6/09

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Eteläranta 10:n kolmannen kerroksen kabineteissa oli vielä elokuun alkupuolella hiljaista. Yksityisen Opetusalan Liiton toimitusjohtaja Nina Pärssinen on raivannut syyskauden kalenterinsa yliopistoalan neuvotteluille.

     

    Yliopistohenkilöstön neuvottelut Etelärantaan

    Uusi yliopistolaki ja ennen kaikkea työsopimussuhteisiin siirtyminen ratkaisi sen, että yliopistojen henkilöstön palkkauksesta ja muista palvelussuhteen ehdoista neuvotellaan jatkossa Eteläranta 10:ssä. Suomen yliopistojen työnantajayhdistys SYTY ry päätti elokuun alussa liittyä Yksityisen Opetusalan Liiton ja sitä kautta Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n jäseneksi. Neuvottelupöydässä yliopistotyönantajan pääneuvottelijana toimii Yksityisen Opetusalan Liiton toimitusjohtaja Nina Pärssinen.

    Toimitusjohtaja Nina Pärssisen syyskauden kalenteri meni uusiksi SYTYn hallituksen 7. elokuuta tekemän päätöksen johdosta. Viikko kesälomastakin jäi odottamaan rauhallisempia aikoja. Työt ovat alkaneet uuteen sektoriin tutustumisella.

    Yksityiseen Opetusalan Liiton jäseninä oli ennen elokuun alkua 290 yksityistä koulutuksen järjestäjää, mm. ammattikorkeakouluja ja muita yksityisiä oppilaitoksia. Niiden palveluksessa oli yhteensä noin 16 000 henkilöä. Yliopistoissa on töissä kaikkiaan noin 33 000 henkilöä, joten tässä mielessä liiton koko kasvoi kertarysäyksellä yli 200 prosentilla. Liiton lokakuun vuosikokouksessa valittavan hallituksen kokoonpanoon päätös tulee luonnollisesti vaikuttamaan.

    Yliopistojen jäsenyys merkitsee myös sitä, että YOL:n toimistoon rekrytoidaan vielä tämän syksyn aikana useampia työmarkkinaosaajia yliopistojen neuvottelutoimintaa varten. Neuvottelujen lisäksi väkeä tarvitaan myös koulutusta ja jäsenneuvontaa varten.

    - Nykyisenkin henkilöstömme toimenkuvat ovat melko laajat, joten haemme nimenomaan moniosaajia, Pärssinen toteaa.

    Neuvottelutoiminta lähtee käyntiin

    Nina Pärssinen arvelee, että yliopistohenkilöstön siirtyminen ensi vuoden alusta työsopimussuhteisiin, oli se niitti, jonka viime kädessä ratkaisi yliopistotyönantajan liittymisen EK:n siipien suojaan.

    - Työsopimuspuolen juridiikan hallinta on meillä hyvää. Lisäksi edustamiemme ammattikorkeakoulujen sopimukset muun muassa työaikajärjestelyjen osalta ovat aika lähellä yliopistojen työaikasopimuksia.

    Yliopistohenkilöstöä koskevan uuden työehtosopimuksen aikaan saaminen on ensimmäinen iso urakka. Muotisana “haasteellinen” on melko lievä ilmaus neuvottelujen aikataululle – sopimus tulisi saada aikaan noin kolmessa kuukaudessa. Kutsut osapuolille ovat lähteneet ja neuvottelut alkavat syyskuun puolivälissä.

    Ainakin näin alkuvaiheessa pöydässä istuvat nykyiset pääsopijajärjestöt. Eli tämän lehden lukijakunnan palkoista ja muista palvelussuhteen ehdoista neuvottelee Julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö JUKO ry. Työnantajapuolella on Nina Pärssisen ohella, ainakin osan aikaa, edustaja myös SYTYn organisaatiosta. Lisäksi Pärssinen käy säännöllisesti informoimassa SYTYn hallitusta neuvottelutilanteesta. Mahdollisesti yliopistotyönantaja perustaa myös joidenkin yliopistojen henkilöstöjohtajista koostuvan taustaryhmän neuvottelujen tueksi.

    - Tarkoituksena on neuvotella pelkästään tekstikysymyksistä. Palkankorotusprosenteista ei nyt alkuvaiheessa puhuta ollenkaan.

    Palkkausjärjestelmään ei heti kosketa

    Joissakin yliopistoissa on elätelty toiveita, että uuden yliopistolain myötä päästään kohta eroon myös työlääksi koetusta palkkausjärjestelmästä. Tässä ne joutuvat kuitenkin pettymään: vaivalla aikaansaatua palkkausjärjestelmää ei ole tarkoitus ryhtyä heti rukkaamaan. Työnantajapuolellakin ymmärretään hyvin se, että uusi yliopistolaki tuo mukanaan niin paljon isoja muutoksia, että kaikkea ei ole mahdollista uudistaa samassa tahdissa.

    - Palkkausjärjestelmiä ei tehdä päivässä. Mutta toki ajan kanssa palkkausjärjestelmää tulee myös kehittää.

    Pärssisen mielestä mikään palkkausjärjestelmä ei saa olla liian kaavamainen. Asiantuntijatyössä, jota on nimenomaan yliopistoissa tehtävä työ, osaaminen on keskeinen kriteeri, jonka pitää korostua.

    Henkilöstöpolitiikka jää yliopistoille

    Yksityisen Opetusalan Liitto käynnisti 2008 projektin, jonka työnimenä oli “Koulutuksen tulevaisuus 2015”. Osana tätä projektia liitto laati vision ja strategian sekä hyväksyi liiton arvot. Projektista on valmistunut visuaalisesti tyylikäs painotuote Kasvun kirja. (Kirjanen löytyy mm. liiton sivustolta: www.opetusala.fi.) Kasvun kirjassa korostetaan, että YOL on edunvalvonnan edelläkävijä. Mitä se merkitsee?

