SKS on pyyhkinyt pölyt moneen kertaan
Suomalaisen kirjallisuuden seurassa perus-
ja soveltava tutkimus kulkevat käsi
kädessä. Talo tunnetaan kulttuurin tutkijoiden
yhteistyökumppanina. Tutkijan
kaksi roolia näkyvät myös pääsihteeri
Tuomas Lehtosen työssä.
Tutkimuslaitoksia on monenlaisia: on valtion sektoritutkimuslaitoksia,
valtion avustuksella toimivia
yksityisiä laitoksia sekä yksityisiä tutkimuslaitoksia.
Harvoin tullaan ajatelleeksi, että Suomalaisen Kirjallisuuden
Seura on todellakin seura, tieteellinen seura,
jonka tutkimustoiminta määrittyy tätä kautta. Julkisen rahoituksen
piirissä se on vahvasti: vajaa puolet budjetista tulee julkisista
varoista.
Seura on perustettu vuonna 1831. Huolta on kannettu esimerkiksi
Kalevalan julkitulosta. SKS on ollut Aleksis Kiven teosten ja
näytelmien kustantaja. Aleksis Kiven päivänä tämä vuonna julkaistiin
uusinta, eli Nummisuutarien digitaalinen editio.
Kansanperinne, kieli ja kirjallisuudentutkimus ovat kotiutuneet
Helsingin Hallituskadulle, arkistot ovat aktiivisia muistitiedon
ja kirjailija-arkistojen keräämisessä. SKS tunnetaan kirjankustantamisesta.
Laatuteosten kustantamisella nykyisin ei voiton puolelle päästä. Suunnitelmia on tehty pitkälle
eteenpäin, esimerkiksi vuoden 2014 Frankfurtin kirjamessuille,
jossa Suomi on runsaasti esillä.
Tutkimustoiminnan rakenteita ollaan jälleen
kerran uudistamassa. Hallitusohjelmassa on maininta
sektoritutkimuslaitosten saattamiseksi suuremmiksi
kokonaisuuksiksi. Sektorilaitokset mainitaan
myös Koulutus ja tutkimus vuosina 2011—2016
-kehittämissuunnitelman luonnoksessa syyskuulta.
Millaisia ajatuksia Kruununhaassa, Hallituskatu
1:ssä tästä ajatellaan?
— Ensin kysymys, olemmeko sektoritutkimuslaitos?
Kyllä meitä hallinnollisesti sellaisena ehkä jostakin
näkökulmasta voi pitää. Me olemme kuitenkin
vanhempi kuin koko sektorilaitoksen käsite, nauraa
SKS:n pääsihteeri Tuomas M. S. Lehtonen.
Talo tunnetaan kulttuurin tutkijoiden yhteistyökumppanina.
Arkistoaineistoja kansanperinteestä ja
kirjallisuudesta on paljon. 1960-luvulla kerättiin esimerkiksi
laaja aineisto vuoden 1918 sodan kokeneiden
muistoista. Silloin sen käyttäminen tuntui vaikealta.
Tilanne oli jo toinen kolme vuosikymmentä myöhemmin,
vuonna 1996, jolloin kirjallisuusarkiston
nykyinen johtaja Ulla-Maija Peltonen päiväsi tutkimuksen
Punakapinan muistot, Tutkimus työväen
muistelukerronnan muotoutumisesta vuoden 1918
jälkeen.
Lehtonen haluaa mainita OKM:n rahoittaman ja
dosentti Panu Pulman johtaman Suomen romanien
historia -hankkeen, joka on loppuvaiheessa. Se
hyödyntää muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden
Seuraan vuosikymmenien aikana kerättyä romaniperinnettä.
Tutkimushankkeen yhteydessä on järjestetty
perinteenkeruu ja haastattelututkimuksia.
— Meillä on eri aineistojen suhteen erilaisia kysymyksiä.
Kirjoituksia on toivottu niin romaneilta kuin
muulta väestöltä. Romani-aineistossa olemme joutuneet
pohtimaan muun muassa tutkimuseettisiä näkökulmia.
Hankkeessa on historiantutkijoiden lisäksi
ollut mukana myös etnomusikologi.
Isoja hankkeita on rahoitettu Suomen Akatemian
toimesta ja rahastojen, kuten Kulttuurirahaston, Koneen
säätiön, Emil Aaltosen säätiön tai Jenny ja Antti
Wihurin rahaston tuella.
Tutkijan kaksi roolia
Lehtosen oma alue on keskiajan ja uuden ajan tutkimus.
