Merkittävä oikeustaistelu
virkamiehen oikeuksista
Korkein hallinto-oikeus heti huhtikuun
lopussa merkittävän päätöksen, joka koskee
virkamiehen asemaa. Samalla KHO
tuli tärkeällä tavalla vahvistaneeksi virkamiehen
oikeusasemaa ja virkamiehen
oikeutta hakea itselleen oikeutta.
Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunnan
hallintopäällikön oikeustaistelu on kestänyt
pitkään. Dekaani ja tiedekuntaneuvosto siirsivät
toistuvilla päätöksillään hallintopäällikkönsä,
oikeustieteen lisensiaatti Tarja Pellisen tehtävistään
ilman hänen suostumustaan. Päätösten
sisältö vaihteli, tarkoitus ei: milloin hänet
siirrettiin muihin tehtäviin, milloin virka siirrettiin
hallintovirastoon.
Hallintopäällikkö teki samasta päätöksestä
sekä valituksen Helsingin hallinto-oikeudelle
että purkuhakemuksen korkeimmalle hallintooikeudelle.
Hänen sinnikkään oikeustaistelunsa
ansiosta korkein hallinto-oikeus teki 22. huhtikuuta
2008 päätöksen, joka on merkittävä virkamiehen
asemaa linjaava ratkaisu.
KHO:n päätös 2008:25 on vuosikirjaratkaisuna
luettavissa netistä (www.finlex.fi).
KHO ojentaa oikeustieteellistä
tiedekuntaa ja yliopistoa
KHO katsoi virkamieslain rajoituksen hakea
muutosta valittamalla olevan tällaisessa tilanteessa
ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa.
Virkamiehen oikeus tehtäviinsä koskee perustuslain 21 §:n tarkoittamia kansalaisen oikeuksia
ja velvollisuuksia. Niinpä virkamiehellä on
perustuslain turvaama oikeus valittaa, kun virka
siirretään ilman hänen suostumustaan. KHO
kumosi tiedekuntaneuvoston päätöksen.
KHO piti virheellisenä myös tiedekunnan
väitettä, jonka mukaan tiedekunnan hallintopäällikön
virka olisi yliopiston ns. yhteinen virka.
Yliopisto väitti valituksessaan jopa, että kaikki
yliopiston virat ovat yhteisiä virkoja, jolloin kuka
hyvänsä yliopiston virkamies voitaisiin siirtää
tiedekunnasta toiseen tai muuhun yksikköön ilman
virkamiehen suostumusta. Mitähän mieltä
tiedekuntien professorit ja muut virkamiehet
olisivat omien virkojen yhteisyydestä ja siirtokelpoisuudesta?
Tiedekunta väitti, että kyse ei ollut edes hallintopäätöksestä
vaan virkakäskystä, jollaisia työnantaja voi antaa virkamiehelle tehtävien
hoidosta. Tuollaisena määräyksenä se ei olisi
myöskään hallintolain perusteella valituskelpoinen.
Oikeustieteellinen tiedekunta ei näyttänyt
välittävän tärkeimmistä virkamiesoikeudellisista
periaatteista. Niiden mukaan oikeusjärjestyksen
tulee antaa erityistä suojaa virkamiesten
aseman itsenäisyydelle, pysyvyydelle ja sitä
kautta oikeudelle hoitaa virkatehtäviään, koska
virkamiehet hoitavat julkisia tehtäviä.
Yliopiston tulisi tapauksen johdosta arvioida
uudelleen tapaansa hoitaa henkilöstöhallintoaan
ja ajaa oikeutta. Tapaus herättää syvää ihmetystä
oikeustieteellisen tiedekunnan sisäisestä diskurssista.
KHO:n oma katumusmatka
Oikeushistoriaa teki myös KHO. Se teki samassa
asiassa kaksi päätöstä purkamatta aikaisempaa
omaa päätöstään. Uudessa päätöksessään KHO
selittelee edellistä, 23.10.2006 tekemäänsä päätöstä,
jonka se teki samasta tiedekuntaneuvoston
päätöksestä Pellisen purkuhakemuksen johdosta.
