Tohtorikoulutus suurennuslasin alla
Tohtorikoulutuksessa on kyse oppimisen
prosessista. Tämä on “Hyvä tohtori! Tohtorikoulutuksen
rakenteita ja prosesseja”
-kirjan keskeisiä viestejä. Tohtorikoulutukseen
näkökulmia avaavan kirjan tekijöillä
on yhteinen puheenaihe ja päämäärä
– hyvä tohtori.
- Oma tohtoroitumisprosessini herätti silloin
mielenkiintoni yleensä tohtorikoulutuksen problematiikkaan
eikä se mielenkiinto sammunut
koulutuksen päätyttyä. Ja sen jälkeen sitä on vielä
ruokkinut väitöskirjojen ohjaajana aloittaminen,
Helsingin yliopiston pedagoginen yliopistonlehtori
Kirsi Pyhältö selvittää innoitteitaan kirjan
toimittamiseen.
Kirjan toimittajista tieteentekijänä vanhin,
Tampereen yliopiston varhaiskasvatuksen professori
Anna Raija Nummenmaa, on askaroinut
tohtorikoulutukseen liittyvien kysymysten parissa
jo pidempään. Onhan yhdeksi hänen työtehtäväkseen
opettajankoulutuslaitoksella määritelty
varhaiskasvatuksen tohtorikoulutus.
- Käsittelen tässä kirjassa niitä samoja ohjauskysymyksiä,
mitä olen aiemminkin pohtinut. Nyt
koin tarpeelliseksi avata keskustelua ohjauskäytäntöjen
kehittämisestä.
Kirjan kolmatta toimittajaa, erikoistutkija Tiina
Soinia Tampereen yliopiston aineenopettajakoulutuksesta
innoitti työhön ryhtymiseen hänen
kokemuksensa Tampereen yliopiston tutkimuksen
arviointiprosessista vuosina 2003-2005.
Hän toimi projektissa arviointiasiamiehenä ja koordinoi arviointia sekä sen raportointia projektisihteeri
Taina Sahlanderin kanssa.
- Arviointiprosessin yhteydessä käydyissä keskusteluissa
nousi koko ajan esiin tutkijakoulutus
ja väitöskirjatutkimuksen merkitys tutkimuksen
kokonaisuudessa, vaikka ne eivät itse arvioinnin
ytimessä olleetkaan. Aloitinkin sitten kirjan työstämisen
palauttamalla mieleeni, miten tohtorikoulutuksesta
tuolloin puhuttiin, Soini muistelee.
Näin ollen sekä kirjan toimittajissa että kirjoittajissa
on mukana niin vanhempia kuin nuorempia
tutkijoita. Ensiksi mainitut ammentavat
vuosien varrella kertyneistä kokemuksistaan
opettajina ja ohjaajina, jälkimmäisten tarkasteluperspektiivi
on post-doc -vaihe.
Hyvä tohtorikoulutus on monien
tekijöiden summa
Korkeatasoinen tohtorikoulutus toteutuu monien
tekijöiden ja prosessien yhteisvaikutuksena samoin
kuin tieteelliseksi asiantuntijaksi kehittyminen.
Hyvä tohtori! -kirja tarkastelee näitä tekijöitä
ja prosesseja sekä koulutuksen että opiskelijan
kannalta.
- Meitä kirjoittajia ja yleensä koko kirjaa yhdistää
kolmen yliopiston, Helsingin, Oulun ja
Tampereen yhteinen tutkimushanke Tieteellinen
asiantuntijuus ja akateeminen ohjaus, Anna Raija
Nummenmaa kertoo.
Tutkimuksen tuloksia on kirjassa hyödynnetty
lähinnä siten, että kirjoittajat ovat elävöittäneet ja
konkretisoineet käsiteltyjä teemoja tuomalla esiin
tohtoriopiskelijan äänen. Koko aineistoa käsitteleviä
tuloksia on esitelty erilaisilla tieteellisillä
foorumeilla. Tutkimuksen Tampereen osaprojektin
koontia on luettavissa osoitteessa http://
www.uta.fi/hallintokeskus/otuke/materiaalit/
Tarjoumia_valmis.pdf. Tutkimushanke jatkuu
edelleen.