Oma tutkijan työ on viime vuosina ollut hieman
hiljaisempaa. Pääsihteerin tehtävien ohella tutkimus
on ollut mahdollista lyhyinä tutkimusvapaan kausina.
— Vaikka en ole ehtinyt tehdä tutkimusta esimerkiksi
sillä tavalla kuin Renvall-instituutissa aikaisemmin,
on sen osin korvannut se, että olen voinut vetää
joitakin hankkeita ja tehdä työtä niiden kanssa, jotka
tutkivat. Tällainen hanke on muun muassa Kirjalliset ja suulliset kulttuurit keskiajalla ja uuden ajan alussa:
kulttuurinen vaihto, kielimaailmat ja kommunikatiiviset
verkostot Itämeren piirissä (2011-2014).
Klassikkoteokset avautuvat uudelleen
Monissa tuoreissa hankkeissa tulee esiin SKS:n pitkä
kirjallinen historia, aineistojen tutkiminen uudessa valossa
ja ennen kaikkea tietotekninen osaaminen. Kriittiset
editiot: Aleksis Kiven Kullervo-näytelmä, Olviretki
Schleusingenissa -näytelmä ja Aleksis Kiven kirjeiden
kriittiset editiot ovat edeltäneet Nummisuutareita.
Aleksis Kiven koko arkisto on kaikkien käytettävissä
SKS:n kotisivuille. Siellä on esillä myös kirjailija
Kiven ja SKS:n yhteistyö (www.finlit.fi/kivi/). Kriittiset
editiot ovat teoksen avaamista ja saattamista tämän
päivän lukijalle.
Aineisto käydään läpi ja tehdään huomioita pienistä
yksityiskohdista, esimerkiksi kirjoitusvirheistä tai sanoista,
joita tämän päivän lukija ei tunne. Sivun alalaitaan
on koottu selitykset. Työ palvelee intohimoisten
lukijoiden lisäksi myös tutkimusta, jolla on vahva
kansainvälinen ulottuvuus.
— Kriittiset editiot kuvaavat hyvin sitä, mitä me
teemme juuri nyt. Uutta on perustutkimukseen kytkeytyvä
uusien tietoteknisten välineiden kehittäminen
ja näin digitaalisten editioiden mahdollinen julkaiseminen. Perus- ja soveltava tutkimus kulkevat
tässä käsi kädessä. Hankkeet ovat kansainvälisesti
kiinnostavia. Meidän täytyy miettiä Aleksis Kiven
kieltä, koska kaikkia sanoja ei ole enää käytössä tai ne
ymmärretään eri tavalla kuin aikaisemmin.
Arvotavaraa kirjailijoilta
Kirjailijoiden ja kääntäjien arkistot ovat osa siitä materiaalista,
jonka varassa kulttuurilaitos toimii ja palvelee
tutkimusta. Pentti Saarikoski tiesi, mitä oli lähettämässä,
kun laittoi Ruotsista käsikirjoituksiaan ja
kirjoitti paketin päälle ”arvotavaraa”. Arkistonjohtaja
Ulla-Maija Peltonen luettelee kirjallisuutta ennen
Saarikoskea.
Kun SKS perustettiin 180 vuotta sitten, alkoi painamattomien
lähteiden tallentaminen. Arkiston vanhimmat
käsikirjoitukset ovat 1500- ja 1600-luvun taitteesta.
Juhani Ahon arkisto oli ensimmäinen kirjailijaarkisto.
Matkalaukullisen ”kirjattoman, karjattoman”
runoilijan, eli Eino Leinon käsikirjoituksia arkistoon
toimitti professori Otto Manninen. Arkistoon aineistot
ovat usein päätyneet tutkijoiden toimesta.
Paavo Haavikon ja kirjailija Marja-Liisa Vartion arkistot
lahjoitti taas poika Heikki Haavikko ja Veikko
Huovisen arkiston Hilkka Huovinen ja perikunta.
teksti Tiina Huokuna
kuva Veikko Somerpuro
- Suomalaisen Kirjallisuuden Seura
- perustettu 1831
- tieteellinen seura
- suomalaisen kulttuurin edistäjä, muistiorganisaatio
sekä tutkimuslaitos.
- SKS:ssa on: kansanrunousarkisto, kirjallisuusarkisto,
kirjasto, tutkimusosasto, kustantamo, FILI
– Suomen kirjallisuuden tiedotuskeskus
- budjetti 2011 noin 10 miljoonaa euroa
- henkilöstöä noin 100
- Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 28
|