Helposti
lähestyttävä
sisäänheittäjä
– Intensiivinen opinto-ohjaus heti
opintojen alussa poikii opiskelumotivaatiota
ja johdattaa opiskelijat
akateemiseen maailmaan, evästää
vuodenvaihteessa eläkkeelle jäänyt
psykologian yliopistolehtori Merja
Korhonen. Marraskuussa YLL valitsi
hänet vuoden 2014 yliopistolaiseksi.
Huovataanpa. Lukiokesinä
Merja Korhonen veti itsenäisesti
lastenkerhoa koululla
ja luotsasi pelottomasti
katraansa rannalle uimaan.
Rohkeus toimia ja tarve katsoa
maailmaa monesta näkökulmasta
ovat siivittäneet Korhosen kulkua nuoresta
pitäen.
Kun suunnitelmissa ollut teologisen tiedekunnan
ovi jäi dogmaattisten pääsykoekirjojen takia
avaamatta, ylioppilas suuntasi lastentarhanopettajaseminaariin.
Lastentarhanopettajuus maistui.
1970-luvulla varhaiskasvatus oli kulminaatiopisteessä,
kun lastentarhanopettajakoulutus siirtyi
yliopistoihin. Muutoksen tuulet inspiroivat aktiivista
järjestötoimijaa. Edes nousu päiväkodinjohtajaksi ei houkutellut.
— Olen tehnyt uraa, mutta aina horisontaalisesti,
Korhonen kerii.
34-vuotiaana hän kuitenkin päätti ottaa happihypyn
päiväkodista ja opiskella psykologiaa.
— Läksin yliopistoon alun perin tuulettumaan!
Työelämäkokemus osoittautui rikkaudeksi. Oli innostavaa
kytkeä teoria käytäntöön. Opinnot imaisivat
yllättäen yliopistouralle.
Tieto ei kulu käytännössä
Varhaiskasvatus ei unohtunut Korhoselta yliopistolehtorinakaan.
Teoriatiedon ja asiantuntijuuden vieminen
kentälle, vaikkapa vanhempainiltaan, on hänen
mielestään tärkeää. Vanhempainilloissa voi keskustella
lastenkasvatuksessa askarruttavista asioista
ja vanhemmilta kerättyä tietoa voi taas hyödyntää
tutkimuksessa.
— Kentällä joutuu altistumaan niille kysymyksille,
joita ihmisillä on mielessä. Asiantuntijan pitää
myös uskaltaa keskustella. Ei suoranaisesti neuvomalla
— vaan avaamalla uusia näkökulmia.
Opiskelijoille Korhonen haluaa välittää kokemuksensa.
— On tärkeää, että asiantuntija oppii kommunikoimaan
niin, että voi vakuuttaa muutkin siitä, että
tiedolla on merkitystä.
Korhosen pitkä kokemus käytännön työelämästä
rakentui kivijalaksi hänen tutkimus- ja opetustyölleen.
Arjessa se on näkynyt tutkimuksen ja käytännön
elävänä vuorovaikutuksena. Vuoden yliopistolaisen
valintaperusteluissa nostettiinkin esille Korhosen
asiantuntemus, jonka hän on taiten popularisoiden
tarjonnut yhteiskunnan käyttöön.
— Tutkimusteemani ovat elämänkulku, parisuhteet
ja vanhemmuus. Ne ovat tarjonneet mahdollisuuden
vuoropuheluun ja kontakteihin. Niissä ovat
myös yliopiston perustehtävät opetus, tutkimus ja
yhteiskunnallinen vaikuttaminen voineet rikastua
toisistaan.
Korhonen on ollut mukana kehittämistyössä
muun muassa Väestöliitossa, MLL:ssa ja Pelastakaa
Lapset r.y:ssä.
— Yhteistyö päiväkotien, koulujen ja erilaisten
kansalaisjärjestöjen kanssa on luonut edellytyksiä kehittää niin sanottua generatiivista tutkimusotetta, jossa
tietoa ei tuoteta vain akateemiseen keskusteluun,
vaan tukijat antavat asiantuntemuksensa ihmisten
käyttöön samalla, kun keräävät tutkimusaineistoa.
Teoria käytännön työkaluna
Korhonen on kehittänyt työelämänäkökulman kytkemistä
tulevien psykologien opintojen alkuun.
— Opiskelijat tutustuvat jo ensimmäisen vuoden
syksyllä psykologien ammattikenttään vierailemalla
vähintään viidessä toimipisteessä, joissa he tulevaisuudessa
voivat tehdä töitä. He raportoivat kokemuksistaan,
ja näin ammatillinen reflektio pääsee
alkuun.
Opintojen alussa perehdytään myös tutkimuksen
tekemiseen haastattelemalla oppiaineen tutkijoita ja
jatko-opiskelijoita. Näin opiskelijoille valkenee, ettei
psykologin työ ole vain auttamista, vaan ennen
muuta asiantuntijatehtävä.
— Akateemisissa opinnoissa teorian ja käytännön
välille voi opiskelijoiden mielessä helposti rakentua
kuilu, joka johtaa käytännön kaipuuseen. Ehkä ei pitäisi
puhua teoriaopinnoista ja käytännön opinnoista.
Teoreettinen ymmärrys ja osuvat käsitteet ovat
välttämättömiä työkaluja monimutkaisten ilmiöiden
jäsentämisessä.