- Kirja ei kuitenkaan ole tutkimusraportti
vaan itsenäinen teos. Kirjassa lähdemme liikkeelle
kuvaamalla sitä kehikkoa, missä tohtorikoulutus
nyt tapahtuu. Kuvaamme oppimisympäristöjä,
joita rakennetaan tohtorikoulutuksen kaikilla
tasoilla, säädöksistä alkaen. Sitten olemme ottaneet
keskeiset oppimisen säätelijät tarkastelun kohteiksi. Näistä olemme aika voimakkaasti keskittyneet
ohjauskysymyksiin, Kirsi Pyhältö avaa
kirjan rakennetta.
Tiina Soini lisää, että kirjassa on pohdittu
myös ohjauksen kohdetta, mikä se on. Ohjausta
käsittelevissä artikkeleissa on lisäksi runsaasti esimerkkejä,
menetelmiä ja ideoita ohjauskäytäntöjen
kehittämiseen.
- Jos kaipaa omaan ohjaukseensa virikkeitä,
niin kirjan keskivaiheilla esitellään käytäntöönkin
sovellettua tietoa ohjauksesta. Ohjauksen lisäksi
kirjassa pohditaan esimerkiksi kirjoittamista,
joka on yleensä tohtorikoulutettavalle monenlaisia
tunteita herättävä prosessi. Emme ole
myöskään unohtaneet jäsentää siirrettävien taitojen
keskustelua.
Tieteellinen asiantuntijuus kehittyy
oppimisen prosessissa
Kirjan ensimmäisessä osassa tarkastellaan tohtorikoulutuksen
systeemisiä järjestelmiä eri tasoilla
ja analysoidaan eri osatekijöiden suhdetta toisiinsa.
Ohjausosan jälkeen puretaan tieteellisen
asiantuntijuuden käsitettä ja pohditaan, miten ja
millaisessa tohtorikoulutuksessa tieteellisen
asiantuntijuuden on mahdollista kehittyä. Mutta
palataan vielä hetkeksi ohjauskysymyksiin.
- Opiskelijat mieltävät aineistossa ohjauksen
henkilökohtaiseksi ohjaukseksi. Hyvän ohjaustilanteen
piirteiksi he nostavat muun muassa riittävän
ajan, osapuolten perehtymisen käsiteltävään
asiaan etukäteen, jota varten heidän täytyy
olla myös sopinut, mistä tapaamisessa puhutaan.
Vuorovaikutusilmapiirin täytyisi olla toista kunnioittava
ja hyväksyvä, mutta se sisältää myös rakentavan
palautteen. Ja ohjaajan täytyisi lisäksi
kyetä haastamaan opiskelija esimerkiksi hyvillä
kysymyksillä, Anna Raija Nummenmaa luettelee.
Tiina Soini nimeää yllämainitut asiat toiveiksi
ja haasteiksi ja kysyy, miten nykyisessä tilanteessa
niiden toteutuminen ja voittaminen mahdollistuu.
Voiko prosessissa rauhassa pysähtyä ja keskittyä
työhönsä, kun samalla tuntee hirveää painetta
väitöskirjan nopeasta valmiiksi saattamisesta?
- Laatuvaatimukset ovat yhtä aikaa olemassa
määrällisten vaatimusten kanssa ja tämä aiheuttaa ongelmia. Ohjausjärjestelmäkäytännötkin
täytyisi ehkä miettiä uudestaan tästä näkökulmasta.
Miten molemmat tavoitteet saavutetaan?
Määrällisiin vaatimuksiin ei kirjassa kuitenkaan
paljoa puututa, sillä kirjan keskeisin viesti
on Kirsi Pyhältön mukaan se, että tohtorikoulutuksessa
on kyse oppimisen prosessista. Siinä
prosessissa luodaan uutta tietoa ja siinä prosessissa
se tieteellinen asiantuntijuus kehittyy.
- Hyvän tohtorikoulutuksen kysymyksiin on
herätty ympäri maailmaa ja kaikkialla vastaukset
ovat vielä avoimia. Meidän kirjassa on ideoita
käytäntöjen kehittämiseen, mutta yhtä lailla siinä
keskitytään olemassa olevan koulutuksen jäsentämiseen,
tarkastelemiseen ja analysoimiseen. Tätä
kautta tavoittelemme sitä hyvää tohtorikoulutusta.
Teksti ja kuva: Mia Hemming
|