5/08

  • pääsivu
  • sisällys
  •  
    Mirja Iivosen ja Sirkka-Liisa Korkeilan mielestä e-kirjojen käyttö on vasta nyt lisääntynyt.
     

    E-kirjat – hiljaa hyvää tulee

    Kun internet on vallannut miljoonien ihmisten vapaa-ajan, tullut kommunikoinnin välineeksi ja tiedonhaun kanavaksi, odotettiin myös e-kirjojen käytön ja myynnin nousevan nopeasti huikeisiin lukemiin. Näin ei kuitenkaan käynyt, mutta e-kirjojen tulevaisuus näyttää melko ruusuiselta: hiljaa hyvä tulee. Ainakin tällaisen vaikutelman sai Tampereen yliopiston kirjaston järjestämässä seminaarissa.

    - E-kirjojen käyttö on vasta nyt levinnyt ja lisääntynyt. E-kirjoihin liittynyt epävarmuus on johtunut pitkälti siitä, että niiden saatavuus on ollut lukijoille tavallaan vaikeampaa kuin painettujen kirjojen. Siten e-kirjojen esillepanossa on ollut ja on edelleen paljon kehittämiseen varaa. Kirjaa, jota ei löydetä, ei lueta, ylikirjastonhoitaja Mirja Iivonen Tampereen yliopiston kirjastosta totesi avauspuheenvuorossaan.

    Mikko Lehtosen kirjan Pikku jättiläisiä 5. luku Miesten mies löydettiin nopeasti ja monen toimesta. Luvun julkaiseminen verkossa oli kirjan kustantajan Vastapainon kädenojennus niin kutsuttuun tekstiviestikohuun.

    - Jos kirjalla on jokin olemus, niin se on ehkä se, että sillä ei ole olemusta. E-kirja on osa tiettyä maailmaa, tiettyä kulttuuria ja tiettyjä käytäntöjä. Sitä pitäisi miettiä toimintana tai käytänteenä. Tulisi kysyä, minkälaisiin ihmisten välisiin suhteisiin e-kirja tulee ja minkälaisia suhteita se tuottaa. Muut kuin teknologiset seikat, kuten tarpeet, määrittävät sen, mitä e-kirjalle tapahtuu, mediakulttuurin professori Mikko Lehtonen Tampereen yliopistolta esitti.

    Vastapainon sivuilla vieraileva voi Lehtosen verkkojulkaisun lisäksi hetkeksi innostua nähdessään linkin Ilmaiset e-kirjat. Mutta sen takaa löytyy vain kaksi teosta, tosin varmaankin hyvin ansiokkaita. Linkkiä e-kirjat ei sivulla näy.

    Tieteellisistä kirjoista kiinnostuneen innostus ei lopahda heti alkumetreillä, kun hän löytää ebraryn eli yli 20 000 elektronisten kirjojen kokoelman eri tieteen aloilta. Ebraryn kirjojen käyttö edellyttää ilmaisen ebrary Reader -lukuohjelman asentamista, jonka voi tehdä klikkaamalla Ebraryn etusivulta Get ebrary Reader –kohtaa. Ebraryssä voi sitten kerätä itselleen kirjoja omaan kirjahyllyynsä Mikko Lehtosen lailla, jolla on niitä 132. Hän onkin omien sanojensa mukaan hurahtanut ebraryyn.

    Käytettävyydessä parantamisen varaa

    Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisen tiedekunnan kirjaston kirjastonhoitaja Sirkka-Liisa Korkeila on tehnyt e-kirjakyselyn suomalaisille kirjastoille. Vastanneista suurin osa oli yliopistojen kirjastoista.

    - Vastanneet olivat sitä mieltä, että e-kirjojen käyttö lisääntyy ja ominaisuudet kehittyvät. Hinta tulee laskemaan suhteessa painettuun kirjaan ja nimekkeitä tulee lisää. He eivät pitäneet todennäköisenä, että kiinnostus e-kirjoihin lakkaa tai että ne syrjäyttäisivät painetut kirjat. Mutta käytettävyyttä tulisi parantaa, jotta ei tarvitsisi kiinnittää huomiota välineeseen vaan voisi keskittyä sisältöön, Sirkka-Liisa Korkeila selvitti kyselyn tuloksia.

