8/11

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Väärästä vaativuudesta isot korvaukset

    Sibelius-Akatemia ja VM joutuvat maksamaan lähes 40 000 euroa lehtorille, jonka tehtävien vaativuustaso oli luokiteltu liian alas.Työtuomioistuin ratkaisi vuosien kiistelyn JUKOn ja OAJ:n kannan mukaisesti. Tuomioistuin vahvisti, että lehtorilla on oikeus yliopiston palkkausjärjestelmää koskevan virka- ja työehtosopimuksen vaativuustason 6 mukaiseen palkkaan 1.1.2006 alkaen.

    Opetushenkilöstön työn vaativuutta arvioiva ryhmä oli ensin yksimielisesti esittänyt vaativuuden vahvistamista tasolle 6. Tästä huolimatta työnantaja vahvisti vaativuudeksi tason 5. Perusteluksi työnantaja ilmoitti, että vaikka lehtorin tehtävissä on vaativuustason 6 piirteitä, kuten maisteritason opetus ja vastuuopettajan tehtävät, niin tehtävästä muodostuvan kokonaiskuvan perusteella tehtävien pääpaino kuitenkin sijoittuu tasolle 5. Sen lisäksi oikeus katsoi, että merkitystä asiassa ei ollut esimerkiksi sillä, että tasolle 6 sijoitetut verrokkilehtorit kouluttivat sinfoniaorkesterin soittajia tai heillä oli suurempi määrä koulutettavia opiskelijoita kuin ko. nokkahuilun ja traverson soiton lehtorilla.

    Oikeus tuomitsi Sibelius-Akatemian ja valtiovarainministeriön yhteisvastuullisesti maksamaan lehtorille takautuvia palkkasaatavia vuosilta 2006—2009 reilut 25 000 euroa. Koska sopimusmääräysten sisältö ei ole muuttunut 1.1.2010 tapahtuneen yliopistojen yksityistämisen myötä, niin tämän lisäksi Sibelius- Akatemia joutuu maksamaan lehtorille takautuvia palkkoja vuoden 2010 alusta lukien viivästyskorkoineen lähes 14 000 euroa.

    Asiassa jouduttiin antamaan ennen pääasian ratkaisemista myös välituomio tammikuussa 2011. Tuolloin valtiovarainministeriö esitti oikeudessa väitteen, että se ei olisi enää oikea vastaaja asiassa, koska yliopistot yksityistettiin 1.1.2010 alkaen. Työtuomioistuin kuitenkin katsoi välituomiossaan, että uuden yliopistolain nojalla valtio ja uusi yliopisto ovat yhteisvastuussa ennen 1.1.2010 syntyneistä palkkasaatavista.

    Vuonna 2009 työtuomioistuin otti kantaa samanlaiseen tehtävien vaativuutta käsitelleeseen asiaan ja tuomitsi tuolloin Oulun yliopiston maksamaan 5 päätoimiselle tuntiopettajalle takautuvia palkkasaatavia vastaavanlaisesta rikkeestä lähes 50 000 euroa.

    Tuomiolla on yleistä merkitystä yliopistojen palkkausjärjestelmän soveltamisessa, koska valtio on edelleen vastuussa ja velvollinen neuvottelemaan ennen 1.1.2010 syntyneistä palkkaerimielisyyksistä. Vastaavanlaisia palkkaerimielisyyksiä on edelleen vireillä useiden yliopistojen osalta.

    Erkki Mustonen
    johtava lakimies, OAJ

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 8