7/11

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     
     
     

    Kirja-arviot

    Paluu tieteen juurille

    Edmund Husserl:
    Eurooppalaisten tieteiden kriisi ja transsendentaalinen fenomenologia.
    320 s. Gaudeamus 2011.

    Tiede on Euroopan suurin ylpeys. Tieteen erottaa uskonnosta ja magiasta se, että tiede edistyy ja testaa teorioitaan objektiivisesti. 1800-luvulla ja eritoten 1900-luvun alkupuoliskolla luonnontieteet ottivat valtavia harppauksia eteenpäin ja mullistivat kulttuurin niin henkisellä kuin käytännölliselläkin tasolla.

    Kuitenkin fenomenologian perustaja Edmund Husserl julkaisi 1930-luvulla teoksen, jossa hän väittää, että eurooppalaiset tieteet olisivatkin kriisissä. Mihin Husserl perustaa tämän absurdilta kuulostavan väitteensä?

    Paradoksaalisesti kriisin syynä on juuri luonnontieteiden menestys ja kaikki valtaisuus. Tieteen kaiken kausaalisiin syihin ja matematiikkaan palauttava menetelmä on luonut kuvan, että maailma ihmisiä myöten on jättiläismäinen kone tai tehdas.

    Kriisin ydin on, että tieteen voittokulun myötä tieteen kausaalisia menetelmiä ja luonnon mekanistista luonnetta on alettu pitää selviönä. Husserlin aikoina tiedettä ihannoiva positivismi halusi hylätä filosofian klassiset kysymykset moraalista ja muista luonnontieteen ylittävistä asioista. Samoin psykologia ja muut ihmistä tutkivat tieteet ottivat luonnontieteen ja sen menetelmän esikuvakseen.

    Husserl palaa tieteen juurille ja osoittaa että tieteen menetelmä ja maailmankuva on kaikkea muuta kuin selviö.

    Husserl ottaa tarkastelun kohteeksi uuden ajan tieteen pioneerin, Galilein. Tämä väitti että luonto on kirjoitettu matemaattisin kirjaimin ja että todellisia ja objektiivisesti olemassa ovat vain määrälliset, laskettavat ja mitattavat asiat, kuten muodot ja syysuhteet. Laadulliset puolet, kuten värit, hajut asustavat ainoastaan havaitsijan silmissä ja sieraimissa, eikä niillä ole sijaa totuuteen pyrkivässä tieteessä.

    Kuitenkin värit, hajut ja muut laadulliset puolet ovat välittömästi havaittavissa, kun taas puhtaita ja täydellisiä geometrisia muotoja ja lukuja ei luonnosta löydy etsimälläkään ja kaivamallakaan.

    Husserlin fenomenologia kääntääkin huomion ihmisen tietoisuuteen ja sen luovaan toimintaan. Tietoisuus ei ole todellisuuden puolueeton ja passiivinen kuvastin, vaan se on aina suuntautunut johonkin ja aktiivisesti tulkitsee jonkin joksikin. Galilei näin jo ennakolta etsii muotoja ja karsii laadut, ja näin puolueellisesti jakaa ja rajaa todellisuutta. Tiedettäkin ohjaavat tietyt intressit ja ennakko-oletukset.

    Fenomenologian avulla ihminen pystyy tiedostamaan ja kyseenalaistamaan nämä intressit ja oletukset. Näin se avaa portit kokonaiselle ja monipuoliselle ihmisyydelle, josta tiede pystyy paljastamaan ja kartoittamaan vain yhden puolen. Nykyään positivismin valta ihmistieteissä onkin väistynyt ja tutkimusmenetelmät – osaksi juuri Husserlin ansiosta – monipuolistuneet.

    Nyt Husserlia voisi kytkeä luontoon ja luonnonsuojeluun. Eikö – kaikkialla toitotetun ahneuden lisäksi – luontoa riistetä myös sen takia, että se mielletään pelkäksi koneeksi ja raaka-ainevarastoksi? Miksi koneeksi kuihtunutta luontoa ei voisi surutta valjastaa teknologian vetojuhdaksi, eiväthän koneet tunne kipua ja kärsimystä? Nämä ennakkoluulot ja oletukset fenomenologia pakottaa pistämään uusiksi ja etsimään myös muita tapoja lähestyä luontoa.

