Koulutus ja tutkimus kulkevat EU:ssa omia polkujaan

Koulutus- ja tutkimusasiat kulkevat EU:n agendalla omia latujaan. Tämä heijastuu mm. nuorempien tutkijoiden tilanteeseen: Bolognan prosessissa heitä pidetään tohtorikoulutettavina ja tutkimuspuolella ammattitutkijoina. Suomessa yliopistoalan henkilöstöjärjestöillä ei ole edelleenkään kansallisella tasolla vaikutusmahdollisuuksia Bologna-prosessiin. Tämä on poikkeuksellista EU-maiden joukossa.

Asiamies Riku Matilainen hoitaa Tieteentekijöiden liiton kansainvälisiä asioita. Tämän vuoden alusta hän on osallistunut EU-tason kokouksiin myös Professoriliiton edustajana. Matilainen on vuosien saatossa nähnyt, miten asiat valuvat EU:n pöydistä Suomeen. Monissa koulutussektorin kysymyksissä Suomi on ollut EU:n mallioppilas, mm. Bolognan prosessiin mukainen tutkintorakenne otettiin täällä käyttöön ensimmäisten joukossa. Sitä vastoin henkilöstöjärjestöjen osallistumisessa Bolognan kansalliseen valmistelu- ja seurantaprosessiin Suomi on kaikkea muuta kuin mallioppilas. Muissa Pohjoismaissa veljesjärjestöt ovat jo vuosia olleet aitoja partnereita.

Koska suora vaikuttaminen kansallisella tasolla on hankalaa, suomalaisten yliopistoalan henkilöstöjärjestöjen viestit pitää tätä nykyä välittää Brysselissä toimivan Education International -järjestön kautta. EI:n pääsihteeri Monique Fouilhoux vieraili täällä toukokuun alussa keskustelemassa asiasta. Meillä opetusministeriö on kutsunut Bologna- asiantuntijaryhmään lähinnä hallintoihmisiä. Suomelta puuttuu kokonaan aito kansallinen Bologna-seurantaryhmä. Ilmeisesti näkemyksenä on ollut, että yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön kannoilla ei ole painoarvoa. Heidän osakseen on lähinnä jäänyt prosessissa sen toteuttaminen.

Korkeakoulutuksen Bolognan prosessin viides seurantakokous järjestettiin huhtikuun lopussa Leuvenissä ja Louvain-la-Neuvessä Belgiassa. Kokouksessa hyväksyttiin ns. Leuvenin julkilausuma, joka linjaa prosessin tavoitteet vuoteen 2020. Osallistujat olivat yhtä mieltä siitä, että Bolognan prosessi on merkittävästi vauhdittanut korkeakoulutuksen uudistamista ja kansainvälistä yhteistyötä. Italian Bolognassa vuonna 1999 allekirjoitetussa julistuksessa oli mukana 29 maata. Nyt osallistujamaita on 46.

Prosessille kymmenen vuotta sitten asetettuja tavoitteita ei kaikilta osin saavuteta alkuperäisessä aikataulussa, vuoteen 2010 mennessä. Ministerit katsoivat, että kehittämiskohteita ovat esimerkiksi tutkintojen viitekehysten rakentaminen, aiemmin hankitun osaamisen tunnustamisen kehittäminen ja korkeakoulutuksen laadunvarmistuksen parantaminen.

Suuri paradoksi on, että Bolognan jatkosta ei ole käyty kunnon keskustelua. Aiempienkin tavoitteiden kanssa on tekemistä. Bolognasta voikin tulla kahden kaistan prosessi: toiset maat menevät jo vauhdilla uusien tavoitteiden toteuttamissa kun taas toisissa ollaan vielä lähes lähtökuopissa, Matilainen toteaa.

Suomessa Bologna on lisännyt merkittävästi yliopistoväen työsarkaa. AHOT (aiemmin hankitun osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen) on Bologna-pöydän peruja. Myös HOPSien keksiminen voidaan jäljittää kansalliseen Bolognan valmisteluun, vaikkei sitä miltään varsinaiselta Bologna-agendalta löydykään. Opiskelijajärjestöt olivat kehittelyssä aktiivisesti mukana. Sekä HOPS- että AHOT-systeemiä Suomi on rientänyt ensimmäisten joukossa toteuttamaan – kysymättä mitään niiltä tahoilta, joiden työmäärää em. “keksinnöt” ovat vain lisänneet. (AHOTista ks. juttu Acatiimi 4/09.)

