ACATIIMI 5/16 tulosta | sulje ikkuna

Korkeakoulujen yritysyhteistyö on kattavinta maailmassa

Korkeakoulujen ja yritysten yhteistyö on kansainvälisten yritysjohtajakyselyjen mukaan Suomessa kattavampaa kuin missään muussa maassa. Sivistystyönantajien selvityksen mukaan tiiviin yhteistyön taustalla on mm. suomalaisen yhteiskunnan homogeenisuus, keskinäinen luottamus ja avoin toimintakulttuuri. Lisäksi korkeakouluverkoston alueellinen laajuus, nuori ikä ja helppo lähestyttävyys edistävät yhteistyötä.

Selvitystä varten haastateltiin Sivistystyönantajien jäsenkorkeakoulujen rehtorit (24) ja käytiin läpi korkeakoulujen strategiat. Lisäksi tehtiin laaja selvitys kansainvälisiin tilastoraportteihin ja -aineistoihin sekä kansainvälisiin kyselytutkimuksiin korkeakoulujen työelämäyhteistyöstä.

Haastatellut yliopistorehtorit korostivat Tekes-rahoituksen merkitystä yhteistyön rakentajana ja kantoivat huolta rahoituksen vähentymisestä.

Tuleeko Tekes-rahoituksen leikkaus huonontamaan Suomen sijoituksia?

- Tekes-rahoituksella on ollut suuri merkitys yhteistyön kannalta. Se jää nähtäväksi, kuinka rahoituksen vähentyminen vaikuttaa sijoitukseen erilaisilla listoilla. Oleellisinta tietysti on, että ne hyvät vaikutukset, joita Tekes-rahalla on yhteistyön kautta ollut suomalaiseen yhteiskuntaan, saadaan toteutumaan jatkossakin. Uudenlaiset yhteistoiminnan tavat voivat osaltaan paikata Tekes-rahoituksen aukkoa, toteaa selvityksen tekijä, asiantuntija Heikki Holopainen Sivistystyönantajista.

Selvitys osoittaa, että verkostoituminen korkeakoulujen ja yritysten välillä on helppoa.

Hallitusohjelmassa ja kärkihankkeissa korostetaan yliopistojen ja yritysten yhteistyötä. Koska tässä pärjätään muutenkin jo näin hyvin, olisi joku muu painotus kiireellisempi?

- Tämä on tosiaan yksi hallitusohjelma fokuksista, ja varsin tärkeä. Se, että yhteistyö on tiivistä ja kattavaa ei tarkoita sitä, etteikö sen kehittämisessä olisi myös paljon tehtävää. Yksisuuntaisen tiedonsiirron maailmasta siirrytään koko ajan enemmän yhteiskehittämisen maailmaan. Tällöin on tarpeen jatkuvasti reflektoida yhdessä työelämän kanssa sitä, tehdäänkö yhteistyötä parhailla mahdollisilla tavoilla. Tällaista reflektointia tapahtuu jo paljon ja monilla eri tasoilla, mutta selvästi siihen kannattaa aktiivisesti myös kannustaa, sanoo Holopainen.

KORKEAKOULUT JA YRITYKSET

Kirsti Sintonen

  • Painetussa lehdessä sivu 12

ACATIIMI 5/16 tulosta | sulje ikkuna