ACATIIMI 6/13 tulosta | sulje ikkuna

Hallitusten päätöksiä

YLL:n hallitus 23.5. ja 26.5. 2013

  • Keskusteli Akavatalon remontin liitolle aiheuttamista toimista.
  • Liiton hallitus arvioi omaa toimintaansa hallituskaudella.
  • Keskusteli liiton toimintasuunnitelmasta 2013-2014.
  • Sai selvityksen YLL:n opetuksen kehittämisen stipendin 2013 hakutilanteesta.
  • Päätti liiton Tarkennetun tavoiteohjelman 2013-2015 painatuksesta.

Professoriliiton hallitus 7.6.2013

  • Merkitsi tiedoksi seuraavat liiton antamat lausunnot ja kirjelmät:
    • kirje UNIFIlle yliopistojen turvallisuusohjeista,
    • lausunto sivistysvaliokunnalle yliopistolain muutosesityksestä, joka koskee yliopistojen koulutusvastuiden täsmentämistä.
  • Merkitsi tiedoksi seuraavat sidosryhmätapaamiset:
    • valtioneuvoston alaisen tutkimus- ja innovaationeuvoston sihteeristö 27.5.,
    • Aalto-yliopiston johto 6.6.
  • Käsitteli liiton talousasioita.
  • Totesi, että myös professorijohdannaisten nimikkeiden käyttöä tulee yliopistoissa lähestyä professorin lakisääteisten tehtävien kautta. Vertaisarviointi tulee suorittaa myös valittaessa Professor of Practice -tehtävään ja muihin vastaaviin tehtäviin.
  • Käsitteli työmarkkinatilannetta, mm. TTY:n Porin yksikössä käynnissä olevia YT-neuvotteluita.
  • Sai raportin Suomessa 3. — 5.6. järjestetystä pohjoismaisten yliopistojärjestöjen seminaarista.

Tieteentekijöiden liiton hallitus 24.8.2013

  • - Keskusteli liiton päätöksentekojärjestelmän kehittämisestä. Liiton jäsenyhdistyksiä oli pyydetty käsittelemään päätöksentekojärjestelmää ja järjestötyöryhmä oli laatinut vastausten pohjalta muistion. Varapuheenjohtajien toimikauden pidentämistä kahteen vuoteen kannatettiin.
  • Päätti, että liiton uusille verkkosivuille tulee blogitoiminto, johon mm. hallituksen jäsenet ja jäsenyhdistysaktiivit voivat kirjoittaa blogeja ajankohtaisista aiheista.
  • Päätti Vuoden tieteentekijän valinnasta ja julkistusajankohdasta. Vuoden tieteentekijä julkistetaan Helsingin kirjamessuilla 25.10. Informaatioalan akateemisten Messuseminaarin yhteydessä.
  • Keskusteli OKM:n hallinnonalan budjettiehdotuksesta sekä mahdollisesti tulossa olevista rakenteellisista uudistuksista opintoaikojen vauhdittamiseksi.
  • Merkitsi tiedoksi, että Professoriliiton kanssa yhdessä järjestettävä Communicatio Academica –tapahtuma pidetään Jyväskylässä 10.1.2014.
  • Painetussa lehdessä sivu 42

ACATIIMI 6/13 tulosta | sulje ikkuna