5/10

  • pääsivu
  • sisällys
  •  

    Pävauksesta potkua edunvalvontaan

    Tieteentekemiseen pätkätyöt ovat kuuluneet jo pitkään, ja ne on hiljaisesti hyväksytty välttämättömänä pahana. Yliopisto ja sen toimintaympäristö ovat kuitenkin muuttuneet, ja ammattiyhdistysliikkeen pitäisi tarkastella akateemista pätkätyötäkin laajemmin sen työntekijöille aiheuttaman turvattomuuden ja kehnomman työelämän laadun näkökulmasta.

    Työelämän tutkija Anu Suoranta on tuonut pävauksen eli pätkätyön vaikutusten arvioinnin käsitteen ja menettelytavan ay-liikkeen agendalle työaloilla, joissa pätkätyöt ovat viime vuosina yleistyneet.

    Viime vuosina on toteutettu monia yliopiston rakenteellisia kehittämishankkeita, joilla on mm. muutettu yliopistolakia ja yliopiston oikeudellista asemaa sekä luotu uusi uramalli. Liittojen edunvalvonta on keskittynyt ottamaan osaa näiden hankkeiden valmisteluun. Seuraavaksi olisi syytä nostaa edunvalvonnan painopisteeksi rakenteiden toimivuus pätkätyön näkökulmasta – esimerkiksi millä perusteilla määräaikaisia palvelussuhteita käytetään – sekä erilaisten tieteentekijäryhmien asema ja työelämän yhdenvertaiset oikeudet näissä rakenteissa.

    Yliopistoissa on jatkuvasti yhä suurempi joukko tieteentekijöitä, jotka työskentelevät pätkätyösuhteissa tai apurahalla. Leimaavaa pätkätutkijoiden asemalle on jatkuva rahanhakemisen kierre ja epävarmuus työn jatkuvuudesta ja toimeentulosta, mutta usein myös rahoituksen saaminenkaan ei takaa heille samanlaista turvaa ja oikeuksia kuin muille työntekijöille.

    Työsuhteen ehtojen ja työelämän laadun suhteen heikoimmassa asemassa ovat uraa aloittelevat ja ei-palvelussuhteessa olevat. Pätkätyöhön liittyvät ongelmat eivät kuitenkaan väisty, vaikka onnistuisi ”vakiinnuttamaan” työuransa hankkimalla työpätkiä ketjussa.

    Osa tieteentekijöistähän tekee koko työikänsä pelkästään pätkätöitä. Pätkätyöt eivät tarjoa paljoa turvaa työntekijän vanhetessa. Keski-ikäiselle pätkätyöntekijälle pitkäaikainen sairastaminen voi merkitä koko työuran tyssäämistä, mistä on vaikea yrittää palata työhön. Eikä harvinaista ole sekään, että vuosikymmeniä määrävuotisia opetusvirkasuhteita hoitanut jää paitsi viimeistä jatkokautta ja joutuu työttömäksi vain vuosi, pari ennen eläkeikää.

    Anu Suorannan mukaan suuri osa tieteentekijöistä kokee pätkätyön aiheuttamia ongelmia. Tenure track:n käyttöönotto voi olla ratkaisu osalle, mutta se ei poista valtaosalta yliopiston työn teettämisen tavan tuottamaa ongelmaa. Suurin osa jää kuitenkin sen ulkopuolelle.

    – Apurahatutkijoiden tilanteen korjaamisen jatkaminen on päällimmäisin asia. Viime vuonna heidän sosiaaliturvansa perusminimit saatiin järjestettyä, mutta työelämän yhdenvertaisuus on vielä kaukana. Edelleen esimerkiksi mahdollisuus vuorotteluvapaaseen tai loma-oikeus puuttuvat, toteaa nykyisin SAK:n hankekoordinaattorina työskentelevä Suoranta.

    Työn ja sosiaaliturvan pävaus

    Pätkätyön tekijöiden ongelmat tunnetaan hyvin yliopistossakin. Nyt keskeinen kysymys onkin mistä löydetään tahtoa käsitellä ongelmia ja saada ne ratkaistuiksi. Yksi lähtökohta voisi olla ottaa ongelmat erillisen tarkastelun kohteeksi pätkätyön vaikutusten arvioinnissa.

    Suorannan mukaan sekä työsuhteen ehdot että sosiaalinen turvallisuus vaativat pävausta. Työehtosopimukset on juuri saatu valmiiksi. Konkreettinen lähtökohta olisi aloittaa pävaus niistä, tarkastella takaako oma sopimus jatkuvissa ja määräaikaisissa työsuhteissa työskenteleville yhtäläiset oikeudet ja työelämän laadun, ja vertailla rinnakkaisia sopimuksia miten niissä on onnistuttu huomioimaan pätkätyön vaikutukset. Työehtojen jälkeen myös työ ja sosiaalilainsäädäntö olisi syytä pävata.

