Pääkirjoitus
Yliopistotyön tuottavuus
Kesäisin professoreilla
on
työssään mahdollisuus
keskittyä
kolmeen
keskeiseen tehtävään,
nimittäin tutkimukseen,
opetukseen ja yhteiskunnalliseen
vaikuttamiseen. Kuluva kesäkään
ei tehnyt poikkeusta, vaikka valtakunnassa
on monenlaista hämmennystä
riittänyt.
Yksi tämän kesän teemoista on
ollut keskustelu yhteiskuntasopimuksesta.
Sana on hieman kömpelösti
ja virheellisesti lainattu Jean-
Jacques Rousseaulta ja on tänä
kesänä tarkoittanut jotain aivan
muuta kuin alkuperäinen käsite
1700-luvulta. Tänä kesänä yhteiskuntasopimuksella
on tarkoitettu
valtiovallan ja työmarkkinoiden
keskusjärjestöjen keskinäistä sopimusta,
joka parantaisi Suomen
kilpailukykyä.
Yhteiskuntasopimuksen onnistumista
on ajateltu mitattavan nimellisten
yksikkötyökustannusten
muutoksilla Suomessa, verrattuna
vastaavaan kehitykseen muualla
euroalueella. Yksikkötyökustannukset
laskettaisiin siten, että
työntekijäkohtaiset palkat jaetaan
työn tuottavuudella.
Yksikkötyökustannuksiin voi
vaikuttaa siten, että alennetaan
palkkatasoa suhteessa verrokkimaihin.
Yksikkötyökustannukset
riippuvat kuitenkin myös työn
tuottavuudesta, jolloin on mahdollista
että palkkojen laskiessa
yksikkötyökustannus ei välttämättä
laskekaan, jos samanaikaisesti
työn tuottavuuskin alenee.
Nämä yleiset pohdiskelut on
kuitenkin jotenkin siirrettävä yliopistojen
viitekehykseen. Palkat
yliopistoissa ovat jo efektiivisesti
laskeneet viimeaikaisten korotusten
oltua alle inflaatioprosentin.
Määritelmän mukaisesti yksikkötyökustannusten
pitäisi olla siis
laskussa. Kustannusten alentamiseksi
on mahdollisuutena väläytelty
myös työajan pidentämistä.
Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunta
on pääosin kokonaistyöajassa,
joka määrittää
vuotuiseksi työajaksi 1600 tuntia.
Työajan pidennys palkan pysyessä ennallaan tarkoittaisi ilmeisesti
tuntimäärän lisäystä. Tilastokeskuksen
kymmenkunta vuotta sitten
tekemän ajankäyttöselvityksen
mukaan professorien todellinen
vuosityöaika oli noin 2250
tuntia. Myös muulla opetus- ja
tutkimushenkilöstöllä vuosityöaika
ylittää sadoilla tunneilla sopimuksessa
määritetyn. Työajan
nimellinen lisäys tuskin vaikuttaisi
todelliseen vuosityöaikaan
juurikaan.
Yliopistojen ja tutkimuslaitosten
osalta kilpailukykyyn vaikuttavia
keinoja löydetään toisaalta,
työn tuottavuuden nostamisesta.
Tämä tapahtuu silloin kun olosuhteet
mahdollistavat riittävän
panostuksen ja kunnollisen keskittymisen
keskeisiin työtehtäviin
eli tutkimukseen ja opetukseen.
Keinoja tuottavuuden nostoon
voi löytyä esimerkiksi satsauksista
teknologian kehittämiseen,
koulutukseen tai innovaatioihin.
Tuottavuuden nosto on asiantuntijatyössä
harppauksia uuteen sen
sijaan että pyritään tekemään vanhaa
niukkenevin resurssein.
Oma työyhteisöni Helsingin yliopistossa
on melkoisella järkytyksellä
seurannut Suomen hallituksen
toimia ja suunnitelmia liittyen
tulevien vuosien budjetteihin. Samat
huolet jaetaan varmasti myös
muissa yliopistoissa. Valtiovarainministeriön
elokuussa julkistaman
budjettiesityksen mukaan yliopistoihin
kohdistuu vuonna 2016
noin 100 M€ vähennykset. Luku
on hieman epätarkka, koska VM:n
ja OKM:n luvut poikkeavat paikoin
toisistaan. Tämän lisäksi tulee yliopistoindeksin
poistumisen aiheuttama
reaalinen vähennys.
Luvut ovat kovia ja vähennykset
tulevat kohtuuttoman nopealla
aikataululla. Näillä leikkauksilla ei
satsauksia uuteen ja tasokkaaseen
toimintaan juuri tehdä ja tavoiteltu
tuottavuuden nosto uhkaa jäädä
haaveeksi.
Kaarle Hämeri
puheenjohtaja, Professoriliitto
- Painetussa lehdessä sivu 2
|