Kolumni Reima Suomi: Terveisiä tieteen eturintamalta
Jokainen akateemisessa töissä oleva on varmasti
joskus kuullut kollegan tai jonkun
muun leikkimielisen kysymyksen, no mitä
kuuluu tieteen eturintamalle. Vastauksen antaminen
on aina yhtä hämmentävää: pitääkö vain
kertoa jotain kuulumisia, vai tulisiko häveliäänä
ensin oikaista kysyjää kertomalla, ettei tässä työssä
ole mitään tietoa eturintaman tapahtumista.
Niin, missä se tieteen eturintama siis on? Ihan
noin fyysisesti se on usein tässä heti silmien edessä,
tietokoneen käyttäjän, näytön ja näppäimistön
muodostamassa pyhässä kolmiyhteydessä.
Tässä saavutukset muillakin rintamilla viime
kädessä realisoidaan tai mitätöidään.
Vai olisiko tieteen eturintama kuitenkin siellä,
missä tarvotaan saappaat savessa empiirisen
tutkimuksen parissa. Siellä missä tehdään laboratoriotutkimuksia
tai kenttäkokeita, kerätään
havaintoja, tehdään haastatteluja tai suunnitellaan,
täytetään ja analysoidaan kyselylomakkeita.
Oma rintamalinjansa on varmasti myös tulosten
julkistamisen parissa. Rankkaa asemasotaa
on ilman muuta julkaisujen uuvuttava työstäminen,
usein kierros toisensa perään, ja esim.
tutkimustulosten esittely konferensseissa ja tutkimusseminaareissa.
Populaarimedia muodostaa
oman rintamansa, jossa eivät menesty niinkään
asemiin kaivautujat, vaan pikemminkin nopeaiskuiset
kommandojoukot.
Vai olisiko keskeinen rintama kuitenkin tutkijan
hiljaisessa työhuoneessa, tai mahdollisesti
kotona, ärtyisän puolison silmien alla, kun tutkija
niin sanotulla vapaa-ajallaan lukee muiden
tutkimuksia, kerätäkseen aineistoa omaan tutkimukseensa,
tai osallistuakseen vertaisarvioinnin
tärkeään tehtävään. Vertaus sotarintamilla
tehtävään tiedustelutoimintaan ei ole tässä kaukana.
Ehkä keskeinen rintama on kuitenkin tiedejohdon
hiljaisissa kabineteissa. Opetusministeriön
Suomen Akatemian, Tekesin tai muiden tiederahoittajien neuvotteluhuoneissa. Täällä joukot
varustetaan ja ryhmitellään, ja täällä tehdään
keskeiset., laajavaikutukselliset ja vastuulliset
päätökset.
Moni näkee keskeisen rintaman varmasti
luokkahuoneessa, opiskelijoiden arvioivien silmien
edessä. Tänne sivistysyliopistossa kulminoituu
muiden rintamien työn merkitys. Joskus
metafora siitä, miten rauhanturvaajat kohtaavat
siviiliväestön rauhanturvatehtävissä ei ole
kaukana luokkahuoneen todellisuudesta.
Pioneeritoimintaan voisi ehkä rinnastaa tutkimusrahoituksen
haun. Tämäkin rintamalinja
vaatii oman huomionsa. Monenmoista miinaa
on asetettu tämän rintaman taistelijoiden riesaksi,
ja erilaisten siltojen ja yhteyksien rakentaminen
eri rahoitusten välille on tutkijan yksi keskeinen
tehtävä tällä rintamalla.
Vähintään sissisotaa muistuttaa myös erilaisessa
tiedehallinnossa tarpominen. Kenraalien
käskyjä satelee päivittäin, ja yliopistoissa jos missä
toteutuu vanhan kenraalin viisaus: Jos joukoilla
ei ole mitään muuta tekemistä, laitetaan ne
organisoitumaan uudelleen. Paitsi tietysti, että
muutakin tekemistä toki riittäisi.
Eiköhän tämä artikkelin keskeinen sanoma
ole jo tullut kaikille selväksi, mutta kerrataan
vielä. Tieteen tekeminen on moniottelua, jossa
tarvitaan monenlaisia taitoja ja kykyjä. Välttämättä
yksi henkilö ei voi hoitaa kaikkia rintamia.
Tieteen tekeminen on rankan työn lisäksi
myös sosiaalista toimintaa, jossa tiimihenki ja
ryhmissä toimiminen on keskeisen tärkeää.
Kirjoittaja on tietojärjestelmätieteen professori Turun
kauppakorkeakoulussa
|