ACATIIMI 5/16 tulosta | sulje ikkuna

Kysymys-vastaus Sture Fjäder

"Kasvu hinnalla millä hyvänsä ei ole meille itseisarvo", toteaa Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder. Akavan tavoitteena on laajentua kaikkien korkeakoulutettujen edunvalvontajärjestöksi. Fjäder uskoo, että Akava löytää yhteisen vision myös korkeakoulutukseen liittyvien kysymysten osalta.

1) Akava on kasvanut keskusjärjestöistä eniten viime aikoina. Mihin Akavan kasvu perustuu?

Akavan brändi on hyvä. Akavan kasvun perusta on järjestäytyminen tutkintopohjaisiin liittoihin. Meillä akavalaisilla on voimakas ammatillinen identiteetti, joka rakentuu jo koulutuksen aikana. Usein ammattiidentiteetti on ja pysyy, vaikka työelämässä tapahtuisi muutoksia. Koulutusjärjestelmän murros viime vuosikymmeninä on tuonut kasvua ja uusia liittoja. Akava on luonnollinen valinta korkeasti koulutetuille. Lisäksi jotkin muutkin liitot ovat kokeneet Akavan parhaiten heitä palvelevaksi työmarkkinakeskusjärjestöksi.

2) STTK:n puolelta kuuluu aina välillä syytöksiä jäsenten/jäsenjärjestöjen kalastelusta. Mitä vastaat näihin väitteisiin?

Keskitymme omaan toimintaamme ja uskomme siihen mitä teemme. Meillä on iso potentiaali myös täysin järjestäytymättömien kohdalla. Mikäli jokin liitto on kiinnostunut tulemaan mukaan Akava-yhteisöön, keskustelemme liittymisen edellytyksistä huolellisesti. Samalla kun kasvamme, on tärkeää vahvistaa sisäisäistä yhtenäisyyttä. Kasvu hinnalla millä hyvänsä ei ole meille mikään itseisarvo, vaan haluamme pitää huolta toimivasta kokonaisuudesta, sillä vain sellaiset kestävät aikaa. En usko, että liitot lähtevät vaihtamaan keskusjärjestöä kenenkään kalastelun perusteella, se on niin suuri operaatio.

3) Ammattikorkeakoulututkintopohjaisia liittoja on liittynyt Akavaan. Akava valmistelee korkeakoulustrategiaa. Miten strategiassa aiotaan käsitellä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen rakenteellista kehittämistä?

Akavalle koulutus ja osaaminen ovat ydinkysymyksiä. Tarvitsemme yhteisen vision, jonka kaikki voivat kokea omakseen. Tästä syystä on tärkeää valmistella visio yhdessä ja käyttää valmisteluun riittävästi aikaa. Eri liitoilla on luonnollisesti erilaisia painotuksia ja tarpeita. Uskon kuitenkin, että löydämme myös korkeakoulutuksen osalta yhteisen vision. Jäsenjärjestöt ovat pitäneet tärkeänä, että ammattikorkeakouluja yliopistokoulutuksen duaalimallirakenne säilytetään, mutta yhteistyötä lisätään.

4) Veikkauksesi, päästäänkö kilpailukykysopimuksen soveltamisneuvotteluissa maaliin? Mitä hyvää Kiky tuo työllisyyteen ja talouskasvuun?

Uskon, että kilpailukykysopimus syntyy vaikeuksista huolimatta. Pidän tärkeänä sopimuksen tekemistä, sillä liittokierros olisi aivan yhtä vaikea. Sopimus toisi vakautta ja ennustettavuutta sekä työrauhaa. Olemme edelleen Suomessa vaikeassa taloudellisessa tilanteessa, joten on keskityttävä työntekoon. Nyt olisi tärkeää päästä eteenpäin mahdollisimman nopeasti.

teksti Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 16

ACATIIMI 5/16 tulosta | sulje ikkuna