonen kysyi Rannalta, millaista yliopistojen panostus kansainväliseen toimintaan pitäisi olla. Ranta tunnusti kannattavansa lämpimästi opiskelija- ja opettajavaihtoja.

    Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitoksessa musiikin didaktiikan yliopistonlehtorina toimiva Inkeri Ruokonen puhui yliopisto- opettajan identiteetistä. Hän on toiminut opettajankouluttajana vuodesta 1987 lähtien.

    Ruokonen katsoi, että identiteetti rakentuu yliopistokulttuuria aistimalla ja siihen osallistumalla. Hän vertaisi tilannetta bändiin.

    Oma persoonallinen tulkinta, kollegat rinnalla, yhteistä soundia haetaan. Managerit (OKM) ja sponsorit vaikuttavat osaltaan.

    Ruokonen havainnollisti Picasson kuuluisalla Akrobata-maalauksella sitä, että yliopisto-opettajan tulee taipua moneen. 1600 tuntia venyy ja paukkuu. Ruokonen kytki kaikkiin yliopiston tehtäviin opetus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen myös oppimisen. Sitä tapahtuu työssä koko ajan.

    Opettajan identiteetti vahvistuu, kun kokee työnsä arvokkaaksi ja näkee sen osana suurempaa kokonaisuutta. Kuuntelee, aistii, tutkii maailmaa yksin ja yhdessä. Etsii tietoa ja totuutta, Ruokonen kiteytti.

    Kolmantena puhujana seminaarin aamupäivän osiossa kuultiin opiskelijan näkökulmaa. Jyväskylän yliopistossa sosiologiaa opiskeleva Antti Seppänen valaisi teemaa omilla kokemuksillaan hyvästä yliopisto- opetuksesta.

    Jyväskylän yliopistossa valitaan vuosittain Hyvä opettaja. Tämän palkinnon kriteereitä ovat viimeisten 15 vuoden aikana olleet: vuorovaikutus, helppo lähestyttävyys, opiskelijoiden motivointi, opiskelijan auttaminen löytämään parhaat puolensa, opiskelijan inspirointi ylittämään omat odotuksensa.

    Tarvitaanko opettamista ylipäätään? Vai onko yliopiston hyödyllisin pointti lopulta vain palveluntarjonta eli tilat, kirjat, tietokoneet? Mitä sitä aikuinen ihminen oikeastaan muuta tarvitsee. Asioiden selvittäminen on tärkeää, ei opettajuus.

    Seppäsen mielestä opetuksesta voitaisiin tehdä kiinnostavampaa kovin pienillä muutoksilla. Näitä voivat olla muun muassa dynaamiset ryhmäkoot sekä probleemien heittäminen yhdessä pohdittavaksi. Opiskelijat usein tuskailevat autonomian ja ohjausholhouksen välillä.

    Tiedeyhteisön erityisluonne on edelleen tiedon jatkuvuus ja kehitys. Yliopistossa ei pelkästään valmenneta (työ)elämää varten, Seppänen huomautti lopuksi.

    Tuottavuus- ja opintoaikadiskurssin sijaan seminaarissa vallitsi innostus yliopisto-opetuksen ja oppimisen kehittämiseen. Kannustava ilmapiiri ja opettajan työn vapaus ovat edellytyksiä laadulliselle muutokselle. Opiskelijat nähdään paitsi oppijoina, myös aktiivisina toimijoina opetuksen laadun ja koko koulutuksen kehittämisessä. Muina lähtökohtina nähdään esimerkiksi vahva pedagoginen tutkimus yliopistoissa ja vuorovaikutus opiskelijoiden, opettajien, opintohallinnon ja yhteiskunnan kanssa. Myös työelämän rooli ja vastuu elämän mittaisen koulutuspolun toteutuksessa herätti keskustelua.

    Liikkuvuutta opetuksen ja tutkimuksen välillä sekä yliopistojen välillä tulisi lisätä. Tutkimuksen osuutta olisi edelleen syytä vahvistaa osana opettajien työtä, mutta myös opettajankoulutuksessa ja yleisimminkin yhteiskunnan voimavarana.

    Muita keskeisiä näkökohtia olivat muun muassa kansainvälisyyden ymmärtäminen opetuksen laatua kohottavaksi elementiksi ja yliopistojen kv-pedagogiikan vahvistaminen.

    Seminaaripäivän päätteeksi työpajatyöskentelyssä pohdittiin hyvää yliopisto-opetusta ja opiskelua, yliopistojen opetustehtävää sekä yliopistojen kehittämistä koulutuksen näkökulmasta.


    Fokus opetuksesta oppimiseen

    Professoriliitto järjesti 25. lokakuuta syysseminaarin teemalla Oppiminen yliopistossa. (Seminaarista enemmän liiton verkkosivuilla ja seuraavassa Acatiimissa.) Liiton puheenjohtaja Maarit Valo korosti tapahtuman avauspuheenvuorossaan, että on korkea aika siirtää yliopistokeskustelun painopistettä opetuksesta oppimiseen.

    Hallitus haluaa rakennepaketissaan lisätä korkeakoulujen opetustarjontaa alkusyksystä ja loppukeväästä.

    Hallitus ja opetusministeri ilmeisesti katsovat, että yliopistoilla on sellainen taloudellinen tilanne, että toimintaa voidaan kehittää ympärivuotisten opiskelumahdollisuuksien suuntaan. Ehkä tämä visio perustuu ajatukseen vuorottelujärjestelmästä: opeta sinä talvella niin minä opetan kesällä. Yliopistoväki kuitenkin tietää, että tämä ei ole realistista. Koko opettajakunta tarvitaan nykyisen opetustarjonnan ylläpitämiseen.

    Kun yliopistot tarjoavat jo nyt mahdollisuuden ympärivuotiseen opiskeluun, ehkä kysymyksen pitäisikin kuulua: haluaako valtioneuvosto opiskelijat oppimaan ympärivuotisesti? On siis korkea aika fokusoida oppijaan yliopistossa, Maarit Valo totesi.

    teksti Kirsti Sintonen ja Seppo Sainio
    Kuva Riikka Hurri

    • Painetussa lehdessä sivu 42