Apurahatutkijat työyhteisön jäseniksi

Apurahatutkijoiden sosiaali- ja työttömyysturvaan tulee vihdoin kohennusta, mutta monella yliopiston laitoksella he ovat edelleen paarialuokkaa. Helsingin yliopiston tutkijanaisten kysely paljasti karun tilanteen. Laitosten välillä on kosolti eroja, mutta liian monet apurahatutkijat kokevat jatkuvaa syrjintää. Heidän asemansa kaipaisi pikaisesti selkiyttämistä.

Apurahatutkijoiden tukala tilanne yhteiskunnassa ja työpaikoilla on valtaosalle tutkijoista turhankin tuttu asia. Työttömyysturvan kysymyksiin on onneksi tänä keväänä saatu ainakin ohjeistusta työministeri Tarja Cronbergin ohjekirjeen välityksellä. Tässä kirjoituksessa haluaisimmekin kiinnittää huomiota muihin, lähinnä työpaikoilla esiintyviin epäkohtiin, jotka liittyvät apurahatutkijoiden asemaan työyhteisöissä.

Olemme Helsingin tutkijanaiset ry:ssä pohtineet apurahatutkijuutta, koska siihen liittyvät kysymykset koskettavat hyvin monia tutkijanaisia useissa eri tutkimuslaitoksissa. Yhdistyksen apurahatutkijuutta koskevaan nettikyselyyn ja jäseniltaan osallistui yli neljäkymmentä tutkijaa. Kyselyn vastauksista ja keskustelusta seuloutui useita hyviä ehdotuksia apurahatutkijoiden kokemien hankalien tilanteiden korjaamiseksi.

Monet ehdotuksista eivät olisi erityisen vaikeita toteuttaa, ja joillakin työpaikoilla hyvät käytännöt ovat jo saaneet jalansijan. Keskustelussa kävikin hyvin ilmi äärimmäisen kirjavat ja mielivaltaiset käytännöt yksin Helsingin yliopiston sisällä. Jotta asioissa päästäisiin eteenpäin, päätimme kirjata keskustelussa nousseita ehdotuksia ylös laajemmankin lukijakunnan iloksi. Osa epäkohdista kytkeytyy laajoihin yhteiskunnallisiin ja tiedepoliittisiin kysymyksiin, osassa on kyse hyvinkin yksinkertaisista ja helposti korjattavissa olevista käytännön asioista.

1) Tutkijanuran jatkuvuutta ja toimeentulon turvaa on parannettava

Ratkaisu: Tutkimusrahoituksen painopiste olisi saatava vähitellen väitöskirjojen rahoituksesta myöhemmän tutkimuksen rahoittamisen suuntaan. Yliopistoissa tehtävää tutkimusta pitäisi teettää aiempaa enemmän jo väitelleillä ammattitutkijoilla. Yliopiston tulisi kontakteillaan pyrkiä vaikuttamaan siihen, että apurahajaksot saataisiin pidemmiksi. Jatkuvan hakemisen ja raportoinnin sijaan tutkijoilla tulisi olla pidempi työrauhan aika. Yliopiston tulisi myös miettiä käytännön toimia, kuinka saataisiin aiempaa useammin apurahojen tilalle palkka ja työsuhde, vaikka tällöin entistä harvempi voisi saada rahoitusta.. – Olisi myös luotava selkeät säännöt vanhempainvapaajärjestelyille, myös silloin, kun on kyse usean instituution, säätiön, yliopiston, tiedekunnan ja laitoksen yhteisprojektista.

2) Apurahatutkijoiden marginaalistamista ja syrjintää on vähennettävä

Ratkaisu: Koska apurahatutkijoita mitä ilmeisimmin työskentelee yliopistossa myös tulevaisuudessa, olisi kriittisesti käytävä läpi yliopiston kaikenlaiset ohjeet ja katsottava, missä “työ- tai virkasuhteessa olevat” voisi korvata esimerkiksi ilmauksella “päätoimisesti tutkimustyötään yliopistolla tekevät”. [esim. tasa-arvosuunnitelma ja henkilöstösuunnitelma]

3) Apurahatutkijoiden asema yliopistossa on selkiytettävä

Ratkaisu: Linjaus erilaisten apurahatutkijoiden yleisistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Apurahatutkijoita on monenlaisia, ja he ovat työuran eri vaiheissa. On luotava jonkinlaiset perussäännöt, joiden pitäisi olla suhteellisen helposti saatavilla ja avoimesti tiedossa. Määrittelyissä pitäisi käydä selville, onko tutkija vai opiskelija vai joku muu – mikä? Tällä hetkellä käytännöt vaihtelevat esim. sellaisten perusasioiden suhteen kuin kuka saa äänestää ja asettua ehdolle yliopiston vaaleissa ja missä henkilöstöryhmässä, milloin tutkijalla on oikeus henkilökuntakorttiin, voiko saada julkaisunsa julkaisutietokantaan jne. [esim. vaaliohje]

