ACATIIMI 6/08 tulosta | sulje ikkuna

Onko kilpailu akateemisen maailman elinehto?

Kiristyvä kilpailu näyttäytyy korkeakoulumaailmassa usein eri tavoin. Kaikkiin maihin halutaan luoda maailmanluokan huippuyliopistoja. Laatukriteereitä kehitellään ja ranking-menestymistä seurataan. – On ristiriitaista, että kaikki sanovat inhoavansa ranking-listoja, mutta hyvästä sijoituksesta listalla halutaan kuitenkin kuuluttaa kaikille, Bristolin yliopiston professori Rosemary Deem huomautti Korkeakoulututkimuksen juhlasymposiumissa.

Professori Rosemary Deem sivusi luennossaan Suomen korkeakoulupoliittisessa keskustelussa viime aikoina tunteita kuohuttaneita aiheita. Deem puhui elokuun lopussa Jyväskylässä järjestetyssä Korkeakoulututkimuksen juhlasymposiumissa, jonka teemana oli Kilvoittelusta kilpailuun?

Yliopistojen ja korkeakoulujen toimintaympäristö on muuttunut globalisoitumisen myötä. Kilpailijat eivät ole enää ainoastaan kansallisella tasolla, vaan kilpailuympäristö on muuttunut yhä kansainvälisemmäksi. Kansainvälistyminen luo paineita globaalilla tasolla pärjäämisestä; kaikkiin maihin halutaan luoda maailmanluokan huippuyliopistoja.

– Kaikki yliopistot haluavat olla maailmanluokan yliopistoja ja käyttävät mielellään tätä käsitettä esimerkiksi internetsivuillaan itseään kuvaamaan. Ongelmana vain on, ettei kukaan tiedä, mikä maailmanluokan yliopisto on tai miten sellaiseksi tullaan, professori Deem toteaa.

Deemin mukaan on ymmärrettävää, että jokainen valtio haluaa luoda itselleen ainakin yhden kansainvälisen huippukorkeakoulun. Hän kuitenkin muistuttaa, että huippukorkeakouluihin pumpatut rahat ovat aina jostakin muualta pois, mikä saattaa pahimmillaan johtaa jopa muiden yksiköiden sulkemiseen.

Ranking-listojen paradoksi

Kiristyvä kilpailu näyttäytyy korkeakoulumaailmassa usein eri tavoin. Tutkimuksen ja opetuksen laadusta tehdään maailmanlaajuisia rankinglistoja ja yliopistojen toimintaa arvioidaan myös kansallisilla laatukriteereillä. Listausten tarpeellisuudesta ja arviointiperusteista on meilläkin käyty viime aikoina kiivasta keskustelua.

– On ristiriitaista, että kaikki sanovat inhoavansa ranking-listoja, mutta hyvästä sijoituksesta listalla halutaan kuitenkin kuuluttaa kaikille, Deem huomauttaa.

Maksava asiakas odottaa rahoilleen vastinetta

Myös hyvästä opiskelija-aineksesta taistellaan. Parhaiden opiskelijoiden houkutteleminen vaatii yhä kovempia panostuksia opetuksen laatuun ja opiskeluolosuhteisiin. Korkeakoulut ovat ristiriitaisessa tilanteessa, kun samanaikaisesti on pyrittävä pitämään kulut mahdollisimman alhaalla ja toisaalta syydettävä rahaa yhä ylenpalttisempiin projekteihin opiskelijoiden kasvavien vaatimusten tyydyttämiseksi. Deemin mielestä korkeakouluopintojen maksullisuus nostaa entisestään maksajien eli opiskelijoiden odotuksia.

– Maksullisuus synnyttää korkeakouluihin aivan uuden kulttuurin. Opiskelijoista tulee asiakkaita, jotka odottavat rahoilleen vastinetta. Ajatellaan, että kun kerran tästä maksan, niin kurssisuoritustenkin on järjestyttävä ja palvelun pelattava.