    Pävauksen edunvalvonnan työkaluksi kehittänyt Suoranta näkee pätkätyön vaikutusten arvioinnin uutena työelämän laadun kehittämisen välineenä.

    – Pävauksen kautta ilmiöt tunnistuvat ja sen jälkeen on tehtävä korjaavat toimenpiteet. Pävaus ei ole mikään ihmelääke, mutta se on oiva väline saada asiat agendalle.

    Tämä vaatii etenkin ammattiliittojen aktivoitumista nostaa pätkätyö ja siihen liittyvät ongelmat neuvottelujen kohteeksi. Monella työalalla kysymys on pohjimmiltaan siitä, onko ay-liike ydintyövoiman liike vai myös puskuriksi työnnetyn työvoiman liike. Tieteentekijöiden kohdalla pätkätöiden tarkastelu pitäisi ilman muuta olla keskiössä, koska valtaosa jäsenistöstä kuitenkin tekee niitä.

    Yliopiston toimintakäytäntöjen pävaus

    Pävaus on sukua suvaukselle eli sukupuolivaikutusten arvioinnille. Suvaus on jo vakiintunut ja tulokselliseksi osoittautunut menetelmä nostaa esiin usein näkymättömiä naisten ja miesten tasaarvon esteitä ja edistää niiden poistamista työelämästä.

    Suvaus tarjoaa valmiita menetelmiä myös pävaukselle. Monia lakeja, sosiaaliturvaa ja esimerkiksi julkista budjetointia on menestyksellisesti suvattu, mutta myös suvauksen ulottamisella yksittäisille työpaikoille toiminnallisin suunnitelmin on saatu hyviä tuloksia.

    Pelkkä säädöstason arviointi ja korjaaminen eivät poista pätkätyöntekijöidenkään ongelmia, vaan olennaista on jokaisessa työorganisaatiossa tarkastella tarjoaako se yhtäläiset ja kohtuulliset työntekemisen puitteet ja työntekijän oikeudet niin pätkä- kuin jatkuvaa työtä tekeville.

    Tieteentekijät jakautuvat yliopistoissa kolmeen ryhmään: budjettirahoituksella, ulkopuolisella rahoituksella ja apurahoilla työskenteleviin. Apurahoilla työskentelevien asema vaihtelee yliopistoissa kaikkein eniten. Osa yliopistoista ei tunnu antavan mitään arvoa apurahalla tehtävälle tutkimukselle eikä tarjoa esimerkiksi työhuonemahdollisuutta. Kuitenkin äskettäin ilmestynyt Kari Liljan tekemä Tampereen yliopiston tieteentekijöiden EPOT-selvitys osoitti kuinka suuren osan yliopiston tulokseksi laskettavista julkaisuista tehdään juuri ei-palvelussuhteessa.

    Ulkopuolisella rahoituksella työskenteleville työehtosopimus takaa periaatteessa samat oikeudet kuin budjettirahoituksella työskenteleville. Yliopistoissa on kuitenkin vaihtelevia käytäntöjä miten kaikki oikeudet toteutuvat pätkätyöntekijöiden kohdalla, esimerkiksi millaisia mahdollisuuksia pätkätutkijoilla on käyttää perhevapaaoikeuksiaan.

    Lisäksi äskettäin käyttöönotettu ulkopuolisen rahoituksen kokonaiskustannusmalli uhkaa luoda pohjaa syvemmälle jaolle pätkä- ja jatkuvissa palvelussuhteissa työskentelevien välillä. Mallissahan rahoittaja maksaa vain toteutuneesta työajasta, ja yliopisto joutuu ottamaan aikaisempaa enemmän vastuuta työnantajavelvoitteistaan. Esimerkiksi sairausajan palkkaus jää nyt yliopiston huolehdittavaksi.

    Nyt jos koskaan olisikin aika tunnistaa ja tunnustaa pätkätyöllä tehtävän tutkimuksen merkitys yliopistoille ja turvata pätkätyöntekijöiden asemaa. Tässä mielessä pävaus voi luoda pohjaa kehittää uutta, parempaa yliopistojen henkilöstöpolitiikkaa. Olennaista kuitenkin on, että pävauksella esiin nostetuttuja epäkohtia aletaan korjata.

    Tapio Rissanen
    tutkija