Kolumni Maarit Valo

Robotit ja me

Tekoälyä hyödyntävät sovellukset ovat monin tavoin läsnä elämässämme. Kohtaamme tekoälyä hakukoneissa, verkkokaupassa, yhteisöpalveluissa, peleissä, liikenteessä, kaupassa, terveydenhoidossa. Monilla aloilla tehdään jo töitä yhdessä robottien kanssa. Robottien avulla on automatisoitu rutiinitehtäviä teollisuudessa, kuljetuksessa ja rakennuksilla. Älykkäät robotit mahdollistavat raskaita ja vaarallisia töitä kaivoksissa ja tarkkoja töitä kirurgiassa. Tekoäly seuloo tietoa, laskee, tarkkailee ja valvoo. Se tulkitsee informaatiota ja hoitaa tehtäviä nopeammin ja virheettömämmin kuin ihminen.

Robottien ennustetaan korvaavan tulevaisuudessa ison osan ihmistyöstä, joidenkin ennusteiden mukaan jopa puolet Yhdysvaltain nykyisistä työpaikoista. On monia visioita siitä, minkä aseman ihmiset tekoälylle lopultakin antavat. Jotkut meistä ovat teknologiauskoisia, joiden ajatus yltää transhumanismiin saakka. Toiset meistä toppuuttelevat ja toivovat, että robotit eivät koskaan yltäisi aivan ihmisen rinnalle. Kolmannet ovat huolissaan siitä, millaisin tavoittein ja keiden ehdoilla tekoälyä kehitetään.

Tekoälyä hyödyntävä robotti voi näyttää koneelta tai muistuttaa ihmistä. Kun robotti on tehty ihmisen oloiseksi, se voi viestiä puheen, äänen, eleiden, ilmeiden ja kosketuksen avulla. Silloin se onkin jo sosiaalinen robotti, joka osaa olla kontaktissa ihmisen kanssa. Robotteja on opetettu havaitsemaan keskustelukumppanin tunnetiloja ja reagoimaan niihin. Ihmisten parissa ne voivat myös oppia sosiaalisia taitoja.

Kaikki tuntemani ihmiset, joilla on kodissaan robotti-imuri, ovat antaneet sille nimen. Useimmat lapset — ja joskus aikuisetkin — haluavat taputtaa robotti-imuria tai robottiruohonleikkuria. Myös ihmisen näköiseen robottiin suhtaudutaan varovaisen myönteisesti. Jos keskustelulla sosiaalisen robotin kanssa on jokin tarkoitus, vaikkapa tiedon tai neuvon saaminen, viihtyminen tai leikki, robotti hyväksytään osaksi sosiaalista ympäristöä.

Robotti voi olla tehokas apulainen ja neuvonantaja. Tekoälyä opetetaan yhä vaativampiin suorituksiin: se oppii prosessoimaan kieltä, analysoimaan, päättelemään ja arvioimaan. Rajattoman tieto- ja muistikapasiteettinsa ansiosta robotit ovat päteviä jäseniä työpaikalla ja tiimissä. Ne pystyvät laatimaan ja ehdottamaan erilaisia skenaarioita. Niinpä ennustetaan, että robotit ovat tulevaisuuden työpaikoilla yhä itsenäisemmissä rooleissa. Asiantuntijatyötäkin tekevä voi saada robotin työtoverikseen.

Entä asiantuntijatyö yliopistossa? Tutkimus on korkean tason luovuutta sekä yhteistä ajatusten kehittelyä ja ongelmanratkaisua. Ohjaaminen ja opettaminen perustuvat nekin vuorovaikutukseen, jonka on ennustettu olevan robotisaation ulottumattomissa. Vuorovaikutuksesta tekoäly on toistaiseksi oppinut vain alkeet. Robotti ei vielä pysty ottamaan huomioon keskustelukumppaninsa tilannetta, näkökulmaa tai sanomisen vivahteita. Se ei kykene kohdentamaan sanomaansa, eikä se ymmärrä etiikasta eikä empatiasta.

Vielä jokunen vuosi sitten ennustettiin, että opetusalalla ei ihmistyötä voi suurestikaan korvata. Kuitenkin elokuussa Helsingissä vieraillut MIT:n Media Labin Ethics Initiative -hankkeen johtaja Tenzin Priyadarshi korosti, että tekoäly tulee muuttamaan vahvasti myös opetusta. Tieto- ja taito-opetukseen saadaan tekoälyn avulla luoduksi uusia tapoja, jotka räätälöidään kullekin oppijalle sopiviksi. Näin esimerkiksi yliopistojen kursseilla jää tilaa syvällisempään pohdintaan, jossa opettajalla on merkittävä rooli.

Tekoälyä ja teknologiaa kehitetään huimaa vauhtia. Rinnalle tarvitaan keskustelua, johon yliopistoväen tulee osallistua ja johon myös opiskelijat pitää varustaa. Tekoäly koskee kaikkia aloja. Mihin asti tekoälyn luovuuden halutaan yltävän? Kuinka itsenäisiä ihmiskunta roboteistaan toivoo? Millaista on työ tulevaisuuden työpaikoilla? Tekoälyn tutkimus kuuluu itsestäänselvästi yliopistoille; tutkimusta ei pidä jättää teknologiayrityksille. Erityisesti tarvitaan ihmisen ja tekoälyn välisen suhteen tutkimusta, ja siihen on ihmistä tutkivien tieteiden osallistuttava.



Maarit Valo
emeritaprofessori, Jyväskylän yliopisto,
Professoriliiton hallituksen puheenjohtaja 2011—2014 ja valtuuston puheenjohtaja 2015—2018


Painetussa lehdessä sivu 18