Yhteistyöstä vaihtoehto kilpailulle

2000-luvun korkeakoulujen toimintaan liittyy kiinteästi kilpailu, joka on juurtunut syvälle akateemisen maailman toimintatapoihin ja arvoihin. Omalta osaltaan kilpailua lisää uusliberalistinen tehokkuutta ja suorituskykyä korostava talouspolitiikka. Deem katsoo, että kilpailu ei koskaan voi olla täysin reilua, koska rakenteelliset ja taloudelliset resurssit vaikuttavat instituutioiden kykyyn vastata kilpailuun. Vaihtoehdoiksi kilpailuperusteiselle toiminnalle brittiprofessori ehdottaa yhteistyön lisäämistä korkeakoulujen välillä sekä yritysmaailman kanssa. Hän tosin korostaa, etteivät nämäkään vaihtoehdot ole ongelmattomia tai poista kilpailua korkeakoulumaailmasta.

Kenelle korkeakouluja tutkitaan?

Kymmenennen kerran järjestetty Korkeakoulututkimuksen symposium kokosi 26. elokuuta yhteisen paneelikeskustelupöydän ääreen joukon suomalaisen korkeakoulututkimuksen uranuurtajia. Puheenjohtaja Jussi Välimaan johdolla opetusneuvos Osmo Lampinen, emeritusrehtori Mauri Panhelainen, emeritusprofessori Matti Parjanen ja emeritahallintojohtaja Eila Rekilä kävivät mielenkiintoisen keskustelun suomalaisen korkeakoulututkimuksen kehityksestä viimeisen kolmen vuosikymmenen aikana. Myös tutkimuksen nykytila kirvoitti kommentteja niin panelisteilta kuin yleisön joukosta.

Matti Parjasen alustuksen esimerkki oli hyvä osoitus siitä, että korkeakouluja koskevat haasteet ovat olleet samanlaisia jo vuosikymmenten, tai jopa vuosisatojen ajan.

– Luin äskettäin otteita keskiajan yliopistoopiskelijoiden murheista. Kovin samanlaisia ne tuntuivat olevan kuin 2000-luvun opiskelijoilla, Parjanen totesi.

Myös Parjasen yleisölle jakama Korkeakoulututkijoiden neuvottelupäivien julkilausuma vuodelta 1970 olisi kaikkine ongelmineen ja kehitysehdotuksineen voinut hyvin olla tältä vuosikymmeneltä. Julkilausumassa peräänkuulutettiin toimeenpanon ja tutkimuksen välistä vuorovaikutusta. Korkeakoulupoliittisia ratkaisuja tehtäessä tutkimuspohjan todettiin olevan riittämättömän. Samoihin kysymyksiin törmättiin tässäkin paneelikeskustelussa.

Osmo Lampinen totesi tutkimuksen ja politiikan välillä olevan jännitteitä, jotka johtuvat kahdelle kulttuurille ominaisten tavoitteiden ja toimintatapojen eroista. Myös Eila Rekilä sanoi työurallaan huomanneensa, että hallinto on eri puolilla jokea kuin opettajat ja tutkijat, ja näiden kahden puolen välille on valitettavan vaikea rakentaa siltaa. Hän kuitenkin korosti, että korkeakoulututkimus on mahdollista yhdistää yliopiston kehittämiseen, jos vain yliopistoista löytyy riittävästi tahtoa tähän. Mauri Panhelainen puolestaan halusi nostaa esille kysymyksen korkeakoulututkimuksen vaikuttavuudesta.

– Ketkä ovat korkeakoulututkimuksen yleisöjä? Kenelle tutkimusta tehdään? hän kysyi.

Panhelaisen oma näkemys oli, että tutkimusta usein tehdään toisille tutkijoille, ja valitettavan usein juuri omassa yliopistossa ollaan vähiten kiinnostuneita korkeakoulututkimuksen tuloksista ja niiden hyödyntämisestä.

Korkeakoulututkimuksella todettiin aina olleen korjaava ja arvioiva rooli, jonka seurauksena korkeakoulupoliittisiin päätöksiin ja muutoksiin on reagoitu usein hieman jälkijättöisesti. Suomen korkeakoulumaailman muutokset saivatkin kaikki panelistit toivomaan tutkimusohjelmia, joissa keskityttäisiin meneillään olevien muutosten seurantaan ja analysointiin. Näin vältyttäisiin turhalta jälkiviisastelulta.

Teksti: Anna Suutari
Kuvat: Matti Salmi


ACATIIMI 6/08 tulosta | sulje ikkuna