    Vastanneet kaipasivat myös enemmän ja monipuolisempaa aineistoa sekä korostivat kokeilun ja testauksen tärkeyttä. He halusivat lisäksi, että käytön opetukseen panostettaisiin ja riittävät henkilöstöresurssit täytyisi taata. Runsaassa 10 prosentissa vastaajakirjastoista on henkilöstöä, jonka työajasta enemmän kuin puolet on käytettävissä elektronisten aineistojen hankintaan ja käsittelyyn, yleisimmin yliopistokirjastoissa.

    Tampereen yliopiston kirjasto puolestaan toimeenpani e-kurssikirjahankkeen vuosina 2006- 2007. Tavoitteena oli tehdä e-kirjoja tunnetuksi ja harkittavaksi vaihtoehdoksi painetuille kurssikirjoille.

    - Laitokset saivat ilmoittaa, mitä kurssikirjoja haluavat e-kirjoiksi. Näiden ilmoitusten mukaisesti hankittiin sitten 33 uutta kurssikirjaa tai vastaavaa oheisluettavaa. Hankkeen myötä huomattiin, että laitokset ovat kiinnostuneita e-kirjoista ja haluavat ottaa niitä tutkintovaatimuksiin. Tämä onnistuu, kun kirjastot osaavat tarjota e-kirja-aineistoja laitoksille juuri silloin, kun tutkintovaatimusten muutostyö on meneillään, hankintaosaston osastonjohtaja Hannele Nurminen kertoi hankkeen tarjoamista opeista

    Oppimiskeskushanke käynnisti vuosituhannen alussa Tampereen yliopiston kirjaston ekurssikirjojen hankinnan. Muun muassa tutkintovaatimuksiin kuuluvat Tampere University Pressin verkkokirjat tallennettiin kirjaston palvelimelle ja luetteloitiin kirjaston kokoelmatietokantaan. Lisäksi hankittiin E-kirja kurssikirjaksi aina, kun se oli mahdollista. Yksi hankkeen tarjoamista opeista oli sama, mihin maallikkokin olisi voinut päätyä: asiakkaat löytävät e-kirjat parhaiten kokoelmatietokannasta eli kuten painetut kirjat.

    FinELib hankkii elektronisia aineistoja

    FinELib on kansallinen elektroninen kirjasto, joka hankkii kansainvälisiä ja kotimaisia elektronisia aineistoja tutkimuksen, opetuksen ja oppimisen tueksi. FinELib muodostuu suomalaisista yliopistoista, ammattikorkeakouluista, tutkimuslaitoksista ja yleisistä kirjastoista. FinELib neuvottelee keskitetysti näille jäsenyhteisöilleen käyttöoikeussopimuksia elektronisiin aineistoihin. Kansalliskirjasto vastaa FinELibin toiminnasta ja sen kehittämisestä.

    - FinElib hankkii monografioita kustantajan koko kirjavalikoimana tai aihepaketteina, ei yksittäisteoksina. Hakuteoksia hankimme kirjavalikoiman ja aihepakettien lisäksi myös yksittäisinä silloin, kun kyseessä on monia organisaatioita kiinnostava merkittävä teos, esimerkiksi Encyclopediat. FinElib ei hanki kurssikirjoja, suunnittelija Paula Mikkonen kansalliskirjastosta kertoi FinElibin esittelyssään.

    Mikkonen nosti e-kirjojen tulevaisuuden haasteiksi kotimaisten e-kirjojen määrän lisäämisen sekä kurssikirjoihin panostamisen. Kustantajien määrittämistä kirjapaketeista täytyisi päästä ostajien tarpeita vastaaviin paketteihin.

    Kaiken kaikkiaan seminaarissa tuotiin monia puutteita esiin, mutta e-kirjaa itsessään ei kyseenalaistettu. Sen tarjoamat edut ja mahdollisuudet koetaan merkittäviksi ja siksi tulee keskittyä epäkohtien korjaamiseen. Tunnelma seminaarissa oli innostunut ja aktiivinen, tulevaisuudessa saattaa yksi jos toinenkin hurahtaa ekirjastoihin.

    Teksti ja kuva: Mia Hemming