Mikä on "riittävää"
rakenteellista
kehittämistä?
Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ollut
tyytyväinen yliopistojen kevään
tulosneuvotteluja varten ennakkoon
esittämiin ratkaisuihin. Tulosneuvottelut
jatkuivat kesäkuun alkuun saakka.
Ylijohtaja Tapio Kosunen vastaa kysymykseen,
mikä on OKM:n mielestä
riittävää rakenteellista kehittämistä.
"Yliopistojen toukokuussa 2016 kanssa käytäviä
sopimusneuvotteluja varten toimittamia aineistoja
analysoitaessa totesimme ministeriössä, että yliopistojen
esityksiin ei sisälly riittävästi konkreettisia
ratkaisuja työnjaon ja profiloitumisen vahvistamiseksi.
Yliopistojen ministeriöön toimittamat
asiakirjat sisälsivät kovin paljon selityksiä jatkossa
käynnistettävistä lisäselvityksistä sekä runsaasti nykyisten
strategisten yhteistyösopimusten kuvausta.
Poisvalintoja esitettiin vähän. Yliopistojen keskinäiseen
ja tutkimuslaitosten kanssa tehtävään työnjakoon
liittyviä kehittämistoimia ei juurikaan esitetty.
Merkittävimmät kehittämistoimet kohdistuivat
yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön
tiivistämiseen. Alueellisten ja alakohtaisten
osaamiskeskittymien vahvistaminen ei noussut
merkittävästi esille. Johtopäätös oli se, että yliopistojen
on pystyttävä lisäämään esitystensä konkretiaa.
Ministeriö pyysi yliopistoja toimittamaan esityksensä
ministeriöön viimeistään viikkoa ennen sopimusneuvottelua.
Suomen Akatemian Tieteen tila 2014 -arvioinnissa
todettiin, että tieteenaloittain tarkasteltaessa yliopistolaitoksemme
on edelleen hajanainen. Puolet
54 tieteenalasta on edustettuna vähintään kuudessa yliopistossa. Yli kolmannes yliopistojen tieteenalayksiköistä
on sellaisia, joissa professorikuntaa
henkilötyövuosina laskettuna on kolme tai vähemmän.
Yliopistojen tieteellisesti vaikuttavimmat alat
viittausindikaattoreiden perusteella ovat edustettuina
korkeintaan viidessä yliopistossa. Suomessa on
toki aiemmin tehty välttämätöntä korkeakoululaitoksen
rakenteellista kehittämistä.
Vuosina 2009-2014 korkeakoulujen määrä laski
48:sta 38:aan. Maaliskuussa 2015 julkistetussa kansainvälisessä
maa-arvioinnissa kuitenkin vahvistui
näkemys siitä, että suomalainen korkeakoulujärjestelmä
on yhä sirpaleinen ja monissa yliopistoissa on
paljon pieniä yksiköitä ja oppiaineita.
Tilanne on käytännössä se, että kun Tilastokeskuksen
tutkintokoodilla eriteltäviä koulutuksia on
kaikkiaan hieman yli 400, näistä reilussa 100:ssa
suoritettiin vuosina 2013-2015 keskimäärin enintään
kymmenen maisterintutkintoa vuodessa per
yliopisto. 400 hakukohteesta noin 10 %:ssa oli alle 1
ensisijainen hakija per paikan vastaanottanut. Työllistyminen
noin 100 koulutuksen osalta oli alle 90 %
(suhteutettuna työllisiin työvoimasta).
Vastaavasti tutkimuksen osalta on todettavissa,
että kun yliopistoilla on yhteensä reilut 220 tieteenalaluokituksella
erotettavaa kokonaisuutta, näistä
reilut 20 jää selvästi julkaisutoiminnan laadussa
jälkeen alan muista yliopistoista. Noin 50 saa alle 3
% alan kilpaillusta tutkimusrahoituksesta ja vajaassa
40:ssä oli alle kaksi IV portaan henkilötyövuotta.
Tieteen huippuyksiköt, akatemiaprofessorit ja European
Research Councilin (ERC) rahoitus keskittyvät
muutamiin yliopistoihin.
Onko rakenteellinen kehittäminen ollut riittävää?
On ilmeistä, että lisää konkreettisia toimia tarvitaan
tiellä kohti vuoden 2025 tavoitetta: laadukasta
ja kansainvälisesti kilpailukykyistä suomalaista
korkeakoululaitosta, joka mahdollistaa tehokkaasti,
taloudellisesti ja vaikuttavasti korkeaan osaamiseen
perustuvan suomalaisen yhteiskunnan uudistumisen
ja tuottaa osaamista globaalien ongelmien ratkaisemiseen.
Korkeakoulutukseen ei lähivuosien aikana ole
odotettavissa pysyviä määrärahalisäyksiä. Siksi nykyisiä
rakenteita ja toimintaa on välttämätöntä arvioida
uudelleen ja linjata niin, että tarvittava taloudellisen
liikkumatila lisäpanostusta edellyttäviin
kohteisiin löydetään yliopistojen sisältä."
- Painetussa lehdessä sivu 11
|