Tieteentekijöiden liiton uusi toiminnanjohtaja Johanna Moisio:

Korkeakoulujen visiotyön keskiöön henkilöstön hyvinvointi

Tieteentekijöiden liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu hallintotieteiden tohtori Johanna Moisio (39). Tieteentekijöiden liittoon Moisio siirtyy opetus- ja kulttuuriministeriöstä, jossa hän on toiminut opetusneuvoksena korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastolla.

Opetus- ja kulttuuriministeriön johdolla valmistellaan paraikaa visiota korkeakoulutuksen ja tutkimuksen tulevaisuudesta.

— Visiossa on otettava päätavoitteeksi hyvinvoiva korkeakouluväki. Työhyvinvointi ja jaksaminen ovat avainasemassa, kun opetus- ja tutkimushenkilöstöltä vaaditaan korkealaatuista opetusta, uutta tietoa sekä maailmanluokan tutkimusta. Tyytyväinen ja motivoitunut henkilöstö on korvaamaton voimavara.

Moisio on väitellyt 2014 Tampereen yliopistossa korkeakoulujen hallinnon ja johtamisen tohtoriohjelmasta. Hän näkee yliopistojen johtamisessa paljon kehitettävää.

— Tieteentekijöiden liiton kesäkuun alkupuolella julkistaman jäsenkyselyn tulokset ovat karua luettavaa: joka neljäs tohtori on välillä työttömänä tai lomautettuna. Yhteiskunta on investoinut heidän koulutukseensa huomattavasti, ja maailma janoaa uutta tietoa ja tutkimusta. Silti suomalaiset yliopistot kohtelevat opettajia ja tutkijoita näin. Miten meillä on tähän varaa?

— Johtamisen kehittämisen tarpeet näkyvät myös opetus- ja tutkimushenkilöstön kuormituksessa, lisääntyvässä silpputyön määrässä, naisten ja miesten välisissä jatkuvissa palkkaeroissa sekä ulkomaisten tieteentekijöiden integroitumisongelmina yliopistoissa.

Johanna Moisio aloittaa Tieteentekijöiden liiton toiminnanjohtajana lokakuussa, kun nykyinen toiminnanjohtaja Eeva Rantala jää eläkkeelle.

— Olemme tyytyväisiä siitä, että saamme erinomaisen toiminnanjohtajamme seuraajaksi vahvan tiede- ja korkeakoulupolitiikan osaajan, jolla on näkymä tieteentekemisen arkeen oman tutkimustoimintansa kautta. Uskomme, että hänen substanssiosaamisensa, verkostonsa sekä järjestökokemuksensa edelleen vahvistavat Tieteentekijöiden liiton roolia yliopisto- ja tutkimusalan suurimpana henkilöstöjärjestönä sekä tiede- ja korkeakoulupolitiikan vaikuttajana, toteaa Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.



teksti Kirsti Sintonen

Painetussa lehdessä sivu 8