5/11

  • pääsivu
  • sisällys
  • Professori Marja-Liisa Kakkuri-Knuuttila onnitteli tiedepalkinnon saanutta puolisoaan professori Simo Knuuttilaa.

    Tieteellistä huvittelua kaivataan lisää

    Tieteen valinnat olivat esillä opetus- ja kulttuuriministeriön ja Suomen Akatemian toukokuisessa Tiedefoorumissa. Panelistit korostivat tutkimuksen vapautta.

    — Tutkijoita rasitetaan liialla byrokratialla. Kokonaiskustannusmallin saisi purkaa, totesi paneelin aluksi professori Atte Moilanen.

    Aalto-yliopiston rehtori Tuula Teeri katsoi, että yliopistoista on tullut liian yritysmäisiä. Uuden tiedon tuottaminen on kuitenkin edelleen yliopistojen perustehtävä. Hän piti tutkimusinfrastruktuurin uusimista elinehtona suomalaisen tutkimuksen kansainväliselle pärjäämiselle.

    Tutkimus- ja innovaationeuvoston pääsihteeri Ilkka Turunen halusi tutkimusrahoille vastinetta.

    — Yleensä tiedepoliittiseksi keskusteluksi riittää: lisää rahaa, hän huomautti.

    Professoriliiton puheenjohtaja Maarit Valo kaipasi lisää tieteellistä huvittelua. Kontrollia on jo varaa vähentää. Hyväntuulinen tiede kaipaa pitkäjänteisyyttä, joka ulottuu työsuhteisiin ja näkyy palkkauksessa.

    Tiedefoorumin päätteeksi jaettiin 85 000 euron suuruinen Suomen tiedepalkinto. Tällä kertaa palkinto meni humanistisen tutkimusperinteen edustajalle professori Simo Knuuttilalle.

    Professori Knuuttila on toiminut Helsingin yliopiston teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian professorina vuodesta 1981 lähtien. Hän on toiminut myös akatemiaprofessorina ja johtanut kahta Suomen Akatemian kansallista huippututkimusyksikköä. Professoriliitto palkitsi Simo Knuuttilan Vuoden Professorina 2002. (Ks. Acatiimi 1/2003.)

    Kirsti Sintonen

    • Artikkeli löytyy painetun lehden sivulta 8