Bologna ei vahvista tutkimusta

Yliopistojen kannalta ei ole eduksi, että tutkimuksen osuus jää Bolognan prosessissa varsin heikoille kantimille. Matilaisen mukaan opetusministerivetoinen Bologna voi vähitellen peitota eurooppalaisen tutkimusalueen ERA:n kehittämisen. Tilanne hankala myös tutkijoiden aseman kannalta: Bologna-prosessissa heitä pidetään tutkijakoulutettavina ja ERA:ssa ammattitutkijoina – nuoremman tutkijan statuksella. Matilainen näkee yhtenä vaarana, että koulutusta painottavan Bolognan prosessin kolmannen syklin myötä tutkijoille valuu yhä enemmän muita kuin tutkimustehtäviä, esimerkiksi opetus- ja hallintotehtäviä.

EU-agendalla koulutus ja tutkimus ovat muutenkin erkaantuneet eri väylille. Tämä johtuu pitkälti komissiosta, jossa koulutus- ja tutkimusosastot eivät pysty kunnolla keskustelemaan keskenään. Tutkimus ja koulutus ovat komissiossa eri pääosastoilla ja parlamentissa eri valiokunnissa. Lisäksi ministerineuvostossa opetusministerit kokoustavat omilla tahoillaan ja tutkimusministerit omissa ympyröissään. Kansallisella tasolla eriytymiseen vaikuttaa se, että EU:n tutkimusasiat kuuluvat Suomessa TEM:n ja Bolognan koulutuskysymykset OPM:n reviiriin.

Tsekin puheenjohtajakaudella Prahassa pidettiin huhtikuun lopussa tutkimuspuolen kokous “Tutkijat Euroopassa ilman rajoja” ihan samaan aikaan opetusministerien Belgian kokouksen kanssa. Kokouksessa käsiteltiin eurooppalaisen tutkimusalueen kehittämistä, tutkijoiden uraa ja liikkuvuutta. Tilaisuudessa puhunut tutkimusasioiden komissaari Janez Potočnik korosti hallitusten tarvetta investoida yhä enemmän tutkimus- ja tuotekehitykseen – taantumasta huolimatta.

Riku Matilainen on ainoa edustaja Suomesta Prahan kokouksessa. Hänen mukaansa siellä tuli esille huoli kahtiajaosta: entisissä Itä-Euroopan maissa tutkijoiden palkkataso ja tutkimusinfrastruktuurit ovat aivan eri jamassa kuin lännessä. Tapahtuuko liikkuvuutta siis vain yhteen suuntaan?

Tutkijoiden peruskirjaan sitouduttu vihdoin myös Suomessa

Suomi ei ole myöskään ollut mikään mallioppilas eurooppalaisen tutkijoiden peruskirjan ratifioimisessa. Suomen yliopistojen rehtorien neuvosto ja Suomen Akatemia allekirjoittivat viime maaliskuussa sitoumuksen eurooppalaisesta tutkijoiden peruskirjasta ja tutkijoiden työhönoton säännöstöstä. Komissio julkaisi nämä asiakirjat jo 2005 ja monien muiden maiden tutkimusrahoittajat ja yliopistot ovat sitoutuneet noudattamaan niitä jo vuosia.

Peruskirjan tavoitteena on parantaa tutkijoiden asemaa ja tutkijanuran houkuttelevuutta. Työhönoton säännöstö on tehty edistämään liikkuvuutta, yhtenäistämään valintamenettelyjä ja kehittämään sitä entistä läpinäkyvämmäksi. Riku Matilainen on aikoinaan komission kuultavana, kun kyseiset asiakirjat olivat valmistelussa.

Peruskirjassa suositellaan nuoremman tutkijan nimikettä tutkijanuran alimmalle portaalle. Koulutettava- ja opiskelijapäätteiset nimikkeet ovat hyvin ongelmallisia mm. sosiaali- ja työttömyysturvan kannalta.

Suomella on EU-agendalle annettavaa mm. apurahatutkijoiden aseman kohentamisessa. Tieteentekijöiden liiton toimesta komissiolle tehtiin tämän vuoden alussa taustapaperi apurahatutkijoiden sosiaaliturvasta.

- Komissiossa mietitään apurahansaajien sosiaaliturvaa Euroopan tasolle. Tässä yhteydessä he kuuluvat mielellään hyviä käytänteitä ja työvoitostamme tässä asiassa kannattaa kertoa, Matilainen sanoo.

Kirsti Sintonen