Pääkirjoitus

Työvoimapolitiikasta tiedepolitiikkaan

Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto julkaisivat keväällä yhteiset tavoitteensa vuoden 2019 eduskuntavaaleihin. Puolueiden ja ehdokkaiden kannattaa perehtyä tavoitteisiimme. Kestävät ratkaisut vaikeisiin ongelmiin rakennetaan tieteellisellä tutkimuksella ja kehitystoiminnalla. Aktiivinen tieteellinen tutkimus ja taiteellinen toiminta ovat myös ylimmän opetuksen kivijalat.

Kevään ja alkukesän aikana Professoriliitto ja Tieteentekijöiden liitto ovat yhdessä tavanneet puolueiden kansanedustajia ja heidän avustajiaan liittojen yhteisten vaalitavoitteiden tiimoilta. Molemmista liitoista tapaamisiin ovat osallistuneet liittojen puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat. Kokoonpano on vaihdellut jokaisen kalenterin mukaan.

Käydyt keskustelut ovat olleet, jos nyt eivät läpimurtoja, niin askeleita oikeaan suuntaan. Erityinen huomio on kiinnitetty suomalaisten yliopistojen hyvään tutkimukseen ja koulutukseen, yliopistoon työpaikkana ja kestävän perusrahoituksen kriittiseen merkitykseen.

Suomalaisen tutkimuksen ja koulutuksen korkeaa laatua voi vain kehua. Keväällä Times Higher Education arvioi Suomen yliopistot maailman parhaimmiksi kansakunnan taloudelliseen kehitykseen suhteutettuna. Myös OECD kehui kuinka tehokkaasti suomalaiset yliopistot muuttavat saamansa rahoituksen kansakunnan hyödyksi. Uusin tieto kertoo, että Helsingin yliopisto on kivunnut sijalle 57 Shanghain vertailussa ja hyvin sijoittuvat muutkin yliopistomme. On tärkeää tunnistaa ja tunnustaa suomalaisiin yliopistoihin liittyvät positiiviset piirteet ja tulokset. Yliopistoihin kannattaa sijoittaa.

Usein yliopistot mielletään opiskeluun kuuluvana väliaikaisena elämänvaiheena. Meille työntekijöille yliopisto on kuitenkin asiantuntijoiden ja tukihenkilöstön työpaikka. Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visio 2030:n tavoitteena on nostaa vuosikymmenessä korkeakoulut Suomen parhaiksi työpaikoiksi. Valitettavasti visionkin mukaan henkilöstö kokee työhyvinvointinsa heikentyneen lisääntyneen hallinnollisen kuormituksen, työsuhteiden epävarmuuden sekä osallistumisja vaikutusmahdollisuuksien heikentymisen vuoksi.

Kuormituksen ja epävarmuuden pienentämisessä on riittävä perusrahoitus tärkeää. Tempoileva rahoitus ja rahoituskriteerien muuttelu tekevät pitkäkestoisen ja suunnitelmallisen toiminnan vaikeaksi. Kun edelliseen yhdistyy muodikkaat johtamisideologiat ei vision tavoite ole saavutettavissa pienin muutoksin. Yliopistoväki ansaitsee kestävän ja riittävän perusrahoituksen ja aidon mahdollisuuden osallistua yhteisön kehittämiseen ja päätöksentekoon. Jälkimmäiseen liittyy tarpeita myös lainsäädännön muuttamiseksi.

OECD:n luvut näyttävät suomalaisen tutkimusrahoituksen syöksyn. On syntynyt tilanne, jossa meidät on asetettu kilpailemaan tutkimussuunnitelmien hyvyydellä, ei niinkään tuloksilla. Tutkijoittemme aikaa kuluu kohtuuttomasti rahoituksen hankkimiseen suhteessa saatuun rahoitukseen. Kärjistäen resurssit kuluvat hakemuksiin tutkimuksen sijasta. Yliopistojen perusrahoitus — siis perusrahoitus — on saatettava vakaalle tasolle ja kehittyvälle uralle. Yliopistoindeksin palautus on tarpeen.

Mitä itse opin kevään ja kesän keskusteluista? Ainakin sen, että yliopistot nähdään ensisijaisesti oppilaitoksina. Kuva on väärä, mutta ymmärrettävä. Suomalaisten yhteys yliopistoon rakentuu opiskelun kautta. Kuva yliopistosta pelkkänä kouluna on edistänyt keskustelun liukumista väärään suuntaan. Keskustelua hallitsevat koulutuspolitiikka ja työvoimapolitiikka. Vieläpä niin, että koulutuspolitiikka on työvoimapolitiikalle alisteinen.

Tässä tilanteessa meidän yliopistolaisten tehtäväksi jää kertoa miten huimia asioita tutkimme ja kehitämme. Meidän on itse kerrottava miten perustutkimus ja kehitystyö vievät Suomea eteenpäin. Keskustelu pitää ohjata työvoima- ja koulutuspolitiikasta tiedepolitiikkaan. Dialogin voi aloittaa vaikkapa kysymällä oman alueensa kansanedustajilta heidän ja puolueidensa tiedepoliittisista tavoitteista.



Jouni Kivistö-Rahnasto
puheenjohtaja, Professoriliitto


Painetussa lehdessä sivu 2