Professoriliitto selvitti kansainvälisiä malleja professoreiden tutkimuskausijärjestelmistä

Professoreille aikaa tutkia

Professorien tutkimuskausijärjestelmä on arkipäivää kovin monissa maissa. Suomesta tällainen akateeminen traditio näyttää lähes puuttuvan. Toimiva tutkimuskausijärjestelmä voisi olla täälläkin yksi yliopiston kilpailuvalteista sekä keino parantaa tutkimuksen laatua. Tällainen kausi myös edesauttaisi professorien työssä jaksamista.

Keväällä ilmestyneen Muuttuva akateeminen professio Suomessa -selvityksen mukaan professoreiden opetus- ja tutkimustyö on kärsinyt hallintoja muun työmäärän lisääntyessä. Samansuuntaista viestiä on kantautunut liittoon myös yksittäisiltä professoreilta. Yhtenä ratkaisuna on esitetty professoreiden tutkimuskausijärjestelmän kehittämistä.

Asian taustoittamiseksi Professoriliitto selvitti kansainvälisiä tutkimuskausijärjestelmiä pohjoismaisista sisarjärjestöistä sekä yksittäisiltä professorikollegoilta. Useimpien vastanneiden yliopistoissa näyttää olevan jonkinlainen järjestelmä, jolla taataan professoreille ajoittainen keskittyminen tutkimuksen tekemiseen. Suomesta tällainen akateeminen traditio näyttää lähes puuttuvan.

Järjestelmät perustuvat eritasoisiin sopimuksiin

Tutkimuskaudet pohjautuvat eri maissa eritasoisiin sopimuksiin. Esimerkiksi Italiassa, Kreikassa, Puolassa ja Saksassa tutkimuskausijärjestelmä perustuu lakiin. Näin ollen järjestelmä on yhteneväinen kaikissa yliopistoissa. Useissa maissa sopimus perustuu sen sijaan yliopistokohtaisiin säädöksiin ja sopimuksiin. Englannissa useimmilla yliopistoilla on yliopistokohtaisia säädöksiä. Myöskään Irlannissa järjestelmä ei ole samanlainen kaikissa yliopistoissa. Yhdysvalloissa jokaisella yliopistolla on oma tutkimuskausipolitiikkansa omine vivahteineen.

Pohjoismaista Islannin järjestelmä perustuu 70-luvulla tehtyyn sopimukseen ja yliopistojen omiin käytäntöihin. Islannissa professoreiden työajasta on varattu 40 % tutkimukseen. Myös Ruotsilla oli aiemmin säädöksiä professoreiden tutkimusvapaasta, joka vietettiin usein ulkomaisissa yliopistoissa. Nykyään tällainen pidempijaksoinen ulkomaankausi sisällytetään eräänlaiseen kehityssuunnitelmaan, joka tehdään jokaisen yliopiston opettajan kanssa useamman vuoden perspektiivillä. Tällaisen suunnitelman tekemisestä on määräykset kollektiivisopimuksessa. Norjassa ei ole keskitettyjä säädöksiä tutkimusvapaasta, vaan päätökset tutkimuskauden antamisesta tekee yksittäinen yliopisto. Käytännöt vaihtelevat Norjassa yliopistojen välillä ja sisällä.

Tutkimuskauden edellytykset

Vastanneissa maissa oikeus vuoden pituiseen tutkimuskauteen on yleensä 5-7 vuoden välein. Mikäli kausi on lyhyempi, useissa yliopistoissa sitä on mahdollista saada useammin. Joissakin maissa, esimerkiksi Italiassa, Englannissa ja USAssa tutkimuskauden saamisen edellytyksenä on vakituinen palvelussuhde. Australiassa tutkimuskauden saavat tutkimuksellisesti aktiiviset henkilöt, jotka ovat työskennelleet vähintään kolme vuotta. Eräissä yliopistoissa, esimerkiksi Irlannissa ja Italiassa, tutkimuskauden aikana tulee työskennellä ulkomailla.

Tutkimuskauden saamista vaikeuttaa se, että useissa maissa lähtijä joutuu itse organisoimaan opetus vapaan aikana. Joissakin yliopistoissa jo hakemuksessa tulee ilmoittaa, miten luennot tai mahdollinen kliininen työ järjestetään tutkimusvapaan aikana. Hakemus voidaan hylätä sillä perusteella, että opiskelijoille ei löydy pätevää luennoitsijaa tilalle. Useimmiten sijaisen palkkaamiseen ei ole varattu määrärahoja, vaan opetus hoituu kollegan toimesta. Esimerkiksi Norjassa sen sijaan tutkimusvapaalle lähtijälle palkataan sijainen.

