7/11

  • pääsivu
  • sisällys
  • – On oikein, että vastinrahakampanjaa ei enää jatketa. Lahjoitukset kohdistuivat nimittäin enemmänkin sattumanvaraisesti ja yliopistosta riippumattomista tekijöistä johtuen kuin yliopiston tason tai maineen perusteella, rehtori Aino Sallinen sanoi Jyväskylän yliopiston avajaisissa.
     

    Rehtoreilta tuomio yliopistoindeksin leikkaukselle

    Vuosi sitten lukuvuoden avajaispuheissa yliopistojen rahoitustilanne sai rehtoreilta hymistelyä. Nyt oli toinen ääni kellossa. Yliopistoindeksin puolittaminen tuomittiin lähes joka puheessa.

    — Pidän valitettavana sitä, että osana säästöjä kajotaan kustannustason nousun turvanneeseen tuoreeseen yliopistoindeksiin. Samanlaisen kohtalon koki 1990-luvun laman aikana korkeakoulujen kehittämislain resurssipykälä. Toisin kuin muut leikkaukset, merkittäviin periaatteellisiin päätöksiin puuttuminen on omiaan horjuttamaan luottamusta pitkäjänteistä kehittämistä ja poliittista päätöksentekoa kohtaan, totesi Jyväskylän yliopiston rehtori Aino Sallinen.

    — Pelkästään yliopistoindeksin jäädyttäminen puoleksi vuodeksi merkinnee useimpien julkisoikeudellisten yliopistojen tuloihin suurempaa supistusta kuin puolentoista vuoden varainhankinnan suurponnistuksella saadun uuden pääoman tuotto tuo tuloja, Helsingin yliopiston rehtori Thomas Wilhemsson muistutti.

    — Indeksin oli tarkoitus turvata yliopiston kehittymisen huonompinakin aikoina. Indeksin leikkaus puoleen syö rahoituksen pitkäjänteisyyden tavoitetta, Vaasan yliopiston Matti Jakobsson tähdensi.

    — Yliopistouudistukseen sisältyi myös sopimus talouden ehdoista, joiden on tarkoitus turvata uudessa olomuodossaan aloittavien yliopistojen toimintaedellytykset ja vakavaraisuus. Kun yliopistoväki luki uuden hallituksen ohjelmaa, ennen muuta sen liitteenä olevaa menoleikkausten listaa ja sen jatkona julki tullutta valtiovarainministeriön budjettiesitystä, niin tuon sopimuksen on koettu tulleen osin irtisanotuksi jo vuoden päästä. Toki kansalaisena on helppo ymmärtää, että oikeastaan mikään julkistalouden osa ei voi olla tässä taloustilanteessa kriittisen tarkastelun ulkopuolella. Sovitun yliopistoindeksin puolittaminen heti ensimmäisen käyttöönottovuoden jälkeen ja perustutkimuksen keskeisen rahoittajan, Suomen Akatemian myöntövaltuuksien nipistäminen kymmenellä prosentilla kertovat kuitenkin myös periaatteellisesta suhtautumistavan muutoksesta, Itä-Suomen yliopiston rehtori Perttu Vartiainen huomautti.

    — Yliopistoindeksin leikkaus on huono signaali ja ristiriidassa hallitusohjelman tavoitteiden kanssa, Oulun yliopiston Lauri Lajunen katsoi.

    Myös Suomen Akatemian määrärahojen vähentämistä kritisoitiin:

    — Tärkeimmiltä täydentävän rahoituksen lähteiltä Suomen Akatemialta ja Tekesiltä leikataan myös, mikä tulee heijastumaan yliopistojen tutkimustoimintaan ja tohtorikoulutukseen. Kilpailu rahoituksesta kiristyy entisestään, Lajunen jatkoi.

    — Tutkimus- ja innovaatiotoiminnan ja teollisuuden tuotekehityksen uudistumisen kannalta ongelmallista on Suomen Akatemian ja Tekesin myöntövaltuuksien leikkaukset. Vaikka nämä rahat eivät suoraan olekaan yliopiston budjetista pois, voivat vaikutukset olla ankarat. Kilpailu Suomen Akatemian ja Tekesin rahoituksesta tulee yhä kiristymään ja tulee suosimaan suuria toimijoita, Matti Jakobsson painotti.

    Yliopistouudistuksen palaute pysyy mielessä

    Vuoden 2010 alusta voimaan astunut yliopistouudistus ja sen vaikutukset nousivat myös esille melko monen rehtorin puheessa. Lapin yliopiston rehtorin Mauri Ylä-Kotolan avajaispuheesta tehdyssä tiedotteessa moitittiin henkilöstöjärjestöjä siitä, että ne ovat ymmärtäneet yliopistouudistuksen väärin. Varsinaisessa puheessa sanaa ’henkilöstöjärjestö’ ei kuitenkaan näy.

    — Yliopistouudistus ja sen vaikutus johtamisjärjestelmään on laajasti väärinymmärretty. […] Henkilöstön vaikutusmahdollisuudet yliopiston päätöksentekoon ovat tosiasiassa vahvistuneet uuden yliopistolain myötä. Näitä vaikutusmahdollisuuksia ei vain vielä ole osattu käyttää, Ylä-Kotola väitti.

