Suomi24: Puhetta kansalta kansalle
Jos
poliitikkoja ja tutkijoita
on vuosikausien saatossa
joku yhdistänyt ja haastanut,
se on siteen rakentaminen
ns. tavalliseen kansaan,
sen elämään, arvoihin
ja odotuksiin. Yhteiskunnan,
kansakunnan ja valtion
olemassaolon perusedellytyshän
on tuntea kansa, enemmistö. Mitä
syvempi kuilu yhteiskuntaluokkien
välillä on, sitä työläämpää
akateemisilla on luoda luottamuksellista
suhdetta kansaan ja
sitä kuvitteellisempia saadut tutkimustulokset
ovat.
1800-luvun alun nuorfennomaanit
muotoilivat kuilun kuromiseksi
suoranaisen poliittissosiaalisen
ohjelman, jonka aggressiivisen
yksisuuntaisena tehtävänä
oli sivistää, kurinalaistaa ja selittää monijoukkoinen rahvas
suomalaiseksi kansaksi. Sisällissodan
tylyt todistukset kertovat
konkreettisimmillaan sen, miten
hatara kuva akateemisilla oli kansasta.
Institutionalisoitunut valtakoneisto
ja modernisaatiokehitys
tekivät kuitenkin tehtävänsä ja
niinpä kovalla väännöllä, tuskalla
ja taistelulla väki kääntyi haluttuun
kulkusuuntaan suurin piirtein
tasatahtia.
Vaan miten on nyt? Huonolta näyttää,
sillä paljon vartijaksi laitettu
oikukas ja itsepäinen kansa on lipeämässä
tutkijoiden ja poliitikkojen
käsistä.
Monenmoisia yrityksiä on tehty
suhteen eheyttämiseksi. Tutkijat
ovat korostaneet, että tutkimusta
tehdään yhdessä, kansa on
partneri, ei kohde, ja että tutkimus
on neuvottelua ja vuoropuhelua.
Ääritapauksessa terapeutiksi
langennut tutkija uppoaa syvälle
tutkittavan arkeen ja myötäelää
tämän kokemuksia, mutta aloittaa
raporttinsa pitkällä litanialla määritelmiä
kansainvälisten tutkijoiden
kansasuhteesta.
Siitä mistä pääosaan tutkimuksessa
nouseva debatointi
alkaa, kansa hämärtyy ohueksi
tunnistamattomaksi massaksi.
Politiikassa taas on otettu aseeksi
populismi. Poliitikko kertoo olevansa
ymmärtäjä, kanssakokija ja
viestinviejä synkeänä kuhisevan
kansan ja hopealautaselta syövän
herrasväen välillä. Hän todistelee
olevansa kansa, välillä ryyppäävä
ja rumia puhuva. Mutta siitä mistä
puheiden mustavalkoinen juoksutus
alkaa, kansa loittonee manipulaation
kohteeksi.
Vakaviakin yrityksiä on tehty.
Tutkimuksissa on kehitelty haastattelumenetelmiä,
aineistoanalyysejä
ja action researchiä, hyödynnetty
oral historyä ja omaelämäkerrallista tarinointia, rohkaistu
kansaa itseilmaisuun, kuljettu
kentällä ja suunnattu katse uusiin
lähteisiin. Mm. Mika Pantzar (HS
30.6.2015) on innostanut käyttämään
Suomi24-keskustelupalstaa.
Kyllä on somea käytetty.
Itsekin arvioin muutama vuosi
sitten rajakansan identiteettipuhetta
hyödyntäen Suomi24-
teemakeskusteluja (Moniääninen
Imatra 2012). Kokemus oli rohkaiseva:
väki puhui kuin runeberg
ja ilmaisun rikkaus oli paikka
paikoin suorastaan häkellyttävä.
Olennainen ero some-linjojen
keskusteluissa, väittelyissä ja
loanheitoissa akateemisesti kerättyihin
aineistoihin verrattuna
on se, että somessa kansa puhuu
kansalle, vertaiselleen, ja käytetty
ilmaisukieli on sen mukaista.
Mutta ei se puhe ole sen "aidompaa"
kuin akateemisten kokoama
aineisto niin kuin usein
näytetään ajateltavan.
Kasvoton tai naamallinen kansa
valikoi ja sensuroi puheitaan ja
manipuloi keskustelukumppaneitaan niin somessa kuin haastattelutilanteissakin.
Näin someaineistokin
jää vain yhdeksi näkökulmaksi
ja kaipaa rinnalleen
muita, sekä kvalitatiivisesti että
kvantitatiivisesti koottua ja ristivalaistua
kriittistä dataa sekä
syvällistä, pitkän historian (longterm
history) tuottamaa perehtyneisyyttä
etenkin kansan materiaalisiin
elinoloihin, jotta saisimme
päivitettyä riittävän uskottavan
arvion kansasta ja sen myötä Suomen
yhteiskunnallisista tiloista ja
tulevaisuuksista.
Ja loppujen lopuksi, kuten Risto
Alapuro on muistuttanut, kokemusperäistä
tietoa ei voi koota
ilman tutkijan tekemää tulkintaa.
Sitä tarvitaan, jos halutaan päästä
pelkän datan maailmasta selittämään
ihmisen maailmaa. Se,
ettemme saa otetta kansasta, ei
kerro niinkään käytettävistä aineistoista
tai metodiikoista vaan ehkä
sittenkin siitä, että tulkintamme
ovat vinoutuneet, harhautuneet
hedelmättömille analyysipoluille.
Maria Lähteenmäki
historian professori,
Itä-Suomen yliopisto,
Vuoden Professori 2015
- Painetussa lehdessä sivu 18
|