Yliopistolehtorina Korhonen on kantanut vastuuta
paitsi psykologian oppiaineen opetuksen myös
ohjauksen kehittämisestä.
— Intensiivinen ja pitkäkestoinen alkuvaiheen
ohjaus rohkaisee opiskelijaa myös myöhemmin
opintopolun varrella ottamaan esille vaikeitakin kysymyksiä.
Korhonen puhuu opiskelijoiden kotoutumisesta
yliopistoon. Ohjauksen tavoitteena on johdatella
opiskelija akateemiseen maailmaan ja oppiaineen
toimintakulttuuriin.
— Mutta tavoitteena on myös, että opiskelijat tutustuvat
toisiinsa ja rohkaistuvat keskustelemaan.
Myös henkilökuntaan tutustuminen ehkäisee
opiskelijoita katoamasta yliopiston käytäville. Jokainen
opiskelija noteerataan nimeltä. Opintojen alku
on opiskelijoiden sisään ajamista.
— Ettei kukaan tulisi singotuksi yksinäiseksi satelliitiksi
omalle opintopolulleen.
Opiskelijat eivät ole Korhoselle kasvotonta massaa,
vaan lihaa ja verta — ihmisiä, joille työhuoneen
ovi on pidettävä auki.
Hän ei hyväksy yliopistoihin jo vuosia sitten rantautunutta
ajatusta opiskelijoista asiakkaina.
— Minulle opiskelijat ovat pikemmin nuorempia
kollegoita.
Myös opetussuunnitelma kehittämiseen olisi löydyttävä
aikaa.
— Se on hyvä työväline, joka palvelee niin opettajia
kuin opiskelijoita.
Kiire syö akateemista vapautta
Akateemisen maailman traditiot ovat viime vuosina
Korhosen mielestä joutuneet uhanalaisiksi. Tehokkuus
ja taloudellisuus uhkaavat jyrätä akateemisen autonomian,
kriittisen kommentoinnin ja keskustelun.
— Olen vankkumaton akateemisen vapauden
kannattaja, vaikka korostankin opiskelijoiden intensiivistä
ohjausta. Sanon opiskelijoille, että opiskelkaa
sivuaineena vaikka paleontologiaa, jos se teitä kiinnostaa.
Yliopistossa on ainutlaatuinen
mahdollisuus sivistää itseään.
Opettajan ja tutkijan työn yhteensovittamiseksi
on viime vuosina pitänyt
urakoida entistä enemmän. Työn suunnitteluun,
saati tutkimukseen jää entistä
vähemmän aikaa. Uusi yliopistolaki
tuntui lisäävän byrokratiaa ja kontrollia,
vaikka lain piti niitä vähentää.
Myös toistuvat yt-neuvottelut ovat
epävarmuustekijä ja vaikuttavat työskentelyilmapiiriin.
— Yliopistotyö on paineessa. Perustehtävä
häiriintyy, jos alituiseen on pelättävä
omasta, työtovereiden tai oman
oppiaineen puolesta.
Ne, jotka saavat työnsä pitää, kokevat
paineen entistä kovempana. Työrauha
kärsii Korhosen mukaan myös siitä, että
perustehtävien lisäksi on tullut uusia tehtäviä.
— Hallinnolliset tehtävät ja jatkuva rahoituksenhakuruletti
syövät aikaa ja voimia.
Pitäisi tehdä tutkimusta, mutta sitä
ei ehdi tehdä. Olennainen muutos on, että
pitkäjänteiseen tutkimustyöhön keskittyminen
on lähes mahdotonta ilman ulkopuolista
rahoitusta.
Rahoittajatahon intressien huomioiminen vaikuttaa
myös akateemiseen vapauteen.
— Laskelmoidaan mitkä tutkimusaiheet ovat suotuisia
tai trendikkäitä, mille saa tutkimusrahoitusta.
Tehokkuusajattelu ja suorittamismentaliteetti
näkyvät Korhosen mukaan myös opiskelijoiden kielessä.
Yliopistosta on viime vuosina puhuttu kouluna.
— Opettajan tehtävänä on tuoda esiin akateemisen
tradition parhaat puolet ja kannustaa opiskelijoita
vuoropuheluun, yhteistoiminnalliseen opiskeluun,
itsenäiseen ajatteluun ja kriittiseen keskusteluun.
Akateemisen vapauden ja riippumattoman tutkimuksen
puolesta puhuessaan Merja Korhonen muistuttaa,
että tutkimus on perustehtävä, johon opetuksen
tulisi nojata.
Merja Korhonen
- syntynyt Suonenjoella 1951
- lastentarhanopettaja 1973,
Jyväskylän LTO -seminaari
- lastentarhanopettajana Joensuun
kaupungilla 1973—1987
- psykologian tohtori Joensuun
yliopisto 1999
- yliopistolehtori 2003—2014
Joensuun yliopisto/ Itä-Suomen
yliopisto
- perheessä mies ja maailmalla
kaksi aikuista lasta ja kaksi
lastenlasta
- 98-vuotiaan isänsä omaishoitaja
- harrastuksena postikorttien
keräily ja lähettäminen: postiin
lähtee vuosittain satoja kortteja
Teksti Päivi Spåre ja Sirpa Sutinen
Kuvat Harri Mäenpää
- Painetussa lehdessä sivu 20
|