    Pekka Wahlstedt


    Esimies, tunnista ikäasenteesi

    Raili Kiviranta:
    Onnistu eri-ikäisten johtamisessa.
    WSOYpro 2011.

    Nuorilla on vielä lyhyt ja suppea kokemus, minkä vuoksi nuoret ovat ryhmänä yhtenäisempi kuin vanhemmat työntekijät”, toteaa KTT, dosentti Raili Kiviranta.

    ”Ikääntyvät työntekijät ovat enemmän yksilöitä kuin ikäryhmänsä edustajia, mutta silti nuoret ja kokeneet poikkeavat yleispiirteiltään niin selvästi, että ryhmittely on järkevää tehdä.”

    Kun työntekijä kokee saavansa tukea esimieheltään, tämä vähentää lyhytaikaisia poissaoloja. Luovat ratkaisut ja luovuus ovat myös tutkitusti yhteydessä koetun arvostuksen ja tuen kanssa.

    ”Sekä nuoriin että ikääntyviin työntekijöihin kohdistuu kielteisiä ikäasenteita, jotka vähentävät työntekijöiden tuottavuutta, heikentävät sitoutumista ja lisäävät eriarvoisuuden ja riittämättömyyden tunteita”, Kivirinta kertoo.

    Ikäasenteiden tunnistaminen on tärkeätä, sillä ne muodostavat vuorovaikutuksen, yhteistyön ja johtamisen perustan.

    ”Omien ikäasenteiden tunnistaminen on vaikeaa, sillä asenteet ovat pitkän kehitysprosessin tulos. Asenteet muuttuvat vähitellen itsestään selviksi ja vaikeasti havaittaviksi. Oma asenne jää usein tiedostamatta, vaikka joku toinen asenteellisuuden näkisikin.”

    ”Asenteiden tunnistamista helpottaa oman käyttäytymisen havainnointi. Mikäli teot ovat myönteisiä ja kannustavia, niin todennäköisesti asenteetkin ovat myönteisiä. Mikäli taas teot syrjivät, myös asenteet ovat kielteisiä tai todellisuuden kanssa ristiriitaisia. Mikäli korjattavaa on, se pitää reilusti tunnustaa. Mitä näkyvämmässä asemassa henkilö on organisaatiossa, sitä tärkeämpää on, että asenteet ovat neutraaleja ja perustuvat muihin kuin ikälähtöisiin tyypittelyihin”, Kiviranta toteaa.

    Esimiehet ovat yleensä tottuneet siihen, että heillä heiltä odotetaan puhetta, ratkaisuja tai keinoja enemmän kuin kuuntelua. Asiajohtamisessa samoin kuin nuorten johtamisessa tämä onkin paikallaan.

    Kokeneet odottavat, että ”heidän ylitseen ei kävellä”. Valitettavan usein nuoret tai muuten kokemattomat esimiehet eivät ota huomioon työn tekemisen historiaa vaan luulevat aloittavansa puhtaalta pöydältä uusissa esimiesalaissuhteissa.

    Kivirannan mukaan olennainen johtamisen keino kokeneiden työntekijöiden kanssa, samoin kuin muutosjohtamisessa, on arvostava kuuntelu.

    ”Arvostavan kuuntelun ytimessä on tilan antaminen ja huomiointi. Nyt ei anneta neuvoja tai ohjeita, vaan odotetaan, että toinen itse oivaltaa ja ymmärtää tilanteeseen vaikuttavat tekijät. Keskeisiä piirteitä arvostavassa kuuntelussa ovat toisen asemaan asettuminen, omien mielipiteiden tai ratkaisujen kanssa odottaminen, kysymysten esittäminen ja yhteenvedon tekeminen. Kysymyksinä on syytä käyttää avoimia ja tarkentavia kysymyksiä”, Kiviranta luonnehtii.

    ”Hyvin menestyvälle ja aktiiviselle työntekijälle on kunnianloukkaus, jos esimies ei luota hänen arvostelukykyynsä tai taitoihinsa.”

    Esimies voi ammentaa kirjasta paljonkin erilaista tietoa ja ennen kaikkea uskoa siihen, että haasteista selvitään.

    Tuula-Maria Ahonen


    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 44