Tutkimuskauden jälkeen on raportointivelvollisuus tuloksista, ja raportti vaikuttaa seuraavan hakemuksen läpimenoon. Raportti on useissa maissa edellytys seuraavan tutkimuskauden saamiseen.

Suomessa yliopistokohtaisia eroja

Suomessa yliopistojen uuden TES:n mukaan “yksikön työsuunnitelmat pyritään sovittamaan yhteen niin, että kukin saisi vuorollaan mahdollisuuden opetuksesta ja hallintotyöstä vapaaseen tutkimusjaksoon.” Suomen systeemin heikkous kansainvälisiin käytäntöihin verrattuna on se, ettei Suomessa ole määritelty, kuinka usein tutkimusvapaaseen on oikeus.

Eri yliopistoilla on tutkimuskaudesta sisäisiä säädöksiä. Itä-Suomen yliopistossa on ohjeistettu, että opetussuunnitelmaa valmisteltaessa oppiaine/ laitostasolla on periaatteessa lupa järjestää kullekin opettajalle opetusvapaa periodi. Tällöinkin tulee kuitenkin hoitaa mm. hallinnolliset velvoitteet, joten suuri osa professoreista on kiinni tehtävissään. Svenska Handelshögskolanissa on järjestelmä jossa Hankenin säätiö julistaa kerran vuodessa haettavaksi rahoitusta tutkimusperiodeja varten. Myös Aalto yliopistossa on suunnitteilla tutkimuskausijärjestelmä, käytännön toimia tai päätöksiä ei liene vielä tehty. Kauppakorkeakoulussa on vielä käytössä ennen Aalto-aikaa aloitettu järjestelmä.

Tampereen yliopistossa ei ole ollut koko yliopiston tason järjestelmää, mutta laitoskohtaisesti on ollut järjestelyjä, jossa työsuunnitelman puitteissa voi jättää yhden periodin tutkimusperiodiksi. Tällöin voi myös lähteä ulkomaille mutta ohjausvelvoitteet ja muut vastaavat säilyvät, käytännössä myös e-mail -hallintoa. Tietojemme mukaan Tampereen yliopistossa ollaan suunnittelemassa tutkimuskausijärjestelmää. Myöskään Helsingin yliopistossa ei ole ollut keskitettyä tutkimuskausijärjestelmää, mutta kausia on voitu järjestää laitoskohtaisesti. Tällöin joillekin tulee opetuksesta ja muista velvollisuuksista vapaita jaksoja. Åbo Akademissa on yritetty järjestää nk. opetusvapaita jaksoja, mutta hyvin harvat professorit pystyivät järjestämään itselleen tällaisia jaksoja. Mm. yliopiston pienuus oli rajoitteena, koska monessa aineessa on vain yksi professori, eikä sijaista ollut mahdollista hankkia.

Lisäresursseja opetuksen hoitamiseen

Sijaistamiskäytäntöihin tehdyllä selvityksellä ei löydy patenttiratkaisua. Voitaneen kuitenkin todeta, ettei tutkimuskausijärjestelmä maksa niin paljon kuin voisi ajatella. Lisäresursointia ei tarvita koko professorin työpanoksen osalta. Suurin kysymys lienee opetuksen hoitaminen. Opetuksen järjestämisen suhteen tieteenalakohtaiset erot lienevät suuret. Joillakin aloilla voitaisiin pidemmillä työsuunnitelmilla huomioida kurssitarjonta.

Nyt, uuden yliopiston käynnistäessä toimintaansa, yliopistoissa voitaisiin tehdä yliopistokohtaisia lisäsäädöksiä, joilla ensivaiheessa voitaisiin turvata professoreille säännöllisin väliajoin pidettävä tutkimuskausi. Järjestelmää voitaisiin myöhemmin laajentaa muihin työntekijäryhmiin. Toimiva tutkimuskausijärjestelmä voisi olla paitsi yksi yliopiston kilpailuvaltti myös keino parantaa yliopiston tutkimuksen laatua ja saada yliopistoa entistä kilpailukykyisemmäksi. Professoreiden on tärkeää saada aika ajoin keskittyä oman alansa tutkimukseen ja alan uusimman tiedon päivittämiseen. Toimiva tutkimuskausijärjestelmä voi olla myös edesauttamassa työssä jaksamista.

Professoriliitto on avannut aiheesta keskustelun yliopistojohdon kanssa. Yliopistokohtaisten ohjeistusten puuttuessa tutkimukselle omistetut kaudet jäävät yksittäisten työntekijöiden, ja kenties laitosten aktiivisuuden varaan.

Teksti: Raija Pyykkö
Professoriliiton asiamies