Tutkimustyötä ajassa

Markus Olin ja Marjukka Anttila puurtavat konkreettisen tutkimustyön parissa — usein kilpaa ajan kanssa. Tutkimusprofessori Olin pohtii VTT:llä ydinjätteen loppusijoitusta kuvaavia malleja. Päivät venyvät ympäripyöreiksi. Eviran tutkimusprofessori Anttilan patologiset tutkimukset tähtäävät sekä eläinten että ihmisten hyvinvointiin.

Matematiikkaa ja bentoniittia

Professori Markus Olin on viime aikoina tehnyt töitä yötä päivää.

Ydinjätehuollosta vastaava Posiva Oy valmistelee tuhatsivuista hakemusta. Se on tarkoitus jättää ensi vuonna hallituksen mietittäväksi. Suunnattomalla dokumentilla Posiva anoo lupaa ydinjätteen loppusijoituslaitoksen rakentamiseen Suomessa.

Hakemus perustuu satojen tutkijoiden laskelmiin ja kokeisiin loppusijoituksen yksityiskohdista. Markus Olin tekee omaa osuuttaan hankkeesta Teknologian tutkimuskeskus VTT:ssä.

Vapaa-aikaa ei ole juuri jäänyt. Olin etsii kollegoineen mahdollisimman riskittömiä ja turvallisia tapoja haudata käytetty ydinpolttoaine. Suunnitelmien tulisi kantaa vuosituhansien päähän.

— Siksi on hyvin perusteltua, että tutkimusta ei tehdä vain yhdessä paikassa keskitetysti. Kun mukana on yrityksiä ja tutkimuslaitoksia ja vielä yliopistojakin, niin saadaan useita eri näkökulmia esiin. Ei haittaa, jos pieniä päällekkäisyyksiä tulee.

Markus Olin on alun perin suorittanut tutkintonsa teoreettisesta fysiikasta. Väitöskirjassaan hän yhdisti matemaattista mallinnusta kokeelliseen tutkimukseen. Sitä hän tekee nytkin. Päivittäisessä työssään hän suunnittelee ja ideoi kokeita, joita tehdään VTT:n ja B+ -Techin laboratorioissa.

Lasiovien läpi Olin esittelee myös suuria kaappeja, joissa testataan kokeellisesti materiaalien kestävyyttä loppusijoitustilan kaltaisissa, esimerkiksi hapettomissa olosuhteissa.

— Mutta edes minulla ei ole laboratorion avaimia, Olin sanoo. Eikä se johdu siitä, ettei teoreetikkoja haluttaisi päästää tositoimiin, vaan turvallisuuden vuoksi. Samasta syystä jokainen VTT:lle pyrkivä vierailija joutuu näyttämään jo ala-aulassa vahtimestarille henkilöllisyystodistuksensa.

Väistämättä tulee mieleen kysymys, olisiko työ epämieluista tutkijalle, joka vastustaa ydinvoimaa?

— Luulen, että meillä suurin osa suhtautuu asiaan neutraalisti — ei ole hirveästi puolesta eikä vastaan. Mutta riippumatta siitä, millaista energiaratkaisua pitää hyväksyttävänä, tosiasiaksi jää se, että meillä on jo ydinjätteitä. Niille on pakko tehdä jotakin.

Vaikka tulevaisuudessa pystyisimme vaikkapa käyttämään uudelleen osan jätteestä, täytyy loppusijoitusratkaisu silti olla kaiken varalta valmiina.

Olin tekee myös ”jos-jotain-menee-pieleen” -laskelmia, joissa esimerkiksi käytettyä ydinpolttoainetta suojaava bentoniittipuskuri kulkeutuisi osittain pois.

Vaaratilanne ei aina synny teknisistä, vaan inhimillisistä syistä tai sattuman seurauksena. Siksi Olin muistuttaa, että koko yhteiskunnan turvallisuuteen liittyvissä hankkeissa kaikki langat eivät saisi olla yksissä käsissä tai saman katon alla.

— Olemme kokeneet kaksikin kertaa sen, että ydintekniikkaan liittyvässä tutkimuksessa työskennellyt avainhenkilö kuoli yllättäen liikenneonnettomuudessa. Omaisten ja työtoverien surua ei tietenkään voi edes mitata. Mutta valtavasti lisähuolta aiheutti se, että tärkeää tietoa ja osa suunnitelmista menetettiin näiden tutkijoiden mukana.

