5/14

  • pääsivu
  • sisällys
  • Tapani Kaakkuriniemi
    puheenjohtaja,
    Tieteentekijöiden liitto
     

    Tutkija, rahan hankkija ja opettaja

    Me sitten saimme 1 507 aloituspaikkaa lisää yliopistoihin, vaikkemme hakeneetkaan. OKM:n mukaan aloituspaikkojen lisäämisellä ja opiskelijavalintojen uudistamisella on tarkoitus pidentää työuria ja vähentää välivuosia vauhdittamalla opiskelijoiden siirtymistä korkeakouluopintoihin.

    Tarkoitus on kerrassaan mainio, sillä Suomen koulutusjärjestelmä on viimeiset parikymmentä vuotta ollut kuin unissakävelijä: lukiot työntävät hakumarkkinoille joka vuosi enemmän ylioppilaita kuin opiskelupaikkoihin voidaan ottaa sisään. Onko meillä varaa antaa nuorten jäädä toistuvasti vaille opiskelupaikkaa? Pakolliset välivuodet pitää kitkeä pois, mutta silti kukaan ei ole tehnyt mitään tälle epäyhtälölle.

    Nyt jotakin on tekeillä, mutta hieman arveluttaa se, mitä opetusministeri Krista Kiuru sanoi 17.5.2014 Ylen uutisten haastattelussa: "Yliopistot saivat esittää, millä alueilla ne pystyisivät kouluttamaan näinkin nopeasti ja tulemaan talkoisiin mukaan." Samaan hengenvetoon hän puhui rahasta, jota hallitus jakaa yliopistoille ja ammattikorkeakouluille tämän tehtävän suorittamiseen. Talkoisiin? Talkoissa ei ole kyse rahapalkasta vaan ruoasta ja juomasta.

    Nykyisen rahoitusmallin mukaan yliopistot saisivat näistä lisäpaikoista kompensaatiota vasta opiskelijoiden valmistuessa. Niiden alojen laitokset, oppiaineet ja opettajat, joille lisäpaikkoja sattuu tulemaan, joutuvat ehkä opettamaan tulokkaita ilman lisävoimavaroja. Yliopistolaitoksen kilpeä olisi kiireesti kiillotettava parantamalla opiskelija-opettaja -suhdetta, joka nyt ei kestä kansainvälistä vertailua, vaikka laskentamallissa opettajiksi on laskettu kaikki tutkijatkin.

    Lain mukaan yliopistojen tehtävänä on mm. antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta. Toiminnan ihanteena on perinteisen mallin mukainen tutkija, joka julkaisee ja raportoi, ja tarvittaessa myös kansantajuistaa tutkimustaan niin, että mökin mummokin pääsee selville kollageenista ja karsinogeenista, eksegetiikasta ja ekologisesta lokerosta.

    Tällainen toimija ei kuitenkaan vastaa enää todellisuutta. Harvalla on aikaa ja mahdollisuutta tehdä kaikkea tätä, ja sen lisäksi vielä antaa sitä "ylintä opetusta" ja hakea rahaa uusille tutkimushankkeille, joiden ideointikin vaatii runsaasti aikaa. Tutkijan kalenteria ja aikataulua säätelevät erilaiset takarajat, kuten Akatemian ja säätiöiden haut, ja tapauksesta riippuen myös vakanssien hakuajat.

    Kuka sitä ylintä opetusta näissä oloissa antaa, kun tutkijoista on tullut yhä enemmän rahan hakijoita? Harva ehtii valmistella opetustaan kunnolla niin, että oman tutkimuksen anti näkyisi siinä selvästi ja kannustaisi myös opiskelijoita suuntautumaan tälle alalle. Rekrytoinnissa katsotaan entistä enemmän sitä, paljonko paikanhakija on tuonut rahaa taloon aiemmassa toiminnassaan. Näin siis urheilun tai lottoamisen maailmasta on käynnissä siirtymä Hollywoodin sopimustyyliin, jossa hakija on niin arvokas kuin hänen viimeisimmän elokuvansa tuotto.

    Ne, jotka kilvoittelevat kolmannen portaan paikoista, joutuvat elämään viisi-, jopa kuusikymppisiksi töissä, joita jaetaan jopa vain vuodeksi kerrallaan. Kuuden vuoden aikana joku on joutunut hakemaan työpaikkaansa kuusi kertaa. Tietysti lyhytaikaista paikastakin pitäisi olla iloinen, mutta samalla se tarkoittaa, että sen parempaa tuskin on odotettavissa, ja tämänkin säilyttäminen vaatii kohtuuttomasti voimia. Tällainen urahan voi myös katketa milloin tahansa.

    Yliopistoissa tarvitaan vakautta ja vapautta. Eikä rahakaan olisi pahitteeksi.

    Tapani Kaakkuriniemi
    puheenjohtaja,
    Tieteentekijöiden liitto

    • Painetussa lehdessä sivu 2