6/14

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
     

    Kirja-arviot

    Krogeruksen Kuusi

    Tellervo Krogerus:
    Sanottu, tehty. Matti Kuusen elämä 1914 – 1998.
    Siltala 2014.

    Upeaa, että niin epäsovinnaisen henkilön kuin professori Matti Kuusen elämäkerran laatijaksi on saatu niin rohkea ja omaperäinen kirjoittaja kuin Tellervo Krogerus. Sata vuotta sitten syntynyt Kuusi oli Helsingin yliopiston suomalaisen ja vertailevan kansanrunoustieteen professori ja alan monipuolinen tutkija. Oppiaineen nimi on nykyisin folkloristiikka.

    Lukijan ei tule kauhistua. Teos sisältää kaiken mahdollisen, mitä kansakunnan kaapin päälle kohotetun professorin, tutkijan ja kulttuurivaikuttajan keskeisestä elämästä halutaan tietää ja mikä monia lukijoita ensisijaisesti kiinnostaa. Kouluvuodet ja koulumenestys, aineyhdistelmä, opintojen vauhti ja laajuus. Professuurin haku valituksineen ja muine ikävine intrigeineen, joiden läpikäynti on vähällä lamaannuttaa herkemmän lukijan.

    Innovatiivisuuden puutteesta Kuusta ei voi moittia, silloinkaan kun hänen ratkaisuistaan on toista mieltä. Professorina hän poisti aineensa laudatur-vaatimuksista kaikki tentittävät teokset ja määräsi kokoamaan seitsemässä tunnissa (!) ainekset puolen tunnin esitelmään annetusta aiheesta.

    Kirjan sivumääräkään (856 s.) älköön kauhistuttako. Kauppalaskuja ja perittyjä kengännauhoja ei ole analysoitu. Sivujen paljous johtuu muista syistä.

    Esimerkiksi siitä, että Krogerus on persoonallinen elämäkerturi: hänellä on rohkeutta poiketa näennäisesti syrjä- hyvä ettei harhapoluille. Ja juuri sieltä löytyvät elämäkerran kohdetta syvimmin valaisevat ja kunkin ajan kulttuuritaustaa parhaiten esiintuovat kohdat. Monelta, vallankin nuorempien lukijain osalta, jo unohduksiin painuneet merkkihenkilöt heräävät eloon, kun Krogerus 80 vuotta vanhaa opintokirjaa selatessaan ei tyydy pudottelemaan kylmästi historiallisia nimiä vaan luonnehtii monelta kantilta, millainen oli Kuusenkin akateemisena lausunnan opettajana Eero Salola tai Kaarlo Marjanen tai Erkki Kivijärvi. Tai jo kouluaikana Niilo Lehmuskoski. Neljän merkittävän lausujapersoonan työn kokemusten kuvailu kertoo tämän taiteenalan suuresta merkityksestä kohdehenkilölle. Keskustelut lausunnasta huipentuivat keskusteluun lausuttavasta runosta ja veivät siitäkin edemmäs, runouden tarkasteluun yleensä.

    Sama koskee eräitä työtoveri- ja oppilaskontakteja, joita Kuusi piti mieluusti yllä myös kirjeitse. Tältä puolelta on kirjassa lämminhenkinen kertomus Suomessa jo paljolti unohdetusta, joskin kansainvälisesti tunnetusta antropologian professorista Elli-Kaija Köngäs-Mirandasta, joka oli myös kaunokirjallisuuden suomentaja.

    Ja kuinka osuvasti Kuusta kirjallisuuden lukijana hahmottaakaan hänen 1950-luvun radiopakinansa Mitkä kirjat ottaisin yksinäisyyteen? Niitä olisivat muun muassa Edda, kreikankielinen Raamattu ja Proustin A la recherche du temps perdu. Luettelo antaa kuvan oppineesta muttei vähääkään snobbailevasta ihmisestä. Alkukieliset otsikot muistuttavat nykylukijaa siitä, että ennen osattiin yliopistoissa muutakin kuin englantia — ja että tuolloin noita teoksia ei ollut suomeksi saatavissakaan.

    Hienosti sanotussa ja tehdyssä työssä häiritsee ainoastaan pari seikkaa.

    Miksi eräiden lukujen otsikot ovat sivun viimeisellä rivillä? Ja eikö kustantamossa ole ketään, joka kärsisi ns. ikänäöstä? Toisin sanoen, miksi fontti on olemattoman pieni mutta riviväli turhankin suuri? Asian soisi olevan mieluummin päinvastoin.