— Tällaista tilannetta yritetään vastaisuudessa välttää. Dokumentoimme kaiken koko ajan ja varmistamme, että projektissa mahdollisimman moni tietää, mitä kollega tekee.

Ennen VTT:lle hakeutumistaan Olin työskenteli Helsingin yliopistossa. Hän on taustaltaan myös osa-aikainen yrittäjä. Kumpaa hän suosittelisi nuorelle tutkijalle, tutkimuslaitosuraa vai yliopistopestiä?

— Tutkimuslaitoksessa on tietenkin se hyvä puoli, että paikka on vakaa ja se tulee säännöllisesti. Mutta esimerkiksi väitöskirjantekijän pitää muistaa, että tutkimuslaitoksessa asiakkaan toiveet ja kiireelliset tilaukset ovat etusijalla. Väitöskirja pitää silloin pistää syrjään.

— Toisaalta yliopistossa työskentelevän tutkijakoulutettavan ura katkeaa, jos väitöskirja ei synny. Tutkimuslaitoksessa voi saavuttaa asiantuntijan aseman hoitamalla tiettyä tonttia pitkään ja perusteellisesti. Kukaan ei heitä ainakaan heti ulos, jos akateeminen opinnäyte viipyy.

Olin virnistää, että jokapaikan riesasta eli rahanhakuruljansseista ei pääse eroon tutkimuslaitoksissakaan.

— Oman palkkansa täällä saa anomattakin, mutta hankkeisiin etsitään rahat tai maksava tilaaja erikseen. Lieneekö sellaista paikkaa olemassakaan, jossa osa työajasta ei tärvääntyisi varainkeruuseen?

VTT:lle tilaajia löytynee jatkossakin. Tuore kansainvälinen vertailu kertoo, että asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä VTT:n työhön.

Geenivirhettä etsimässä

Professori Marjukka Anttilan tutkimustyö on jännittävässä vaiheessa. Hän yrittää kollegoineen selvittää, miksi joillakin Norwichin terriereillä keuhkot eivät kehity normaalisti. Tällainen pentu kuolee jo parin, kolmen päivän ikäisenä.

— Vielä emme tiedä, minkä mekanismi tarkkaan ottaen ohjaa koiran keuhkojen kehitystä syntymän jälkeen eläimillä tai ihmisillä. Mutta jos saamme sen selville, voidaan tätä tietoa soveltaa myös ihmisten sairauksien tutkimuksessa ja esimerkiksi keskosten hoidossa.

Mutta ennen kuin näin pitkälle päästään, meidän pitäisi tunnistaa sellainen geenivirhe, joka estää normaalin kehittymisen. Koirilla esiintyy paljon samoja spontaaneja sairauksia kuin ihmisillä. Siksi se sopii ihmisten sairauksien malliksi, kertoo Anttila.

Anttila työskentelee Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran patologian tutkimusyksikössä, jossa tehdään enimmäkseen maksullista palvelututkimusta. Kuka tahansa voi esimerkiksi lähettää sinne kuolleen lemmikkieläimensä ruumiinavausta varten. Tavallisesti eläimen omistaja haluaa tietää, miksi eläin sairastui, sekä tarkan diagnoosin. Usein eläimen kasvattaja tarvitsee tietoa myös jalostuksen takia.

— Meille ruumiinavaukset taas tarjoavat mahdollisuuden kerätä arvokasta tutkimusmateriaalia

Osa ruumiinavauksista on oikeuspatologisia. Silloin ne liittyvät esimerkiksi eläinsuojelurikoksiin.

Anttila ei ainakaan lääketieteen kohdalla tee selvää eroa perus- ja palvelututkimuksen välillä.

— Lääketieteessä kaikki tutkimus on soveltavaa. Tarkoitushan on tuoda uutta tietoa ihmisen ja eläinten hyvinvoinnin kohentamiseksi. Pelkästä uteliaisuudesta tätä ei tehdä.

teksti Mai Allo
kuvat Veikko Somerpuro

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 32