5/09

  • pääsivu
  • sisällys

  • Anneliese Legat Grazin yliopistosta ja Wolfgang Weigel Wienin yliopistosta kertoivat suomalaisvieraille kokemuksistaan yliopistouudistuksesta.

    Henkilöstö ja johto aivan eri linjoilla Itävallan yliopistolain onnistumisesta

    Itävallan uuden yliopistolain myötä opetushenkilöstö kokee tekevänsä töitä yrityksessä, jossa vanha, henkilöstön oikeudenmukaiseksi kokema yliopistojärjestelmä, on korvattu talousjärjestelmällä. Rehtori muistuttaa lähinnä toimitusjohtajaa, ja organisaatiota johdetaan ylhäältä alas. Yliopistoväki ja johto ovat täysin eri mieltä muutoksen onnistumisesta.

    Itävallassa astui voimaan uusi yliopistolaki (Universitätsgesetz tai UG 2002) 1. tammikuuta 2004. Yliopistonlehtorien liitto kävi huhtikuussa 2009 Wienissä kuulemassa “muun opetus- ja tutkimushenkilöstön” kokemuksia laista, jonka lähtökohdat ja tavoitteet ovat samankaltaisia kuin Suomen uudistuksessa.

    Itävallan yliopistoista on tullut julkisoikeudellisia oikeushenkilöitä ja ne ovat siirtyneet liittovaltion talousarviolainsäädännön ulkopuolelle. Liittovaltio rahoittaa ja ohjaa toimintaa julkisoikeudellisen “suoritussopimuksen” (Leistungsvereinbarung) toteutumisen perusteella. Tästä sopimuksesta neuvottelee liittovaltion hallituksen kanssa laajoin valtuuksin varustettu yliopiston rehtori.

    Rahoituksen perustana toimivan suoritussopimuksen ongelmana on professori Manfried Gantnerin mukaan se, että se ei tunnista yliopistojen toimintoja ja velvollisuuksia tarpeeksi hyvin. Huomiotta jää mm. se, että toisin kuin Suomessa Bologna-prosessin myötä opintoaika piteni neljästä viiteen vuoteen. Sen lisäksi opiskelijoiden määrä on kasvanut, uudet, työsopimussuhteiset professorit tulevat virkasuhteesta eläkkeelle siirtyviä kalliimmaksi, ja kaikki palkankorotukset samoin kuin rakennusten saneeraus ja kunnossapito lähes kokonaisuudessaan maksetaan yliopiston omasta pussista.

    Laissa taataan yliopistoille tieteen ja opetuksen vapaus ja mainitaan johtotähtinä myös tutkimukseen perustuva opetus, opiskelun vapaus sekä tieteen ja taiteen teorioiden ja metodien vapaus. Lakiin on kuitenkin samaan hengenvetoon kirjautunut paradigman vaihto yksilöiden oikeuksista instituutioiden oikeuksiin. Edellä mainitut vapaudet koskevat nimenomaan yliopistoja, eivät eksplisiittisesti yksilöitä.

    Laki on laki, tulkinta on tulkintaa. Itävaltalaisissa yliopistoissa saa esimerkiksi päätöksentekotasoja olla kaksi tai kolme, riippuen lain tulkinnasta. Wienin yliopiston tulkinnan mukaan tasoja voi olla vain kaksi, rehtoraatti (rehtori ja hänen valitsemansa vararehtorit) ja tiedekunnat, kun Linzin yliopistossa puolestaan on kolme tasoa niin, että laitostasollakin on päätösvaltaa.

    Yliopistoneuvoston kaikki jäsenet ulkopuolisia

    Yliopistoa johtaa tietenkin suurin valtuuksin varustettu rehtori. Rehtorin ohella toimeenpanovaltaa käyttää 5–9 -jäseninen yliopistoneuvosto (der Universitätsrat), joka vastaa meidän yliopistojemme tulevaa hallitusta. Yliopistoneuvoston jäsenistä senaatti (henkilöstön edustajat) nimittää 2–4 ja liittovaltion hallitus (!) 2–4. Lisäksi neuvosto valitsee itse yhden jäsenen. Kaikkien jäsenten on tultava yliopiston ulkopuolelta. Liittovaltion nimittämillä jäsenillä tulee olla ansioita tieteen, talouden tai kulttuurin alalla; eräässä tapauksessa ansiot pop-musiikin saralta ovat monien yllätykseksi riittäneet nimitykseen.

