8/10

  • pääsivu
  • sisällys
  • Ragna Rönnholm
    puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto
     

    Laatua, laatua, laatua

    Kaikki puhuvat laadusta ja kaikki haluavat sitä. Yliopistot eivät ole poikkeus. Yliopistoihin kohdistuu valtavat paineet, kun niiltä odotetaan entistä laadukkaampaa tutkimusta ja opetusta. Mutta mitä laatu on, kuka sen määrittelee ja miten sitä tulisi mitata? Laatukäsitteen määrittely on hankalaa, toisten mielestä jopa mahdotonta. Laadukkaille kengille ja laukuille sopivat mittarit löytyvät helposti, mutta mistä indikaattorit laadukkaalle koulutukselle, tutkimukselle ja opetukselle? Vaikka laatukäsitteen määrittely on monimutkaista, on kuitenkin vaikeata hyväksyä pelkistettyä ajattelua siitä, että laatu on sitä mitä kulloinkin mitataan.

    Me elämme maailmassa, jossa yliopistojen henkilöstön työpanosta tutkimusta ja opetusta jatkuvasti mitataan ja arvioidaan. Harvan työpaikan henkilöstö on yhtä tiheän arvioinnin ja kovan kilpailun kohteena kuin yliopistojen. Joka vuosi yliopistot rankataan jopa maailmanlaajuisesti. Sekä itse mittaamista, että määrällisten indikaattoreiden ylivaltaa kritisoidaan laajasti. Peliin tulisi saada myös laadulliset mittarit. Mutta miten helposti tämä on toteutettavissa?

    Ruotsi voisi tässä ehkä toimia esimerkkinä. Siellä otetaan käyttöön “Kvalitetsbaserad resurstilldelning”, joka pohjautuu opiskelijoiden itsenäisiin töihin, korkekoulujen itseisarviointiin ja korkeakouluihin kohdistuviin tutustumiskierroksiin sekä opiskelijoille ja alumneille jaettaviin kyselylomakkeisiin. Mittareina tulee olemaan tieto ja ymmärrys omasta koulutusalasta, kyky kriittiseen ajatteluun, ongelmanratkaisukyky, kyky tehdä arviointeja eettisistä ja yhteiskunnallisista näkökulmista, kyky viestittää omaa osaamista ja valmius kohdata työelämä.

    Tämä laatuun tiiviisti kytketty rahanjakomalli on puhuttanut Ruotsia koko vuoden. Ammattiyhdistykset sekä yliopistojen henkilöstö aina johtoa myöten ovat raivoissaan tästä kehityksestä. Keskeinen syy tähän tietysti on, ettei yhteisymmärrystä laatukäsitteestä ole.

    Yliopistojen rahoitusmalli uusiutuu myös meillä vuodesta 2013 lähtien ja laadulle odotetaan suurempaa painoarvoa resursseja jaettaessa. Ruotsin esimerkki osoittaa kuitenkin selvästi, ettei se tule olemaan helppoa. Vanhat tekijät, kuten opintoprosessien laatu, tehokkuus ja vaikuttavuus sekä tutkimuksen laatu, tiedon hyödyntäminen ja kansainvälistyminen, tulevat edelleen olemaan keskeisiä.

    Mittaustavasta riippumatta tutkijat tietävät, että oman työn laatua ei mittaa julkaisuluettelon pituus vaan se painoarvo ja arvostus, jonka tiedeyhteisö kullekin julkaisulle antaa. Myös monen nobelistin track-record kertoo, että julkaisujen lukumäärä ei ole ratkaiseva. Kansainvälistyminen ei ole vain laskelmaa siitä, kuinka monta tutkijaa milloinkin ramppaa maailmalla tietynpituisen aja. Vaikuttavuus taas riippuu yhteiskunnan kyvystä vastaanottaa ja hyödyntää tietoa. Tuleeko tämän vuoden taloustieteen nobelinpalkinto työmarkkinoiden etsintä- ja kohtaantoteorian kehittämisestä ratkaisemaan kohtaanto-ongelman koulutettujen työttömien ja vapaiden työpaikkojen välillä? Päättäjille tuotetaan yliopistoissa jatkuvasti laadukasta tietoa. Laadukasta toimintaa olisi sen hyödyntäminen viisaisiin päätöksiin.

    Yliopistouudistus asettaa entistä enemmän ehtoja rahanjaolle, mikä näkyy mittaamisten ja arviointien lisääntymisenä. Yliopiston henkilöstö kokee tämän lisääntyneenä valvontana ja luottamuksen puutteena. Mittaaminen ja monenlainen evaluointi kuluttavat paljon taloudellisia resursseja ja näyttää siltä että mittausten hinta/laatusuhde ei ole kohdallaan.

    Euroopan komission viimeisin mittaripatteristo “u-map” tähtää eurooppalaisen korkeakoululaitoksen monitahoiseen, läpinäkyvään kartoitukseen. Arvioinneille ja ranking-listoille ei siis näy loppua.

    Tämä on viimeinen pääkirjoitukseni ja tahdon lämpimästi kiittää Acatiimin lukijoita ja toivottaa teille kaikille hyvää jatkoa.

    Ragna Rönnholm
    puheenjohtaja, Tieteentekijöiden liitto