4) Apurahatutkijat tulee ottaa työyhteisön jäseneksi

Ratkaisu: Jos haluaa apurahatutkijaksi johonkin työyhteisöön, selkeintä olisi, että tähän vaadittaisiin yhteisön esimiehen suostumus. Useimmat säätiöt ja Suomen Akatemia vaativat jo nyt laitoksen esimiehen (tai muun sovitun tahon) suostumuksen hakemukseen tai muunlaisen sitoumuksen siihen, että tutkija saa työskennellä laitoksessa – eivät kuitenkaan kaikki. Tämä sitoumus myös velvoittaa työyhteisöä ottamaan tutkijan jäsenekseen. Jäsenyyteen kuuluu mm. tasa-arvoinen kohtelu, avoin ja toimiva tiedotus (tähän liittyy mm. sähköpostitunnusten saanti ja pääsy sähköpostilistoille), reilu työtilojen jako, oikeus käyttää välineitä, tasapuolinen mahdollisuus ohjata opinnäytetöitä, mahdollisuus osallistua kokouksiin ja päätöksentekoon sekä sosiaaliseen toimintaan (työyhteisön juhlat jne.). Tärkeä olisi myös oikeus osallistua yliopiston tarjoamaan henkilöstökoulutukseen, vähintäänkin yliopistopedagogiikan ja tietotekniikan kursseille sekä mentorointiohjelmiin.

Huomiota tulisi kiinnittää siihen, että kaikkia tutkijoita arvostettaisiin yhtä tärkeinä työntekijöinä Ilmapiiri voisi useissa tapauksissa olla kannustavampi ja apurahatutkijat yhteisöön paremmin mukaan ottava. Yhteishengen lisääminen, henkinen tuki, statuksen nosto voisivat olla hyviä tavoitteita arjen toiminnassa. Kyselymme mukaan yliopiston eri laitosten välillä on huimia eroja siinä, millä tavoin on otettu apurahatutkijat työyhteisön jäseniksi. Olisi toivottavaa, että parhaat käytänteet saisivat jalansijan kaikilla laitoksilla. Läheskään aina ei ole kysymys rahasta, vaan pikemminkin siitä, että tiedostetaan millaisin käytännön toimin työyhteisön jäsenten tasa-arvoa voidaan edistää.

Yllä olevista ratkaisuehdotuksista voi nähdä, missä asioissa on ainakin Helsingin yliopistossa tällä hetkellä vakavia puutteita ja ongelmia. Kyselyyn ja keskusteluun osallistuneilla tutkijoilla oli näistä viljalti henkilökohtaisia kokemuksia, joista osa oli hiuksianostattavia.

Nykyään apurahalla tutkiminen ei ole enää lyhytaikainen välikausi ennen oikeaa työsuhdetta, vaan monet tekevät tutkimusta apurahoilla useita vuosia tohtoroitumisen ja dosentin pätevyyden saamisen jälkeen. On vääristävää, jos puhutaan vain siitä, miten apurahalla työskentelevät tutkijat vievät tilaa ja resursseja yliopistolla, kun laitos ja tiedekunta saavat täysimääräisenä pisteet kaikista apurahatutkijoiden tuotoksista. Laitokset ovat eläneet vuosia vapaaehtoistyön varassa, ja se on kiristänyt ilmapiirin äärimmilleen.

Yliopistojen tilat pitäisi ehdottomasti saada laitosten omistukseen, ettei laitos joudu laskemaan, kuinka kalliiksi huoneen antaminen tutkijalle maksaa. Tämä vähentäisi myös kateutta työntekijöiden välillä. Apurahojen päivittäminen normaalille ansiotasolle ja overheadien maksaminen laitoksille voisivat myös auttaa asiaa. Säätiöiden vaatima eläkevakuutus on ollut hyvä idea, koska vakuutuksen saa muuttaa rahaksi työttömyyden sattuessa – tälle onkin nykysysteemissä entistä todennäköisempi tarve.

Henna Makkonen-Craig, HY, tutkijatohtori, humanistinen tiedekunta henna.makkonen[at]helsinki.fi

Sari Timonen, HY, yliopistonlehtori, maatalousmetsätieteellinen tiedekunta sari.timonen[at]helsinki.fi

Kirjoittajat ovat Helsingin tutkijanaiset ry:n hallituksen jäseniä.

Helsingin tutkijanaiset ry (Helsingfors kvinnliga forskare rf) on eri tieteenalojen ja tutkijanuran eri vaiheissa olevia naisia yhdistävä järjestö, joka pyrkii parantamaan naisten asemaa tiedeyhteisöissä. Järjestö toimii pääkaupunkiseudulla.