    Henkilöstön ja opiskelijoiden äänen paikka itävaltalaisessa yliopistossa on 12–24 -paikkaisessa senaatissa (der Senat). Senaatti vastaa pitkälti akateemisista asioista, mutta se valitsee myös jäseniä yliopistoneuvostoon ja tekee yliopistoneuvostolle kolme ehdotusta uudeksi rehtoriksi. Senaatissa professoreilla on absoluuttinen enemmistö ja muulla opetus- ja tutkimushenkilöstöllä on muutama paikka.

    Motivaatiota nakertaa uran näköalattomuus

    Yliopistot eivät ole minkään muun instituution kaltaisia. Ne ovat ensinnäkin osittain yksityisen lain, osittain julkisen lain alaisia. Niiden toiminta ei muistuta kovinkaan paljon yritystoimintaa. Kuitenkin Wienissä tapaamamme lehtorit kokevat tekevänsä töitä yrityksessä, jossa vanha, heidän kokemuksessaan oikeudenmukainen järjestelmä on korvattu talousjärjestelmällä. Rehtori muistuttaa lähinnä toimitusjohtajaa, ja organisaatiota johdetaan ylhäältä alas. Ruohonjuuritason unohtumista kuvaa lain valmistelu: sen sisältöön sai vaikuttaa kesäkuusta elokuuhun 2002. Toisaalta henkilöstö iloitsi siitä, että kaikissa 21:ssä Itävallan yliopistossa rehtori on tiedetaustainen henkilö.

    Henkilöstön päällimmäisiä kokemuksia on väsymys jokaisen opettajan ja kurssin jatkuvaan yksilölliseen yksilölliseen arviointiin, johon uuden hallinnon vakuutettiin erikoistuneen. Opetushenkilöstön motivaatiota nakertaa uran näköalattomuus; uran tekeminen on nyt estetty lain voimalla, sillä opettajasta on lähes mahdotonta edetä professoriksi. Ongelmaksi koetaan myös se, että määräaikaiset opettajat eivät ole kiinnostuneet hallintotyöstä – se kaatuu vakituisten työntekijöiden niskaan. Ja kun harvat tekevät, osaaminen kaventuu ja työt kasaantuvat.

    Opiskelijoiden puolesta lehtorit harmittelivat sitä, että itävaltalaisesta yliopistosta on helpompi siirtyä kesken opintojen johonkin eurooppalaiseen yliopistoon kuin toiseen itävaltalaiseen yliopistoon. Yliopisto-opinnoista annetussa laissa 1997 määriteltiin selvästi, mistä opinnoista tutkinto koostui. Nyt yliopistot saavat itse suunnitella opinnot, minkä seurauksena viitekehys ja yhteensopivuus katosivat. Se, että ECTS-pisteiden vertailu onnistuu, ei yksinään ole pelastanut opiskelijoiden liikkuvuutta.

    Ranking-sijoitukset huonontuneet

    Lehtorien useimmin esiintuoma asia oli se, että rehtorit rakastavat (lieben) uutta lakia. Kun olen tässä kuvannut niitä kokemuksia, joita itävaltalaiset lehtorit meille päivän tapaamisen aikana välittivät, on yhtälö aika merkillinen. Kuinka on mahdollista, että saman organisaation sisällä on lähes vastakkaisia näkemyksiä siitä, mikä on yliopisto ja kuinka sen pitäisi toimia. Ja ennen kaikkea: miten tuollaisesta umpikujasta enää päästään ulos? Jos johdon ja henkilöstön näkemykset omissa yliopistoissamme eivät vastaavalla tavalla pääsisi eriytymään, olisimme nähdäkseni melkoisessa etulyöntiasemassa yhteistä yliopistoamme rakentaessamme.

    Mainittakoon, että ristiriitaisia tunteita herättävällä Shanghain yliopiston ranking-listalla Wienin yliopisto on pudonnut 109 sijaa vuosien 2004 ja 2008 välillä, Times Higher Education -listalla pudotusta on 21 sijaa.

    Seppo Sainio
    yliopistonlehtori
    Helsingin yliopisto