    Sen sijaan Turun yliopiston rehtori Keijo Virtasen puheen heti toisessa kappaleessa järjestöt mainittiin:

    — Professoriliiton ja Tieteentekijöiden liiton runsas vuosi sitten laatimassa kyselyssä uuteen yliopistoon suhtauduttiin pääosin kriittisesti. On selvää, etteivät vuosikymmenien kuluessa vakiintunut arkipäivän toimintakulttuuri ja uudesta tilanteesta kumpuava markkinavetoisuuden ihanne hetkessä ja helposti kohtaa toisiaan.

    Lappeenrannan teknillisen yliopiston rehtori Ilkka Pöyhönen oli havainnut, että yliopistouudistuksesta kirjoiteltiin runsaasti:

    — Yleisesti kirjoittelu on ollut negatiivisvoittoista. Väitteinä ovat olleet, että tehdään vääriä asioita ja väärällä tavalla ja ettei henkilöstöä ole näissä muutoksissa kuultu tai ei kuulla. Tällainen pohdiskelu kuuluu sinänsä asiaan ja on parhaimmillaan kehittämisen kannalta jopa tarpeellista.

    Henkilöstöpolitiikka ja jaksaminen esillä

    Henkilöstön asema nousi esille monen rehtorin avajaispuheessa.

    — Henkilöstö on avainasemassa toteutettaessa yliopiston strategiaa. Siksi parhaista osaajista on pidettävä kiinni ja rekrytoinneissa on osuttava oikeaan. Uusia työntekijöitä palkattaessa sidotaan resursseja jopa vuosikymmeniksi, joten virhevalintoja on vaikea korjata. Uusi työnantaja-asema antaa mahdollisuuden tehostaa henkilöstöpolitiikkaa, Aino Sallinen sanoi. Sallisen lähes 20-vuotinen ura Jyväskylän yliopiston rehtorina päättyy ensi vuoden elokuun alussa.

    — Henkilöstön jaksamisen kannalta on välttämätöntä, että kiireen tuntu saadaan pois ja toiminta rauhoitettua. Meneillään olevalla uudistuksella ei näytä olleen yliopiston houkuttelevuuteen negatiivista vaikutusta, Tampereen yliopiston rehtori Kaija Holli uskoi.

    Tutkimuskausijärjestelmän aikaansaaminen nousi esille ainakin Jyväskylässä ja Helsingissä.

    — Keskeiseksi tarpeeksi ja tavoitteeksi akateemisen henkilökunnan osalta nousee vaatimus, että tutkimukseen varattaisiin lisää aikaa. Tutkimuskausijärjestelmän rakentamista on pystyttävä viemään eteenpäin. Tutkimusbyrokratian vähentäminen olisi myös omiaan lisäämään tutkijoiden mahdollisuuksia keskittyä tutkimustyöhönsä, Thomas Wilhelmsson korosti.

    teksti Kirsti Sintonen

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 12

    Henkilöstön ääni loittonee avajaisista

    Henkilöstöjärjestöjen ääni yliopistojen avajaisissa vähenee uhkaavasti. Viime vuonna niiden puheenvuoro kuultiin kahdessa yliopistossa: Helsingissä ja Tampereella. Nyt varsinaisten henkilöstöjärjestöjen ääni pääsi esille vain Oulussa. Siellä puhui Oulun yliopiston lehtorit ry:n varapuheenjohtaja Santeri Palviainen.

    — Historiasta tunnetaan käsite renessanssiihminen, uomo universale, todellinen kaikkien alojen moniosaaja. Monin paikoin erilaisten tukipalvelujen karsinta yksikkötasolta on johtanut uuden ihmistyypin syntyyn: yliopistoihmiseen – hänkin todellinen moniosaaja, jonka tehtävänä on normaalien työtehtäviensä lisäksi setviä kopiokoneen sisäistä sielunelämää, varailla laitosten vieraiden lentoja, laatia matkalaskunsa järjestelmällä, joka operoi hämärällä logiikalla ynnä monia muita. Slogan ’kaikki tutkijat opettavat ja kaikki opettajat tutkivat’ on vain kalpea aavistus todellisuudesta, jossa kaikkien odotetaan tekevän kaikkea. Tämä kaikki vaikuttaa henkilökunnan työssäjaksamiseen, Palviainen puhui.

    Helsingin yliopiston dosenttiyhdistyksen puheenjohtaja Anne Nevgi piti puheen yliopistonsa avajaisissa. Hän kehui dosenttisopimusta, joka otettiin rehtorin päätöksellä voimaan Helsingin yliopistossa viime vuoden joulukuussa.

    — Tämä dosenttisopimus tarjoaa erinomaisen ja loistavan mahdollisuuden laajentaa laitosten opetustarjontaa, selkeyttää dosenttien velvollisuuksia ja oikeuksia sekä toimii hyvän yhteistyön perustyövälineenä. Toivon, että jokainen oppiaineestaan vastaava ja huolta kantava professori tai laitoksen johtaja on myös tietoinen siitä, miten hän voi dosenttisopimuksen avulla saada selkeästi sovittua yhteistyöstä oman oppiaineensa dosenttien kanssa, Nevgi kehotti.

    Ylioppilaskuntien edustajat pitivät puheen lähes jokaisen yliopiston avajaisissa.

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 14