ACATIIMI 5/16 tulosta | sulje ikkuna

Mikä on "riittävää" rakenteellista kehittämistä?

Opetus- ja kulttuuriministeriö ei ollut tyytyväinen yliopistojen kevään tulosneuvotteluja varten ennakkoon esittämiin ratkaisuihin. Tulosneuvottelut jatkuivat kesäkuun alkuun saakka. Ylijohtaja Tapio Kosunen vastaa kysymykseen, mikä on OKM:n mielestä riittävää rakenteellista kehittämistä.

"Yliopistojen toukokuussa 2016 kanssa käytäviä sopimusneuvotteluja varten toimittamia aineistoja analysoitaessa totesimme ministeriössä, että yliopistojen esityksiin ei sisälly riittävästi konkreettisia ratkaisuja työnjaon ja profiloitumisen vahvistamiseksi. Yliopistojen ministeriöön toimittamat asiakirjat sisälsivät kovin paljon selityksiä jatkossa käynnistettävistä lisäselvityksistä sekä runsaasti nykyisten strategisten yhteistyösopimusten kuvausta. Poisvalintoja esitettiin vähän. Yliopistojen keskinäiseen ja tutkimuslaitosten kanssa tehtävään työnjakoon liittyviä kehittämistoimia ei juurikaan esitetty.

Merkittävimmät kehittämistoimet kohdistuivat yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välisen yhteistyön tiivistämiseen. Alueellisten ja alakohtaisten osaamiskeskittymien vahvistaminen ei noussut merkittävästi esille. Johtopäätös oli se, että yliopistojen on pystyttävä lisäämään esitystensä konkretiaa. Ministeriö pyysi yliopistoja toimittamaan esityksensä ministeriöön viimeistään viikkoa ennen sopimusneuvottelua.

Suomen Akatemian Tieteen tila 2014 -arvioinnissa todettiin, että tieteenaloittain tarkasteltaessa yliopistolaitoksemme on edelleen hajanainen. Puolet 54 tieteenalasta on edustettuna vähintään kuudessa yliopistossa. Yli kolmannes yliopistojen tieteenalayksiköistä on sellaisia, joissa professorikuntaa henkilötyövuosina laskettuna on kolme tai vähemmän.

Yliopistojen tieteellisesti vaikuttavimmat alat viittausindikaattoreiden perusteella ovat edustettuina korkeintaan viidessä yliopistossa. Suomessa on toki aiemmin tehty välttämätöntä korkeakoululaitoksen rakenteellista kehittämistä.

Vuosina 2009-2014 korkeakoulujen määrä laski 48:sta 38:aan. Maaliskuussa 2015 julkistetussa kansainvälisessä maa-arvioinnissa kuitenkin vahvistui näkemys siitä, että suomalainen korkeakoulujärjestelmä on yhä sirpaleinen ja monissa yliopistoissa on paljon pieniä yksiköitä ja oppiaineita.

Tilanne on käytännössä se, että kun Tilastokeskuksen tutkintokoodilla eriteltäviä koulutuksia on kaikkiaan hieman yli 400, näistä reilussa 100:ssa suoritettiin vuosina 2013-2015 keskimäärin enintään kymmenen maisterintutkintoa vuodessa per yliopisto. 400 hakukohteesta noin 10 %:ssa oli alle 1 ensisijainen hakija per paikan vastaanottanut. Työllistyminen noin 100 koulutuksen osalta oli alle 90 % (suhteutettuna työllisiin työvoimasta).

Vastaavasti tutkimuksen osalta on todettavissa, että kun yliopistoilla on yhteensä reilut 220 tieteenalaluokituksella erotettavaa kokonaisuutta, näistä reilut 20 jää selvästi julkaisutoiminnan laadussa jälkeen alan muista yliopistoista. Noin 50 saa alle 3 % alan kilpaillusta tutkimusrahoituksesta ja vajaassa 40:ssä oli alle kaksi IV portaan henkilötyövuotta. Tieteen huippuyksiköt, akatemiaprofessorit ja European Research Councilin (ERC) rahoitus keskittyvät muutamiin yliopistoihin.

Onko rakenteellinen kehittäminen ollut riittävää? On ilmeistä, että lisää konkreettisia toimia tarvitaan tiellä kohti vuoden 2025 tavoitetta: laadukasta ja kansainvälisesti kilpailukykyistä suomalaista korkeakoululaitosta, joka mahdollistaa tehokkaasti, taloudellisesti ja vaikuttavasti korkeaan osaamiseen perustuvan suomalaisen yhteiskunnan uudistumisen ja tuottaa osaamista globaalien ongelmien ratkaisemiseen.

Korkeakoulutukseen ei lähivuosien aikana ole odotettavissa pysyviä määrärahalisäyksiä. Siksi nykyisiä rakenteita ja toimintaa on välttämätöntä arvioida uudelleen ja linjata niin, että tarvittava taloudellisen liikkumatila lisäpanostusta edellyttäviin kohteisiin löydetään yliopistojen sisältä."

  • Painetussa lehdessä sivu 11

ACATIIMI 5/16 tulosta | sulje ikkuna