ACATIIMI 7/07 tulosta | sulje ikkuna

Määräaikaisten asemaan tulossa parannuksia lainsäädännöllä

Määräaikaisten asemaan yliopistoissa on odotettavissa kaivattuja parannuksia. Virkamieslain muutoksen on tarkoitus tulla voimaan 1.1.2008 alkaen. Pykälien jämäköittäminen tuleekin tarpeeseen, koska määräaikaisten määrä yliopistoissa ei ole ohjekirjeistä huolimatta laskenut.

Eduskunnalle annetun lakiesityksen mukaan määräaikaisen virkasuhteen peruste on ilmoitettava nimittämiskirjassa ja nimityksen määräaikaiseen virkasuhteeseen on oltava jatkossa koko määräaikaisuuden perusteena olevan ajan pituinen ellei erityisestä syystä toisin päätetä.

Työsuhteiden osalta valtio noudattaa yksityisellä sektorilla käytössä olevia sääntöjä. Työsopimuslain muutosesitys on tulossa eduskunnan käsiteltäväksi tänä syksynä. Työsopimuslain muutokset tulevat koskemaan myös valtion palveluksessa olevia työsopimussuhteisia henkilöitä.

Peruste nimittämiskirjaan

Useimmissa nimittämiskirjoissa määräaikaisen virkasuhteen peruste on jo tälläkin hetkellä ilmoitettu. Lakiesityksen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan: mikäli perusteena on työn luonne, nimityskirjasta tulisi käydä selville, minkä vuoksi työn luonne edellyttää määräaikaisen virkasuhteen käyttöä. Käytettäessä työn luonnetta määräaikaisen virkasuhteen perusteena on työn oltava määrällisesti tai ajallisesti rajattavissa, Mikäli tällaista rajausta ei pystytä nimittämishetkellä tekemään, on tehtävä ensisijaisesti pysyvä.

Edelleen yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan: Viraston tai yksikön toiminnan luonteesta johtuen myös jatkuva, samantyyppisten, vaikkakin sinänsä ulkopuolisista tilauksista riippuvien projektien suorittaminen voidaan katsoa pysyväisluonteiseksi toiminnaksi. Erityisesti jatkuva samantyyppisen asiantuntemuksen käyttäminen projekteissa viittaa yleensä toiminnan pysyväiseen luonteeseen. Näinhän on esimerkiksi usein yliopistojen toisiaan seuraavissa projekteissa tilanne. Joka tapauksessa määräaikaisen virkasuhteen käyttäminen tulee perustella aina asianmukaisella tavalla.

Kesto koko määräaikaisuuden ajaksi

Nykyisin määräaikaisia virkasuhteita on monissa tapauksissa useita kertoja peräkkäin saman perusteen ollessa voimassa. Esimerkiksi tutkijakoulupaikka saatetaan pätkiä samalle henkilölle useiksi palvelussuhteiksi tai tiettyyn projektiin nimitetään sama henkilö määräaikaiseen virkasuhteeseen useamman kerran peräkkäin. Esityksen mukaan tämä ei olisi enää jatkossa mahdollista.

Esityksen perusteluiden mukaan viraston ulkopuolelta tulevan rahoituksen katkonaisuus ei voisi olla peruste katkoa määräaikaisten virkasuhteiden kestoaikaa tuon rahoituksen virastolle tuloutumisen myötä.

Sanktioista olisi toivonut jämäkämpää tekstiä

Määräaikaisen virkasuhteen perustelemattomuus tai ketjuttaminen saman perusteen aikana voisi johtaa virkamiehelle laittomien määräaikaisuuksien vuoksi maksettavan korvauksen suuruuteen. Tällä kohdalla lakiesitykseen olisi toivonut voimakkaampaa tekstiä, kuten esimerkiksi, että edellä olevat asiat on otettava huomioon korvauksen määrästä päätettäessä.

Määräaikaisten määrä yliopistoissa ei ole vähentynyt

Toivottavasti nyt esitetyt uudistukset pidentävät yliopistojen määräaikaisia palvelussuhteita ja johtavat myös laittomissa tapauksissa vakinaistamisiin. Yliopistoissa määräaikaisten määrä ei ole vähentynyt huolimatta valtiovarainministeriön muutaman vuoden takaisista ohjeista. Yliopistojen henkilöstöstä oli marraskuussa 2006 määräaikaisia 56,1 %. Tässä luvussa eivät ole mukana ne määräaikaiset, joilla on taustavirka tai –tehtävä. Edelliseen vuoteen nähden määräaikaisten määrä kasvoi yliopistoissa 0,4 %:lla.

Eeva Rantala
toiminnanjohtaja, Tieteentekijöiden liitto


ACATIIMI 7/07 tulosta | sulje ikkuna