5/11

  • pääsivu
  • sisällys
  • Vapunviettoa Mount Holyoken kampuksella.

    Tenure track -malli kyseenalaistetaan USA:ssa

    Vaativa ja rajoittava malli voi asettaa uran ja perheen vastakkain, kirjoittaa Minna Nikunen.

    Suomalaisessa korkeakoulupoliittisessa keskustelussa poliittinen ja taloudellinen eliitti esittää usein Yhdysvallat esimerkkimaana siitä, mihin suuntaan Suomen (ja EU:n) yliopistojärjestelmää tulisi kehittää.

    Pohdinkin tässä artikkelissa, mitä Yhdysvaltojen nykytilanteesta voidaan oppia. Käsittelen ensinnä tenure track -järjestelmää, joka on Suomessakin otettu hiljattain käyttöön parissa yliopistossa.

    Toiseksi pohdin niin sanottuja uusliberalistisia muutoksia, yliopistojen muuttamista julkisista laitoksista (osittain) yksityisiksi tai ainakin markkinalogiikalla toimiviksi. Kuten Suomessa, myös Yhdysvalloissa julkisin varoin rahoitetut yliopistot seuraavat yksityisten yritysten esimerkkiä: erona tietysti se, että amerikkalaisista yliopistoista suuri osa on jo perinteisesti ollut täysin yksityisiä.

    Tenure- ja biologinen kello tikittävät samaan aikaan

    Mount Holyokessa tällä hetkellä työskentelevä tutkijatohtori Karen Cardozo kertoi luennollaan, että tenure track -työntekijöiden osuus akateemisista työntekijöistä USA:ssa on laskenut 25 prosenttiin. Kuitenkin järjestelmä perustuu hänen mukaansa oletukseen siitä, että tenure track on yliopiston opettajien ja tutkijoiden perusuramalli

    He, joilla ei ole tenure track -asemaa, toimivat määräaikaisina opettajina ja tutkijoina. Cardozon mukaan amerikkalainen tiedemaailma on keskittynyt puolustamaan tenurea, eikä kiinnitetä huomiota siihen, että muitakin malleja voisi kehittää. Cardozo, joka on itse tehnyt uraansa tenure-järjestelmän ulkopuolella, pitää sitä turhan kahlitsevana ja kokee itse olevansa vapaampi tekemään haluamansa kaltaista tutkimusta sen ulkopuolella.

    Tenure track onkin monin tavoin vaativa ja rajoittava: pitää tehdä tietyt asiat tietyssä järjestyksessä ja siten, että esimiehet, kollegat ja opiskelijat ovat suopeita. Myös liikkuvuus suuren maan sisällä, jota odotetaan, voi olla vaikeaa perhesiteitten takia. Puhutaan myös paljon siitä, että tenure-kello ja biologinen kello tikittävät samaan aikaan: kun nainen valmistuu tohtoriksi noin 30-vuotiaana, alkaa myös lasten hankinta olla ajankohtaista, mutta samalla pitäisi myös turvata akateeminen ura.

    Kun tuon prosessin aloittaa, kellon siirtäminen eli vaikkapa vuoden lykkäys tarvittavien meriittien laskennassa, ei ole kaikissa yliopistoissa mahdollista.

    Edelliseen liittyy myös se seikka, että tenure mielletään putkeksi, jossa edetään tiukan aikataulun mukaisesti, ilman poikkeamia. Jos tuore väittelijä ei saa opetuspaikkaa heti valmistuttuaan, hänen mahdollisuutensa saada se tulevaisuudessa heikkenee huomattavasti. Työn saamisessa kyse ei ole pelkästään meriiteistä — joiden vertailu on myös vaikeaa puuhaa — vaan yksityistä sektoria mukaillen sopivuudesta. Jos jonkin laitoksen rekrytointi on ollut miesvaltaista, saatetaan hakea naista tasapainottamaan sukupuolirakennetta tai jos opettajajoukosta puuttuu jonkun keskeisen alan osaaja, muiden alojen edustajien mahdollisuudet saada paikka ovat heikot.

    Yhdysvallat eroaa Suomesta selvästi perhepolitiikan osalta. Äitiys- ja perhevapaat ovat lyhyitä, eikä tenure track -laskenta keskeydy lapsen saannin takia kaikissa yliopistoissa. Jos yliopistolla ei ole omaa perhepolitiikkaa, niin palkallinen äitiysvapaa on kuuden viikon pituinen sairasloma, jonka jälkeen opettaja palaa työhönsä, keskeytyneiden kurssien pariin. Meriittien hankinnassa ei myöskään saisi olla katkoja. Tästä syystä monet ajoittavat lapsen syntymän kesään ja tekevät töitä lapsen hoidon ohessa. Isyyslomista tai isän osuudesta ei asioiden näin ollen juuri puhuta.