    Esko Karppanen


    Huippumatemaatikon elämästä ei puuttunut väriä

    Olli Lehto:
    Tieteen huipulla. Lars Ahlforsin elämä.
    Suomen tiedeseura 2013. 150 s.

    Matematiikkaa on kutsuttu tieteiden kuningattareksi, ja kuninkaallinen asema matematiikalla on siinäkin mielessä, että se on jäänyt alan ulkopuolisille hyvin etäiseksi ja tavoittamattomaksi. Tämä on yksi syy myös siihen, että Lars Ahlfors (1907—1996) on suurelle yleisölle varsin tuntematon nimi, vaikka tämä matematiikan uranuurtaja on kansainvälisesti hyvin arvostettu ja saanut melkein kaikki alan palkinnot ja muut kunnianosoitukset.

    Vaikka Alhlfors piti matematiikkaa elämänsä päätehtävänä, hänen henkilökohtainen elämänsä on kaikkea muuta kuin paperinmakuinen. Ahlforsin kollega ja ystävä Olli Lehto onkin kirjoittanut matemaatikon elämäkerran suurta yleisöä varten, kuin houkuttamaan tutustumaan tähän vaikeaan mutta kiehtovaan alaan.

    Ahlfors oli ihmelapsi, ja jo neljävuotiaana laski ensimmäiset laskunsa. Kouluaikoina hän vihasi sunnuntaita ja lomia, koska silloin ei ollut mitään tekemistä. Opettaja pyysikin Ahlforsia laatimaan muille oppilaille tehtäviä hänen puolestaan.

    21-vuotiaana Ahlfors oli jo menossa Zürichiin huippumatemaatikko Rolf Nevanlinnan mukana, jonka oli määrä toimia Weylin väliaikaisena professuurin haltijana. 20-luvulla Ahlfors aloitti julkaisemisen, joka tuotti merkittäviä töitä viidenkymmen vuoden ajan.

    Ahlfors olikin aina askeleen tai useampia muita edellä, ja sai niin lukuisia seuraajia, että voisi melkein puhua ahlforsilaisuudesta. Hän oli ensimmäinen matemaatikko, joka on saanut sekä Wolfin palkinnon että Fieldsin mitalin, jonka Ahlforsin tyttäret lahjoittivat 2004 Helsingin yliopiston museoon.

    Ahlfors ei ihmisenä ollut tylsä ja eristäytynyt työmyyrä, vaan hyvinkin sosiaalinen ja maanläheinen. Kun häneltä kysyttiin mitkä ovat hänen tärkeimmät elämänarvonsa, alkoholi vei ensimmäisen sijan ja matematiikka tuli vasta toiselle sijalle yhdessä seksin kanssa. Ahlfors otti jopa joskus ryypyn pari ennen luentoa eikä silti seonnut laskuissaan.

    Elämäkerta myös vie lukijan kauaksi tutkijankammioista matkalle Eurooppaan ja etenkin Amerikkaan, missä Ahlfors vietti suurimman osan elämäänsä ja työskenteli Harvardin yliopistossa. Tämä lieneekin toinen syy siihen, että Ahlforsia ei kovin moni tunne Suomessa.

    Tieteen huipulla -kirjassa on myös ongelmansa. Vaikka Lehto kuvaa kollegansa elämää värikkäästi ja vetävästi, tyyli muuttuu aina kun tulee puhe matematiikasta: "Tasoalueen diffeomorfismilla on kussakin pisteessä osittaisderivaatat eri suuntiin, ja näiden derivaattojen itseisarvojen maksiimin ja minimin suhde on kuvauksen dilataatio kyseisessä pisteessä."

    Lukijalle ei jää Ahlforsin varsinaisesta työstä käteen juuri mitään muuta kuin tieto, että hänen suurimmat saavutuksensa kiteytyvät funktioteoriaan. Teoriaa vanhanaikaiseksi syyttäville Ahlfors puolustautui toteamalla: "funktioteoria on kuin seksi, aina se on olemassa".

    Väkisin jääkin kirjan luettuaan pohtimaan, millaisin sanoin ja lausein mestari olisi itse esitellyt matemaattisia saavutuksiaan aiheeseen perehtymättömälle maallikolle, jos Tieteen huipulla olisi ollut omaelämäkerta.

    Pekka Wahlstedt


    • Painetussa lehdessä sivu 44