Työpaikasta tuli turvaton

Kokenut professori kertoo, kuinka häiriintynyt opiskelija pelotteli koko laitoksen suunniltaan.

"Olen kohta 40 vuotta tehnyt näitä hommia, mutta toista lähellekään tällaista tapausta ei ole kohdalle sattunut.

Tämä nainen teki meillä maisterin tutkintoa kolmisen vuotta sitten. Aika pian kävi selville, että hänen kotimaassaan suorittamat tutkintonsa eivät antaneet meillä vaadittuja tietoja. Kielitaitokaan ei riittänyt kovin pitkälle.

Muiden seminaariryhmän opiskelijoiden ansiosta homma pysyi kuitenkin aika hyvin kasassa. Heille täytyy todella antaa kiitos. He toimivat välittäjinä ja selvittivät tälle naiselle, ettei vaatimuksia ollut keksitty hänen kiusakseen.

Melkein loppuun asti meni ihan hyvin, mutta sitten hänelle tuli ilmeisesti kiire. Hän halusi välttämättä jättää gradunsa, vaikka minä olisin halunnut siihen muutoksia. Vetäydyin itse pois tarkastajan roolista, mikä myöhemmin osoittautui viisaaksi. Molemmat tarkastajat hylkäsivät työn.

Sanoin, että kyllä tämä tästä. Tehdään vähän töitä ja kyllä se siitä.

Vastaanotolta hän lähti vielä ihan rauhallisesti, mutta seuraavana päivänä tuli sähköpostissa viestiä, että ’minun täytyy saada tämä tutkinto, ja jos en saa, en tiedä mitä tapahtuu’.

Rauhoittelin häntä, mutta pian hän alkoi pommittaa viesteillä myös tarkastajia ja uhkasi ryhtyä nälkälakkoon laitoksen oven edessä. Sitten hän kirjoitti aikovansa tappaa itsensä ja kaikki laitoksen työntekijät. Hänen vanhemmillaan oli kuulemma sellaisia yhteyksiä, että he hoitaisivat kyllä homman loppuun vaikka hän itse kuolisi.

Silloin oli pakko ottaa yhteyttä turvallisuuspäällikköön. Tyttö vain jatkoi kirjoittamistaan.

Pohdimme pitkään, pitäisikö ottaa yhteyttä poliisiin ja yrittää saada hänet karkotettua maasta. Siihen uskottiin olevan perusteita. Mietimme kuitenkin, että jos hän lähtee ilman tutkintoa ja hänellä todella on jotain mafiayhteyksiä, uskaltaako maailmalla enää liikkua.

Sain yhteyden hänen Suomessa mukana olleeseen mieheensä, joka oli hyvin huolissaan. Se helpotti vähän, ja sain houkuteltua naisen käymään luonani.

Tästä piti tietysti kertoa kaikille työntekijöille ja vahtimestareille. Osa ei uskaltanut tulla kolmeen päivään töihin ollenkaan. Käytävillä liikuttiin hyvin varovasti ja katseltiin nurkkien taakse, ettei kukaan ole kytiksessä.

Hän tuli sitten vastaanotolleni, jossa turvallisuuspäällikkö oli kanssani. Naisen tosin annoimme ymmärtää, että turvallisuuspäällikkö on toinen opettaja.

Nainen aloitti aikamoisilla uhkauksilla, mutta saimme hänet rauhoitettua. Sitten hän purskahti itkuun. Sanoin, että ei gradun teko ole helppoa, muutenhan kaikki olisivat maistereita. Se rauhoitti, mutta parin tunnin päästä sähköposti oli taas täynnä tappouhkauksia.

Otin uudestaan yhteyttä hänen mieheensä, ja hän ilmeisesti sai vaimonsa hoitoon. Seuraava sähköposti oli jo vähän rauhallisempi, ja hän tuli taas käymään. Järjestimme turvamiehen ovelle, mutta nainen oli ilmiselvästi saanut lääkitystä, hän oli paljon rauhallisempi.

Syrjäytimme kaksi alkuperäistä tarkastajaa ja kävimme töihin. Tapasin naista parin viikon ajan melkein päivittäin enkä tehnyt paljon muuta.

Monta kertaa kävi mielessäni, että olisin vain häipynyt ja antanut poliisin hoitaa tapauksen. Laitoksella keskustellessamme tulimme kuitenkin tulokseen, että vähemmällä pelolla pääsemme, jos hoidamme homman loppuun asti. Jos hänet olisi karkotettu, luulen, että täällä olisi aina vähän pelätty, kun joku tulee samasta maasta.

Gradusta tuli ihan kohtalainen, se meni lubenterina läpi. Nainen ja hänen miehensä olivat aika tyytyväisiä, ja pian he lähtivät maasta. En ole kuullut heistä mitään sen jälkeen enkä toivottavasti kuulekaan.

Jälkikäteen ajatellen voi sanoa, että jos olisi tiennyt, minkälainen nainen on opiskelijana tasoltaan, häntä ei ikinä olisi pitänyt ottaa. Jos hänet olisi haastateltu, olisi heti selvinnyt, ettei hänen englannin kielen taitonsa olisi riittänyt. En tiedä, oliko gradukaan lopulta hänen itsensä kirjoittama. Onneksi jättäydyin ensimmäisellä kerralla pois tarkastajan roolista. Se mahdollisti sen, että pystyin operoimaan tässä tilanteessa.

Ilman turvallisuusihmisten apua emme olisi osanneet hoitaa tätä oikein. Turvallisuuspäällikön rooli oli hyvin tärkeä. Kävimme monia keskusteluja, ja naisen kanssa keskustellessamme hänen sanavalintansa saattoivat olla paljon tärkeämpiä tilanteen laukaisemisessa kuin minun. Sanoinkin, että hänen ammattitaitonsa huomaa.

Toisaalta lohdutti, kun turvallisuuspäällikkö sanoi, että vastaavia tapauksia on ollut muitakin. Toisaalta se huolestutti ja pysähdytti, että todellako näitä on joka vuosi?

Vaikka minulla on aiemmin ollut erittäin positiivisia kokemuksia naisen kotimaasta tulleista opiskelijoista, en ole ottanut tapauksen jälkeen yhtäkään opiskelijaa siitä maasta. Ymmärrän, että se on väärin ja ehkä rasismia tai jotain. Usein olen hakijoille suoraan sanoen valehdellutkin, että meillä ei ole tilaa. Olen pahoillani, mutta en vain ole uskaltanut, enkä minäkään ihan pieni kaveri ole. En myöskään halua, että kukaan tappaa itseänsä takiani. Sillä lailla on pelottanut edelleen.

Otin vasta nyt ensimmäisen opiskelijan samasta maasta. Mietin sitä pitkään, mutta hänellä oli niin hyvät paperit ja tiedekunnan valintalautakunta takanaan. Toivottavasti tein oikein päätöksen, syksyllä sen näkee. Voi olla, että olen hänen kanssaan vähän varovaisempi.

En haluaisi kenellekään samanlaista kokemusta, mutta toivon, että kollegat edes jollakin ajattelun teoreettisella tasolla varautuisivat siihen, että tällainen tapaus voi joskus osua omalle kohdalle.

Omalla nimelläni en halua tästä julkisesti kertoa, ihan varmuuden vuoksi.”

• Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 18