    Yllättäen keskusteluissa on esitetty että yksityinen sektori on itse asiassa parempi työnantaja, sillä yksityisellä puolella on kiinnitetty perheystävällisiin käytäntöihin julkista sektoria enemmän huomiota. Yritykset mieltävät perheystävällisyyden kilpailueduksi haettaessa parhaita mahdollisia työntekijöitä.

    Keskusteluissa on tullut esille myös todella ikäviä yliopistoilla sattuneita tapauksia, jotka Suomessa tulisivat tuskin kuuloon. Nainen saatetaan irtisanoa työstään yksinkertaisesti raskauden takia. Nämä ikävimmät tapaukset tosin yleensä sijoittuvat edellisille vuosikymmenille.

    Yleisesti ottaen perhevapaiden pitämiseen yliopistoissa suhtaudutaan Suomessa selvästi positiivisemmin kuin Yhdysvalloissa. Tuskin kukaan sanailisi tuoreelle äidille, kollegalleen, kokevansa epäreiluna, että tämä voi ottaa työstään lomaa niinkin pitkäksi ajaksi kuin puoleksi vuodeksi.

    Yliopistoja, joissa on mahdollista pitää palkallista vanhempainvapaata kokonaisen lukukauden ajan, pidetään edistyksellisinä. Määräaikaisilla työntekijöillä ei kuitenkaan ole oikeutta näihin vanhempainvapaisiin. Samoin useissa yliopistoissa, joissa opetushenkilökunnalla on vanhempainvapaaoikeus, sitä ei ole muulla henkilökunnalla.

    Opiskelijoiden eriarvoisuus kasvaa

    Yliopistojen yksityistämisprosessi on Yhdysvalloissakin keskeneräinen, mutta kiivaasti etenevä. Keskeinen huomion kohde on mediassa ollut opiskelijoiden lukukausimaksujen korotukset. Opiskelijoiden velkataakka on nyt suurempi kuin koskaan aiemmin.

    Yliopistotyöntekijöiden palkkataso on taas osin tästä johtuen Suomea korkeampi ja fasiliteetit prameampia. Itsekin olen päässyt nauttimaan ilmaisesta bussiverkosta ja kampuksen uimahallista. Maksujen korotukset kuitenkin lisäävät opiskelijoiden eriarvoisuutta, sillä kaikilla ei ole varaa maksaa opinnoistaan 40 000 dollaria vuodessa. Yliopistot ja colleget ovat lisäksi hyvin eritasoisia ja niiden palkanmaksukyky vaihtelee, mikä näkyy opetuksen tasossa.

    Lama ja taloudelliset vaikeudet ovat kuitenkin johtaneet monissa yliopistoissa säästötarpeisiin. Säästöä saadaan, kuten Suomessa, lisäämällä määräaikaisen työvoiman osuutta. Tiukassa tenure-kulttuurissa määräaikaiset työntekijät ovat vielä selvemmin marginaalissa kuin Suomessa, jossa määräaikainen työ voi aidosti olla astinlauta, jos ei vakituisiin, niin ainakin melko turvattuihin ja kohtuullisesti palkattuihin asemiin.

    Jos tenure track -järjestelmää aletaan Suomessa kehittää laajemmin, tulisi kiinnittää huomiota siihen, ettei se synnytä ”kahden kerroksen väkeä”, lisää eriarvoisuutta määräaikaisten ja vakinaisten välillä.

    Yhtä USA:n mallia ei ole

    Yhdysvalloista voi ottaa joissakin asioissa mallia, mutta kannattaa oppia myös järjestelmän heikoista kohdista. Huomioon on toki myös otettava se, ettei ole yhtä USA:n mallia.

    Hallinnollisen ja taloudellisen eliitin Suomessa konstruoima kuva amerikkalaisesta yliopistolaitoksesta on myös melko yksipuolinen ja lienee usein hahmottunut pikemmin ideologioitten kuin kokemusten tai edes tutkimuskirjallisuuden pohjalta.

    Yksityistäminen ja kilpailu ovat uusliberaaleja hyveitä, mutta edes se, missä määrin ne toteutuvat ja toimivat maailman johtavassa liberaalissa järjestelmässä ei ole yksiselitteisesti tulkittavissa. Kilpailu itse asiassa on aina kovinta niillä aloilla, joita rahoitetaan vähiten ja niissä maissa, joissa on kireimmät säästötoimet käynnissä.

    Yksityistämisen toteuttaminen menemällä opiskelijoiden tai oikeammin heidän vanhempiensa rahapussille, taas on arveluttava tulonsiirtokeino, jolla on epätasa-arvoistavia seurauksia.

    teksti Minna Nikunen
    YTT, Research associate, Five College
    Women’s Studies Research Center

    Kirjoittaja vietti kevätlukukauden 2011 Five College Women’s Studies Research Centerissä, Massachusettsissa Suomen yliopistolaitosta käsittelevän tutkimuksensa parissa. Kiitokset tekstin kommentoinnista Johanna Hiitolalle (FCWSRC Research Associate 2011) ja Työsuojelurahastolle stipendistä.

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 32