ACATIIMI 6/13 tulosta | sulje ikkuna

TTY:ssä neljännet yt:t vuoden sisällä

Tampereen teknillisessä yliopistossa aloitettiin elokuussa neljännet yt-neuvottelut vuoden sisään. Kaksi ensimmäistä liittyi organisaatiouudistuksiin ja ne koskivat lähinnä tukihenkilöstöä. Loppukeväisissä Porin laitoksen yt-neuvotteluissa päädyttiin koko henkilöstöä koskeviin lomautuksiin. Ensimmäiset lomautusjaksot olivat kesällä ja seuraavat ovat lokakuussa. Ensimmäisten lomautusjaksojen pituus vaihtelee yhdeksästä päivästä kahteen viikkoon. Määräaikaista henkilöä ei voi lomauttaa.

Elokuun alkupuolella pääluottamusmiehet saivat tähän asti rajuimman yt-neuvottelualoitteen. Se koskee Elektroniikan ja tietoliikennetekniikan laitosta, jolle on asetettu loppuvuotta koskeva 400 000—500 000 euron säästötavoite. TTY:n jukolaisen pääluottamusmiehen Antti Niemistön mukaan tätä tavoitetta on hankalaa, ellei mahdotonta saavuttaa ilman irtisanomisia.

— Puolen miljoonaan euroon ei päästä, vaikka koko laitoksen väki, määräaikaisia lukuun ottamatta, olisi lomautettuna koko loppuvuoden, Niemistö toteaa.

Neuvotteluiden arvioidaan johtavan enimmillään kymmenen henkilön irtisanomiseen ja 50 lomauttamiseen. Niemistön arvion mukaan parikymmentä näistä on jukolaisia. Lisäksi laitoksen koko henkilöstöä koskevat osa-aikaistamiset, tehtävien muutokset ja eläkejärjestelyt. Neuvottelujen ulkopuolelle jää neljä menestyvää tutkimusryhmää, joiden nimet oli yksilöity hallintojohtajalta tulleessa neuvottelualoitteessa.

— Tutkimusryhmien rankkaus ei vahvista laitoksen ilmapiiriä. Muitakin säästökeinoja pitää miettiä kuin henkilöstöön kohdistuvia. Tilakysymysten ja lisärahoituksen hakemisen on syytä olla esillä, Niemistö huomauttaa.

Tampereen teknillinen yliopisto tuotti viime vuonna noin 9 miljoonaa euroa ylijäämää. (Ks. tilinpäätösjuttu)

Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 9

ACATIIMI 6/13 tulosta | sulje ikkuna