6/09

  • pääsivu
  • sisällys

  •  

     

     

    Kolumni Jaana Parviainen

    Käyttöliittymä liittyy käyttäjään

    Jos pitäisi valita rumin suomenkielen sanoista, ’käyttöliittymä’ olisi oman listani kärjessä. Käyttöliittymä ei ole vain harvinaisen tympeä sana, vaan se kuvaa myös erittäin huonosti kohdettaan. En tiedä kuka sanan on keksinyt ja milloin, mutta käyttöliittymät ovat niistä ajoista muuttuneet ja muotoutumassa edelleen. Englanninkielen käsite ’interface’, rajapinta, kuvaa huomattavasti paremmin tätä ilmiötä.

    Fenomenologina tähyän sanojen ja käsitteiden taakse; yritän tavoittaa epämääräiset tai intuitiiviset kohteet arkipäiväisen, poliittisen tai tieteellisen kielenkäytön takaa. Uudet teknologian käsitteet ovat erityistä herkkua fenomenologille, koska nämä sanahirviöt näyttäytyvät yhtä lapsellisen kömpelöiltä kuin uudet tekniset laitteet kymmenen vuoden päästä. Ajatellaanpa vaikka ihmiskeskeistä teknologiaa tai käyttäjäkeskeistä suunnittelua. Tällainen tavallinen humanisti voisi luulla, että hamsterin juoksupyörä ei ehkä kuulu ihmiskeskeisen teknologian piiriin, koska pääsääntöisesti juuri ihmiset käyttävät teknologiaa. Asia ei ole kuitenkaan näin yksinkertainen. Uuden paradigman taustalla on hämmentävä huomio, että aikaisemmin teknologiaa ei ole ajateltu käyttäjän näkökulmasta. Nyt tarvitsee vain selvittää se ihminen.

    Tämä ihminen on jo aiheuttanut jokin verran päänvaivaa uusien käyttöliittymien suunnittelijoille. Osa suunnittelijoista pitää ihmistä vain haasteena ja kehittää tuttuja mustia laatikoita entiseen malliin. Jotkut taas ovat innostuneet tästä ihmisestä niin paljon, että käyttöliittymä on ilmiönä muuntautumassa monimutkaiseksi rykelmäksi erilaisia mahdollisia rajapintoja ihmisten ja teknologioiden välillä. Liittyäkseen ihmiseen käyttöliittymät eivät voi olla pelkästään teknisiä, vaan niiden on oltava myös jossain määrin sosiaalisia, affektiivisia, poliittisia, hiljaisia, äänekkäitä, kosketettavia tai liikkuvia. Moniin käyttöliittymiin on rakennettu sosiaalisuus tai ne keksitään tai ne kehittyvät ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa kuten vaikkapa Facebook ja Twitter. Koska käyttöliittymä nykyään muistuttaa enemmän hiirenloukkua kuin itse hiirtä, on varsin selvää, että teknologian käyttö puhumattakaan liittymän käytöstä on muuttunut hyvin hankalaksi. Käyttöliittymän luonteeseen kuuluu, että se häviää käytössämme. Se muuttuu osaksi toiminallisuuttamme ja koko elämäntyyliämme, ja meidän on yhä vaikeampaa tavoittaa sitä konkreettisena esineenä.

    Filosofit ovat perinteisesti nähneet teknologian ongelmat vain käsitteellisinä ongelmina. Harva on halunnut pureutua erääseen teknisiä tieteitä vaivaavaa ongelmaa, jota kutsuisin “ajattelun logistiikaksi”. Ajattelun logistiikka näyttää vaativan jonkin, joka siirtää jotakin jonnekin tehdäkseen sillä itse lopulta jotakin, mutta kukaan ei enää muista minkä takia. Ajattelun logistiikka alkaa käydä aikamoiseksi rasitteeksi insinööreille ja nörteille itselleen, kun he yrittävät pähkäillä, keitä ihmiset ovat, miten he toimivat ja ennen kaikkea, miten he kehollisesti ajattelevat. Jopa minun kaltaisia fenomenologeja on alettu huudella apuun, kun yritetään selvittää, mitä näissä rajapinnoissa oikein tapahtuu. Rajapinnoissa syntyvä informaatio kun on multimodaalista ja intuitiivista.

    Työskentelin viime kevään Itävallassa erään uuden käyttöliittymän parissa. Yksinkertaisesti ilmaistuna tämä käyttöliittymä on eräänlainen virtuaalinen instrumentti, jota soitetaan liikkumalla. Lievästi huvittavaa oli se, että kehittäjät itse olivat hiukan pihalla, mitä olivat tulleet kehittäneeksi. Tehtäväni kehon fenomenologina oli kehittää analyysivälineitä, joilla tämä soneettis-taktis-kinesteettisen rajapinnan toiminnallisuus avautuisi. Rajapinnassa näyttää todella tapahtuvan paljon ja varsin mielenkiintoisia asioita. Tietyissä olosuhteissa äänellä näyttäisi olevan taipumus ilmetä ikään kuin materiaalina ja synnyttää kuulijassa haptisia illuusioita. Tai kuten ohjelmistosuunnittelija asian ilmaisisi: ohjelmistotuotteen käytön osaaminen perustuu käyttöliittymän havaitsemiseen ja ymmärtämiseen.

    Kolumnisti toimii tutkijana Tampereen yliopiston Historiatieteen ja filosofian laitoksessa