    - Pyrimme edistämään uudenlaista työmarkkinapolitiikkaa. Mielestämme jo kliseiseksi muodostuneen sanonnan mukaisesti vastakkain asettelun aika on ohi – myös työmarkkinapolitiikassa ja johtamisessa.

    - Emme halua olla edistämässä yksipuoliseen, määräämiseen perustuvaa johtamista, vaan peräänkuulutamme uudenlaista johtamista.

    Yliopistolain myötä yliopistojen työnantajarooli suurenee. Vaikka varsinainen neuvottelutoiminta hoidetaan SYTYn ja YOL:n yhteistyönä, henkilöstöpolitiikka jää kuitenkin yliopistojen kontolle.

    - Yliopistoissa johtamisen tulee olla erilaista kuin tuotantoon perustuva johtamiskulttuuri. Ihmisten motivoinnilla on keskeinen merkitys.

    Työmarkkinapolitiikan murros

    Kasvun kirjassa havainnollistetaan ennakointikartan avulla työmarkkina- ja elinkeinopolitiikan historiaa, nykyhetkeä ja tulevaisuutta. Työmarkkinapolitiikassa historiaan luetaan keskitetyt ja jäykät liittokohtaiset sopimukset sekä korporatiiviset sopimusjärjestelmät. Tulevaisuuteen sijoitetaan joustava työehtosopimuskulttuuri sekä kehittynyt paikallisen sopimisen käytäntö.

    Yliopistojen kohdalla tämä merkitsee Nina Pärssisen mukaan sitä, että keskustaso ei määrää kaikkea. Perusasiat tulevat sieltä, mutta kukin yliopisto itse ratkaisee sen, millainen työnantaja se haluaa olla.

    Yksityisen Opetusalan Liitto ei aio puuttua arjen johtamiseen. Työnantajakulttuuri voikin jatkossa lähteä yliopistoittain yhä enemmän erilaistumaan.

    - Voimme tarjota koulutusta ja valmistella erilaisia opaskirjasia, mutta kädestä pitäen yliopistojen johtamista ei lähdetä neuvomaan.

    Nina Pärssinen on jo nyt käynyt monissa yliopistoissa puhumassa, kun niistä on pyydetty: tule nyt meille kertomaan, mikä on työsopimus. Osana Koulutuksen tulevaisuus 2015 -projektia liitto käynnistää vuoden 2009 - 2010 aikana “Hyvinvoiva oppilaitos” -hankkeen, jota myös Kasvun kirjassa lyhyesti esitellään.

    Mukavat yliopistomuistot

    Akavalainen järjestökenttä ei ole Nina Pärssiselle vierasta. Asianajotoimistossa työskennellessään ja ollessaan Nuoret Lakimiehet ry:n puheenjohtaja hän oli muutaman vuoden mukana Suomen Lakimiesliiton hallituksessa. Yliopistobyrokratiakaan ei ole tuntematonta: opiskeluaikana Helsingin yliopiston oikeustieteellisessä tiedekunnassa hän kuului ainejärjestön hallitukseen ja tiedekuntaneuvostoon.

    - Opiskeluaika oli niin mukavaa, että viihdyin yliopistolla kahdeksan vuotta. Olin aktiivisesti mukana myös Karjalaisen Osakunnan toiminnassa.

    Yksityisen Opetusalan Liiton palveluksessa Pärssinen on ollut vuodesta 2004. Hektisestä neuvottelutoiminnasta irrottautumiseen auttaa vapaa- aikana luonnossa liikkuminen ennen kaikkea kahden lintukoiran kanssa.

    Teksti: Kirsti Sintonen
    Kuvat: Veikko Somerpuro

    Nina Pärssinen

    • syntynyt 1961 Lahdessa
    • oikeustieteen kandidaatti, Helsingin yliopisto 1990
    • Asianajotoiminnassa 1990-1997, Työsuhdejuristit Oy 1997-2001 ja Palvelutyönantajat 2001-2004
    • Yksityisen Opetusalan Liiton toimitusjohtaja vuodesta 2004
    • harrastukset: kaksi lintukoiraa, metsäkanalintujen metsästys, luonnossa liikkuminen


    Yksityisen Opetusalan Liitto ry

    • toiminut työantajajärjestönä vuodesta 1993 lähtien ensin Palvelutyönantajien (PT) ja sittemmin Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n jäsenliittona
    • päättävät elimet: vuosikokous ja hallitus
    • ennen yliopistoja jäsenenä 290 yksityistä opetuksen ja koulutuksen järjestäjää (peruskouluja ja lukioita, ammatillisia toisen asteen oppilaitoksia, ammattikorkeakouluja, taiteen perusopetuksen oppilaitoksia, vapaan sivistystyön oppilaitoksia sekä aikuiskoulutusta antavia oppilaitoksia); näissä yhteensä 16 000 työntekijää
    • Suomen yliopistojen työnantajayhdistys SYTY ry päätti liittyä jäseneksi 7.8.2009; samalla liiton edustamien koulutuksen järjestäjien henkilöstön yhteismäärä nousi 33 000:lla
    • liitto neuvottelee yksityistä opetusalaa koskevan yleissitovan työehtosopimuksen sisällön yhdessä työntekijöitä edustavien järjestöjen kanssa
    • liiton tehtävänä on myös valvoa jäsentensä elinkeinopoliittisia etuja