Silloin se hylkäsi hallintopäällikön hakemuksen
kyseisen päätöksen purkamisesta, nyt
kumosi päätöksen käsitellessään asiaa valituksena.
Lainsäädännön mukaan tilannetta, jossa
KHO tutkii ja käsittelee saman asian sekä purku-
että valitusasiana, ei kuuluisi olla. Tilanne
johtuu siitä, että KHO muutti kantaansa.
Nyt KHO oli tehnyt Canossan matkan ja uuden
päätöksen mukaan: “Suostumuksen tarpeesta
on säädetty virkamiehen suojaksi”. Tällä kertaa
tiedekunnan päätös koskikin virkamiehen
etua ja samalla perustuslaissa tarkoitettuja oikeuksia
ja velvollisuuksia.
Miksi viimein oikeuden läpimurto?
Uskon, että KHO:n myönteisestä päätöksestä
Suomen oikeusjärjestys saa Pellisen ohella kiittää
Helsingin hallinto-oikeutta ja nimenomaan
sen Ismo Räisästä ja kahta muuta hallinto-oikeustuomaria.
He uskalsivat korkeimman hallinto-
oikeuden 23.10.2006 tekemästä kielteisestä päätöksestä
huolimatta tehdä heti perään 24.11.2006
hallintopäällikölle myönteisen päätöksen.
Olen nimittäin pessimistinen KHO:n päätöksistä usein luettavaa argumentaatiotapaa ja sen
tuottamaa oikeusvarmuutta kohtaan. Uskon
KHO:n ratkaisun tässä tapauksessa muuttuneen
ulkoisista syistä eli Helsingin hallinto-oikeuden
päätöksen aiheuttaman “paineen” ansiosta. Toivottavasti
olen väärässä ja päätös osoittaa
KHO:ssa uudemman ihmis- ja perusoikeusmyönteisemmän
oikeusajattelun vahvistumista.
Hallinto-oikeuden 24.11.2006 päätöksen ansiokkuutta
lisää se, että se oli puolestaan ristiriidassa
hallinto-oikeuden vuotta aikaisemmin
31.10.2005 tekemän ratkaisun kanssa. Se koski
Pellisen valitusta dekaanin aiemmasta päätöksestä
vuonna 2004. Sillä päätöksellä Pellinen oli siirretty
pois virkatehtävistään erillisprojektin vastuuhenkilöksi.
Dekaanin yhteistoimintaneuvotteluissa
tekemän ilmoituksen mukaan hänellä ei
kuitenkaan ollut paluuta hallintopäällikön tehtäviin,
jotka oli siirretty uudelle hallintopäällikölle.
Tuolloinen dekaanin päätös merkitsi siten
suurempia muutoksia virkamiehen oikeusasemaan
kuin siirto hallintovirastoon myöhemmin
määriteltäviin samantasoisiin tehtäviin. Tästä
päätöksestä tehdyssä ratkaisussa hallinto-oikeuskin
katsoi kuitenkin, ettei siirtopäätös loukannut
Pellisen perusoikeuksia, ja jätti valituksen
tutkimatta virkamieslaissa olevan valituskiellon
perusteella.
Nyt työtään tekevällä hallintolainkäyttökomitealla
on tärkeä tehtävä kehittää paitsi hallintolainkäytön
menettelyjä myös vahvistaa hallintotuomioistuinten
valmiuksia tarjota niin virkamiehille
kuin tavallisille kansalaisille välitöntä
oikeussuojaa. Muuten olen sitä mieltä, että kauempana
tavoitteena tulee olla yleisten ja hallintotuomioistuinten
yhdistäminen. Se parantaisi
tuomioistuinten vaikeaa resurssointia ja kohentaisi
kansalaisten oikeusturvaa. Tässä oikeustaistelussa
virkamies jäi vielä vaille oikeutettuja taloudellisia
hyvityksiä.
Kari Kannala
asianajaja
Asianajotoimisto Bützow Oy
|